Viime vuoden tammikuussa treenasin ahkerasti, kävin treffeillä, opettelin tekemään arkiruokaa ja etsin uutta ruokapöytää meille. Sanoin käyttäväni enemmän julkista liikennettä, haaveilin uudesta laukusta ja tietty suunnittelimme Idan synttäreitä. Lopulta löysin sopivan ruokapöydän huhtikuussa, mutta muut jutut tuli kyllä tehtyä – vaikka en varsinaisesti luvannutkaan mitään. 

tammikuussa1

Tässä kuussa…

– Saan toivottavasti LV:n lempilaukkuni takaisin. Laukku matkusti Ranskaan saakka fiksattavaksi, siinä oli lukko-systeemi mennyt rikki ja nahkakin oli huollon tarpeessa. Vähän epäreilua, että laukku pääsee nahka-spahan, olisin itsekin nimittäin jonkun huollon tarpeessa.

– Teen rästiin jääneet kuvaprojektit valmiiksi, ei niitä ole kuin muutama, mutta siltikin. 

– Juhlitaan jälleen Idan synttäreitä. Tammikuussa ei yleensä oikein tapahdu mitään, selailtiin keikkoja ja mutta ei oikein tärpännyt. Nyt meillä on täydellinen suunnitelma, enkä malta odottaa. 

– Myös Asennemedialla ja Repekalla on synttäripirskeet, joten kemuja riittää.

– Päivitän blogia ja instagramia vähän ahkerammin. Tällä hetkellä luonnoksissa on useampi postus, kirjoittamiselle vaan pitäisi ottaa aikaa.

tammikuussa2

– Käyn avannossa. Ai, että, tekisi mieli lähteä avantoon tältä istumalta. Avanto ja kiipeilyt ovat tällä hetkellä ainoat kiinnostavat liikuntamuodot.

– Päätän kaikki materiaalit tulevaan asuntooni. Keittiö on jo suunniteltu, samoin kaapit makkareihin ja kylppäriin ym. Lattian valitseminen tuottaa päänvaivaa. Haluaisin jonkun ihanan vaalean tammiparketin tai sitten laminaatin. Onko kenelläkään ideoita?

– Tehdään kylpyläreissu. Rebe, Samuel ja Lilli eivät meinaa pysyä pöksyissään, kun odottavat niin kovasti pääsevänsä pulikoimaan.

– Aloitan syömään FODMAP-ruokavalion mukaisesti. En enää jaksa vatsan temppuilua ja olen kuullut paljon hyvää Fodmapista.

tammikuussa3

Kuvat – Jonna Leppänen

Teittekö te uudenvuodenlupauksia tai muita suunnitelmia alkuvuoteen?
Jos teitte, niin kertokaahan millaisia?

-Maj

13 Comments

  1. Rena 8.1.2019

    What a pity your bag got broken! Hopefully it works how they fix it!
    Happy January!
    xx from Bavaria/Germany, Rena
    http://www.dressedwithsoul.com

    Vastaa
  2. Ulpu 8.1.2019

    En varsinaisia lupauksia, mutta vakaa aikomus on saada oma fyysinen vointi hyväksi. Henkinen puoli on viimein aika hyvässä mallissa vuoden takaiseen nähden. Ja FODMAP on vahvasti suunnitelmissa myös täällä, pitkään olen sitä funtsinut, mutta en ole saanut aikaiseksi – jospa nyt viimein. On vaan niin huono olla lähes aina, suolisto ei todellakaan voi hyvin ja mahavaivat on arkipäivää. Tsemppiä sulle uuteen ruokavalioon, kerrothan sitten täällä miten menee ja jos keksit hyviä reseptejä. :)

    Vastaa
    • Maj 9.1.2019

      Oon aivan samoilla linjoilla sun kanssa, samat ongelmat mullakin ja jotain tällä on tehtävä! Tietty mahdollisimman pian.

      Vastaa
  3. Roosa 9.1.2019

    Ehdottomasti laminaatti lattiaan! Kestää huomattavasti paremmin kulutusta kuin parketti, etenkin kun on lapsia ja lemmikkejä :)

    Vastaa
    • Maj 9.1.2019

      Hei Roosa! Vitsit, mä oon kuullut niin monenlaisia mielipiteitä, että en tiedä, että mitä pitäis tehdä, ehkä se laminaatti tosiaan on meille parempi :)

      Vastaa
  4. Pölyn perässä juosten 9.1.2019

    Lattia materiaaliksi suosittelen jotain muuta kuin laminaattia. Meillä on vanha talo ja sen puuparketti poistettiin iän ja huonon hoidon takia. Tilalle laitettiin laminaatti sen helppouden takia. Nyt pölypallerot juoksee yhtenään nurkissa vaikka imuroin päivittäin. Luin, että luonnon materiaali lattiat eli laattaa tai puuta niin pinta ei sähköistys ja kehitä pölyä, kun sitte taas laminaatin pinta sähköistyy ja alkaa pölyt pyöriä.
    Ja ite pystyn molempien (parketti/laminaatti) käyttö kokemuksella todeta parketin paremmaksi valinnaksi pölyjen takia niin siksi suositus sille. Nyt ei auta ku imurin kanssa juosta pölyn perässä ja tuskailla. Tätä ongelmaa ei ollu parketti lattian kanssa.

    Vastaa
  5. Nenna 9.1.2019

    Moikka, mä kanssa suosisin laminaattia tai jos haluaa pehmeämmän version, niin vinyylilankku. Parkettiin ei kannata panostaa, kun se on niin kovin herkkä. :)

    Vastaa
  6. Tinja 9.1.2019

    Kiitos mielenkiintoisesta blogista, aina ilolla luen ja vakkarilukija jo vuosien takaa :)
    Lattiaksi suosittelen vinyylilankkua. Meillä Tarkettin mallistosta ja äärimmäisen tyytyväisiä olemme. Kestää hyvin kosteutta, koiran tassuista ei jää jälkiä, helppo pitää puhtaana ja miellyttävä jalan alla.

    Täällä myös kyseinen ruokavalio mietinnässä, maidottoman jo vuosi sitten. Olisi kiva kuulla myöhemmin kommentteja…:) Hyvää alkanutta vuotta!

    Vastaa
  7. Mamma 9.1.2019

    Parketti ehdottomasti! Pystyy hiomaan ja lakkaamaan jos menee pinta kovin huonoksi. Sen pystyy myös kierrättämään kun vaihdon aika tulee👍🏻 vinyyli on ihan kamala, näyttää ja tuntuu muoviselta eikä sitä pysty kierrättämään yhtään mitenkään. Vaihdoin aika kuitenkin joskus on. Parketti on lämmin ja ihana jalkojen alla 😊 allekirjoitan aiemman kommentoijan kanssa sen, että laminaatti kerää pölyt. Parketti ei. Ärsyttää kun laitoimme piheyksissämme nykyiseen laminaatin😩 jos saisin nyt valita, laittaisin ehdottomasti parketin!

    Vastaa
  8. Nannileena 10.1.2019

    Liputan vinyylilaminaattia, tai korkkia. Huomattavasti pehmeämpi ja lämpimämpi jalalle 🙂

    Tällä viikolla Fodmap-aloitettu, vielä kun malttaisi olla ärsyttämättä vatsaa liialla suodatinkahvilla, hedelmillä ja sokerilla. Heikko mieli, mutta nyt tsempattava jos säkin, vie voimat jatkuva vatsan kippurointi 😤

    Vastaa
  9. Meri 10.1.2019

    Laminaatti mielummin kuin parketti, kolhuja tulee joka tapauksessa. Näin tummahiuksisena ja yhdessä vaalealla laminaatilla varustetussa asunnossa asuneena voin todeta että ne hiukset näyttää ikävältä lattialla ja niitähän on kaikkialla, ainut miinus! Mutta jos lattian väri on yhtään puun värinen, niin hiukset ja pölyt sulautuvat joukkoon jo paljon paremmin ;)

    Vastaa
  10. Ulpu 10.1.2019

    Toi laminaatin pölyyntyminen olikin mielenkiintoinen juttu, en ollut kuullutkaan. Ilmankos meilläkin villakoirat juoksee koko ajan. Meillä on kyllä kaksi koiraa, mutta silti. Meidän olisi tarkoitus jossain vaiheessa vaihtaa lattiat ja aiemmin ollaan ajateltu, että laminaatti on koiraperheeseen hyvä, mutta vitsi se on kylmä jalalle. Miedän talossa on talvella niin kylmät lattiat, että mieluummin laitetaan vinyylilattia. Mielelläni en muovia haluaisi, mutta parketti on aika nou nou, kun on koiria. Ehkä niissäkin on kestävyydessä eroja, mutta ei raaski ihan megakallista hankkia.

    Vastaa
  11. Minna 11.1.2019

    Vinyylilankulle ääni! Lasten ja eläinten kanssa myös aivan paras. Päivääkään en ole katunut ja täysin ollut hintansa arvoinen, kaksi vuotta olen ollut tyytyväinen valintaamme joka päivä. Kaunis, kestävä, miellyttävä.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *