syys2

– Pakko sanoa heti mainita sää. En tiedä onko mulla jonkinlaiset vaaleanpunaiset lasit päässä, mutta mielestäni tämä syksy on ollut edeltäjiään kauniimpi ja aurinkoisempi. En muista, että olisin kokenut aikaisemmin näin nättiä syksyä.

Ihmiset ympärilläni, Tampereella ja Helsingissä. Ollaan muuten tutustuttu seinänaapurini kanssa ja meistä on tullut ystäviä. Olen muutenkin tutustunut kivoihin tyyppeihin ja fiilis on on ollut tänä syksynä noin ehkä tuhat kertaa parempi kuin vuosi sitten. Muistuttelen siitä itseäni melkein päivittäin.

– Lappi. Mä olen lähdössä kolmannen kerran pohjoiseen tänä syksynä. Kuusamo ei varsinaisesti ole Lappia, mutta kyllähän se meille eteläsuomalaisille melkein on. Tajusin tänä syksynä, että mistä Lappifiilistelyssä oikein on kyse ja nyt en muualle enää halua mennäkään. En olisi ehkä ikinä uskonut.

syys4

– Rebekka on viihtynyt koulussa ja Samuel rakastaa metsäeskaria. Olen onnellinen, että minit lähtevät aamuisin hyvillä mielin eskariin/kouluun ja palaavat sieltä myös iloisina.

– Uudet täkit, jotka sain Joutsenelta. Ihan oikeasti. Jengi käpertyy syksyllä viltteihin, mutta mä käperryn sänkyyn muhkean täkin alle. Miten on mahdollista, että olen pystynyt elämään näin pitkään ilman kunnollisia täkkejä?

– Partsi. Hehkutin isoa parveketta kesällä, se on kuin yksi ylimääräinen huone. Partsilla tarkenee edelleen olla ja vitsit, miten tunnelmallista siellä on!

syys6

Lasten takit ja pipot  – Gugguu *saatu
Rebekan kengät – Zara
Samuelin kengät – adidas

syys5syys8

– Töitä on ollut sopivasti ja monipuolisesti. Loppusyksyä kohden työtahti kiristyy, eikä sekään kyllä haittaa. Tulkaapa muuten huomenna moikkaamaan mua I Love Me –messuille? Olen koko päivän töissä Suomen Luonnonkosmetiikan Tukun messupisteellä!

syys7

Kai voi jo toivotella ihanaa viikonloppua?

Maj

 

1 Comment

  1. Riina 19.10.2018

    Kumpi punaisen sävyistä Rebekalla on tässä kuvassa 😊

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *