Meillä piti olla ihana rauhallinen viikko, mutta niinhän siinä kävi kuitenkin, että kiire taas löysi meidät. Tiistai tuntui ihan maanantailta. Mun piti olla levännyt ja kaikkea, mutta kiireessä pinna kiristyy ja Ilmeiseti olin vähän vaisuna nihkeänä, koska Samuel eilen tokaisi, että ”Äiti, sulla ei oo yhtään huumorintajua” – aijai, osui ja upposi.

Tänään kolmannen kerran kaupungista takaisin kotiin ajellessa päätin, että me ei tehdä illalla yhtään mitään, eikä mennä minnekään. Molemmat lapset ovat vähän flunssassa ja mulla riittäisi täällä kotona hommia vaikka muille jakaa, kuten varmasti teillä muillakin.

kids1kids3

Lasten viikkoja rytmittää harrastukset, mutta nyt miellä on enemmän aikaa iltaisin, kun Rebekka päätti lopettaa voimistelun. Hän ehti harrastaa joukkuevoimistelua melkein kuusi vuotta. Nyt on sitten aika kokeilla jotain muuta – ei tosin vielä tiedetä mitä se voisi olla? Samuel käy tällä hetkellä kerran viikossa musiikkiopistolla muskarissa ja soittelemassa, sekä nyt futiskauden loputtua kuvioihin tulee sähly tai futsal. Rebekka käy Sara Hildenin taidekoulua, mutta mietitään tosiaan vielä jotain urheilullista harrastusta hänelle lisäksi. Tyttöä kiinnostaa taitoluistelu sekä joku vähän erilainen jumppajuttu, ehkä telinevoimistelu? Saapa nähdä, mihin me päädytään. 

kids4kids5kids8kids2kids6kids7

Täällä on arki sujahtanut uomiinsa ja kaikki on sujunut ihan hyvin. Ei toistaiseksi olla oltu edes kipeinä, flunssassa vain. Toki pienet kommellukset ja säätö kuuluu asiaan; aina jollain on jotain pientä meneillään. Suuret linjat on kuitenkin kunnossa, ehkäpä se mun huumorintajukin vielä jostain löytyy ja toivottavasti aikaa enemmän myös kirjoittamiselle. Miten teillä sujuu ja mitä siellä harrastetaan?

-Maj

4 Comments

  1. HannaK. 11.10.2018

    Mä oon vanha joukkuevoimistelija ja jos Rebekalla on yhtään samanlaisia piirteitä kun mulla – tykkää vauhdista ja vaarallisista tilanteista eikä niinkään siitä joukkuevoimistleun tanssillisesta esteettisyydestä – niin telinevoimistelu tai team gym voisi olla hänen juttu! Onneksi Tampereella on mahdollisuus valita laajasta valikoimasta :)

    Vastaa
  2. Mintsu 11.10.2018

    Olisi kiva kuulla enemmän joukkuevoimisteluharrastuksesta vaikka se loppuikin, millaiset asiat vaikuttivat lopettamispäätökseen? Oma tyttöni (7,5v) on nyt lajia harrastanut 1,5 vuotta ja aivan innoissaan. Taitoluistelua on harrastanut myös 4-vuotiaasta saakka. Baletti jäi tänä syksynä pois ajanpuutteen vuoksi. Sitäkin ehti 4-vuotiaasta saakka harrastaa.

    Vastaa
  3. Erika 11.10.2018

    Heippa! Kannattaa tutustua sellaiseen lajiin kun akro gym! Voimistelua, mutta siellä tehdään ehkä enemmän temppuja kuin ihan perus voimistelusta. Meidän tytär aloitti sen tänä syksynä ja tykkää super paljon!

    Vastaa
  4. Roosa-Maria 12.10.2018

    Nuo lasten harrastusten reenimäärät on kyllä hurjia! 6 kertaa viikkoon, huhhuh. Pitää olla tosi motivoitunut, että jaksaa noin usein yhtä lajia reenata. Monipuolisuus kunniaan, etenkin noin nuorilla lapsilla.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *