Olen osallistunut tänä syksynä useampaan haasteeseen, vastasin yli kolmeenkymmeneen kysymykseen ja tässä postauksessa yritin miettiä mitä te ette vielä tietäisi minusta. Oli yllättävän vaikea keksiä asioita, joita en ole vielä itsestäni kertonut, vaikka todellisuudessa sellaisia on varmasti ihan pilvin pimein. Jo pian kymmenen vuotta blogia kirjoittaneena välillä tuntuu, että olen kertonut jo ihan kaiken itseästäni.

me3

Tänään kerroin Instagram storyissani uuden lempihuulipunani sävyn, kuulumiset ja sen, että olen ostamassa asuntoa. Kerroin, marraskuun tuntuneen suhteellisen kevyeltä verrattuna aikaisempii vuosiin ja kerroin myös odottavani lauantain lukijapikkujouluja ja että olen ollut pari päivää flunssassa.

Olenko koskaan tulleet maininneeksi, että lyhyillä videoklipeillä tuntuu luonnolliselta puhua oikeastaan mistä tahansa asioista? Tiesittekö, että en varsinaisesti rakasta olla kameran edessä. En pysty katsomaan suoraan kameraan vaan mielummin tuijottelen sivulle. Täällä blogissa on kohtuullisen harvoin minusta kasvokuvia. Enkä myöskään koe olevani lahjakas kirjoittaja, vaikka käytännössä kirjoitan työkseni.

me5me2

Mitä te haluaisitte minusta tietää? Ainakin rakkauselämä tuntuu kiinnostavan monia, mutta siitä ei ole ajankohtaista kertoa tai kirjoittaa juuri nyt. Olisko teillä jotain muita kysymyksiä tai olettamuksia, mitä tahansa? Mielelläni vastaisin kysymyksiinne omassa postauksessa, enkä vain muutamalla hassulla sanalla kommenttiboksissa.

me1me4me6

Elämässäni on kokoajan meneillään jotain; isoja ja pieniä juttuja, kuten varmasti ihan jokaisella meistä. Joskus en meinaa itsekään oikein pysyä käänteissäni kärryllä tai siltä se ainakin välillä tuntuu. Mielessäni on päivittäin juttuja, joista haluaisin kertoa ja asioita, joita haluaisin jakaa kanssanne, mutta sitten kun istun kirjoittamaan niin päässäni lyö ihan tyhjää.

Nyt on siis teidän vuoro kysyä,
vastaan mahdollisimman rehellisesti ja parhaani mukaan.
Jos Instagramissa on helpompi laittaa viestiä niin sekin käy, voin napata sieltä kysymykset tänne blogiin.

-Maj

8 Comments

  1. Maikki 29.11.2018

    Moi. Kauniita kuvia sinusta! Kysyisin piilolinsseistäsi, onko piilolinssien käyttö sujunut ongelmitta? Muistelen, että sulla on värilliset linssit? Oletko julkisella paikalla sinisilmäisenä, jos olet, huomaako muut erot? Käytätkö usein silmälaseja?

    Itse käytin ruskeita linssejä vuosia sitten, sitten juuri ne minulle sopivat lopetettiin ja nyt käytän läpinäkyviä. Muistan että se muutos (ihmisten ihmettely) oli valtava.

    Vastaa
  2. Iiduliinu 29.11.2018

    Itseä jäi hämmentämään eräästä kaveri vastaa-postauksesta: onko sinulla todellakin siniset silmät? Käytätkö piilolinssejä vai muokkaatko kaikki kuvasi? Miksi näin?

    Vastaa
  3. Meri 30.11.2018

    Hei Maj. Minua kiinnostaisi postaus rahankäytöstä ja säästämisestä, vaikka tuohon asunnon ostoon liittyen?

    Vastaa
  4. Taija 30.11.2018

    Moi!

    1. Parhaat alueet Tampereella?
    2. Mihin et ainakaan muuttaisi?
    3. Luottojutut vaatteissa ja mitä et itsesi päällä näkisi?
    4. Miten vietät joulua?
    5. Kyllästyttääkö blogi koskaan?
    6. Ikävin asia bloggaamisessa?
    7. Mitä töitä olet tehnyt elämässäsi?
    8. Onko paino sinulle tärkeä asia?
    9. Paras herkku?
    10. Mitä odotat vuodelta 2019

    Siinäpä ne! Kiva jos vastaat:)

    Vastaa
  5. keppostelija 30.11.2018

    Moro Majkkuli! Teetkö paljon kepposia taikka konnankoukkuja?

    Vastaa
  6. Minä 2.12.2018

    Olisi mielenkiintoista kuulla, missä kaikkialla olet ollut töissä – teini-iästä tähän päivään asti. 😊

    Vastaa
  7. Tilda 2.12.2018

    Ois kiva kuulla ajatuksia äitiydestä nyt, kun teidän lapset on jo kasvanut taaperoiän yli melkein koululaisiksi. Sit joku sellanen asioita, joista ”syyllistyn/olen huono” äitiyteen (ja miksei muuhunkin elämään) liittyen.

    Romanttiset tarinat tietysti ois ihanaa luettavaa, mutta ehkä voisit jakaa kivoja treffi-ideoita. Ja ilahduttavimpia hetkiä ystävien kanssa? Miten ilahdutat läheisiäsi ja miten he sua (ainakin sun kuvat rauhallisista aamupaloista on inspiroinut täällä päässä).

    Vastaa
  8. ◇tialys 2.12.2018

    Moikka! Mikä Samuelin ja Rebekan ikäero on? Olisi kiva lukea heidän välisestä sisarrussuhteestaan ja miten koet heidän ikäeronsa? Mitä iloja/haasteita se on tuonut nyt ja pikkulapsiaikana? :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *