kaato

Tänään olen

– Maistanut ensimmäistä kertaa elämässäni nuotiolla tehtyä pannukahvia, oli muuten hyvää. Tästä kokemuksesta kiitos kuuluu erämies Juhalle!
– Käynyt iltateellä (tai kombuchalla) Lillan Cafe & Butikissa Nekalassa ja ihmettelin, että miksi en käy siellä useammin. Kiitos idiksestä ja seurasta, Karkille!
– Harmistunut, kun auton öljyvalo syttyi palamaan. Osaan kyllä lisätä öljyä, mutta se on mun mielestä jostain syystä niin ärsyttävää.
– Haaveillut katsovani vielä tänään viimeisen jakson Big Little Liesia HBO:lta tai oikeastaan viimeisen jakson viimeiset 20 minuuttia, jota olen jemmannut viikkoja.

myday1iloveyoumyday3

– Ollut hyvällä tuulella.
– Ottanut yhteensä 500 kuvaa.
– Intoillut jo ensi viikosta ja hiihtolomasta!
– Ollut ilman lämmintä ruokaa, jos siis notskilla grillattua ruisleipää ei lasketa.
– Unelmoinut Sitkon kasvispitsasta, aijai!
– Merkinnyt yhden menon kalenteriin kesäkuulle siis oikeasti, melkein puolen vuoden päähän. Tunsin itseni tosi aikuiseksi.
– Miettinyt, että miten luonto voi olla jotenkin ihan syksyisen värinen keskellä kevättalvea.
– Ihmetellyt miksi piposta tulee raitoja mun otsaan ja miksi ne pysyy siinä ikuisuuden?

myday6

Siinä tuli ehkä vähän enemmän kuin kymmenen asiaa.
Nyt se Big Little Lies, oh yes. Kantsii katsoa, ihan vaan jo Alexander Skarsgårdin takia.
Pitkät miehet on lähellä mun sydäntä – käsi ylös jos tunnet samoin :D

 

-Maj

 

No nyt on kevättä ilmassa ja näissä kuvissa, vaikka mulla onkin muhkein omistamani neule päällä ja pipokin päässä. Kohta toivottavasti päästään kuvaillaan vähän keväisempiä asuja, ilman, että tarvitsee jäätyä! Tykkään tästä asusta kovasti, perusjuttuja, mutta kivoja juttuja :)

mari5mari1

Pipo – Filippa K
Villapaita – & Other Stories
Takki – LAB
Housut – Pieces
Laukku – See by Chloé
Kengät – & Other Stories

Kuvat – Jonna Leppänen

 

mari4mari3

-Maj

1 2 3 4 5 6 9