En muista miten me edes päädyimme ystäväni kanssa puhumaan pelikonsoleista, sillä kumpikaan meistä ei ole mitään pelaajatyyppiä. Pelaaminen ei siis todellakaan ole mun juttu, paitsi joskus kauan sitten, kun pelit olivat vielä hyviä, haastavia ja pikselisiä, kuten Janne asian hienosti ilmaisi.

Jokatapauksessa, kun asiasta tuli puhetta niin muistin, että mullahan on vanha Super Nintendo. Lähdimme Idan kanssa siltä istumalta lauantai-iltana kaivamaan sitä varaston uumenista – ja sieltähän se löytyi, vieläpä kymmenen pelin kera! Koitettiin saada laite toimimaan, saatiin myös teknistä tukea puhelimitse. Ei kuitenkaan onnistunut hyvästä yrityksestä, sillä johtoja puuttui ja nykyisissä telkkareissa ei ole enää samanlaista scart-liitäntää kuin silloin joskus. Veikkaisin Super Nintendo olevan vuosimallia 1994, huh.

Tuona lauantaina jäi peli-ilta pitämättä, mutta en kuitenkaan luovuttanut Nintendon suhteen. Muutaman päivien tutkiskelujen ja Jannen tajusin tarvitsevani vain scart-adapterin ja yhden toisen johdon, joka lopulta Puolenkuun Pelit -myymälästä. Myönnän olevani aivan mahdoton saadessani jonkun päähänpinttymän ja tässäkin tapauksessa olisin varmasti mennyt aika erittäin pitkälle saadakseni laitteen toimimaan.

Vitsit, miten paljon muistoja mieleen tulvi, kun lopulta päästiin pelailemaan lapsuuteni lempipelejä; Super Marioa ja Donkey Kongia. Niin kivaa, kun Samuel ja Rebekka olivat aivan messissä pelaamisessa. Vietetiin super ihana ilta  yhdessä pelaillen ja tietysti myös Idan kanssa on suunnitteilla uusi peli-ilta – heti kun neidillä on aikaa tulla tänne Tampereelle.

Nintendo on edelleen tuossa olkkarin pöydällä, on ollut nyt viikon ja olen tarttunut ohjaimeen aina kun vain on ollut aikaa – eli ei kauhean usein vielä toistaiseksi. Oletteko te pelanneet Nintendoa lapsuudessanne? Herättääkö tuo ikivanha laite kenessäkään muussa lämpimiä tunteita?

-MAj