Sain eräältä tyypiltä palautetta, että on jotenkin tosi omituista, että pystyn aloittamaan viikon ilman suunnitelmia – tai jos niitä on, niin ne voivat muuttua lennosta. Outoa on kuulemma myös se, että mieleni muuttuu niin nopeasti.
Nyt kesällä se on ollut juurikin näin, vaikka spontaani elämä ei toimisikaan meidän perusarjessa. Mun mielestä on ollut ihanaa mennä ja tulla, muutella planeja ihan vain oman fiiliksen mukaan. Tämä on vielä uutta mulle, näin kymmenen vuoden parisuhteen jälkeen.
Ei ole myöskään huvittanut lyödä asioita lukkoon, koska mitä jos muutaman päivän jälkeen mieli onkin muuttunut? Haluan pitää aina lupaukseni ja siksi nyt on tuntunut siltä, että en halua luvata kenellekään yhtään mitään. Mun vakkarilause on ollut, että päätetään aamulla fiiliiksen mukaan, mitä tänään tehdään.
En tiedä saatteko yhtään mun ajatuksista kiinni tai onko kenelläkään samanlaisia tuntemuksia?
Eilen ennen nukkumaanmenoa heiteltiin lasten kanssa tärkeimmät tavarat kasaan ja yöllä ostin meille bussiliput. Oltiin Helsingissä viettämässä kesäpäivää ja ollaan ainakin yksi yö perillä. Sovittiin Saaran ja Idan kanssa, että sovitaan mitä tehdään sitten kun nähdään. Just hyvä. Parhaimmat jutut tapahtuu muuten silloin, kun niitä ei suunnittele.
Kuvat – Ida Hanhiniemi
Ja hei yks juttu vielä. Kuvien punainen mekko on ollut tämän kesän lempparini, olen käyttänyt sitä p a l j o n! Niin paljon, että vähän kyllästyttää. Mekko voisi jatkaa matkaa luotani uuteen kotiin. Jos haluat ostaa s-kokoisen mekon, niin laita viestiä vaikka IG:ssä tai meilillä. Niin se mieli vaan muuttuu ja se on mun mielestä tosi ok.
-Maj
Mitä ihmettä?? Toihan on just parasta, elää ja mennä fiiliksen mukaan! Se on muuten myös taito jota harva osaa. Nauti siis kesästä ja elämästä! ❤
Mä nautin, onhan tässä vielä vähän jäljellä, kesää siis <3
Haluun vaan sanoa että musta tuntuu että sun lapsilla on tosi hyvä olla. Halusin vaan sanoa tän. 😊
Mulla kesti vuosia päästä tohon, että toimii ’suunnittelematta” ja siis nautin. Liika suunnitelmallisuus tuo paineita…nautitaan vaan ”hetkestä”, parasta tapahtuu silloin. Niin siis pitää rutiinit olla, mutta se muu voi olla spontaania😉
Hei,Joko mekko mennyt?
Moikka! On joo, se meni heti samantien :)