weekend1

– Uutuuttaan hohtavat valkoiset lenkkarit, niin omat kuin kadulta bongatut.
– Kevätsiivous. Pyyhin niin maanisesti pölyjä, että onnistuin siinä häärätessäni särkemään meidän Sinnerlig-valaisimen. Vähän harmittaa, mutta turhapa sitä on jäädä märehtimään.
– Herääminen ennen kellon soittoa. Yhtenä aamuna tällä viikolla heräsin joskus viiden kieppeillä, enkä enää saanut unta.
– Tuoksun vaihtaminen. Oma talvituoksuni, YSL:n Black Opium, loppui juuri sopivasti. Tykkäsin siitä kyllä ihan älyttömästi, mitäkähän hankkisin tilalle? Lahdessa tuoksuttelemani Byredon tuoksut jäivät hiukan kutkuttelemaan, mutta let’s see.
– Aikaisista aamuista johtuva lisääntynyt päikkäreiden tarve ja järjetön haukotteleminen klo. 14-17. Pelkään, että mun leuat lähtee sijoiltaan :D

weekend4

Aurinkolasit – Fendi
Korvikset – H&M
Takki – LAB
Neule – Second Female
Paita – H&M
Housut – Pieces
Laukku – See by Chloé
Tennarit – adidas

Kuvat – Jonna Leppänen

 

weekwnd3weekend6

– Nudet kynnet. Mulla on ollut (ainakin omalla mittapuullani) ihan superpitkään punaiset kynnet, mutta ne saavat jäädä tauolle, keväisemmät värit tulkoon tilalle.
– Terassilla nautitut kahvit. Perjantaina istuskeltiin Jonnan kanssa Kahvila Runon terassilla hörppimässä kahvia, eikä ollut edes kylmä, täydellistä.
– Pakottava tarve ostaa kaikenlaista uutta, etenkin kevättakki himottaisi kovasti. Tätä tarvetta on kyllä hillittävä. Ensin on ainakin huolella käytävä läpi vanhat kevättakit, tarvitsenko tosiaan yhtään mitään?
– Varastosta esiin kaivetut pyörät. Samuel sai isältään uuden pyörän ja he starttasivat tänään yhdessä pyöräilykauden. Pyöräily on niin kivaa, munkin pitäisi pyyhkäistä pölyt Pelagon Brooklynistani.
– Synttärisuma. Meidänkin lasten synttärit osuvat tähän kevätsumaan, huhhuh. Lapsilla on ollut nyt parit kolmet synttärijuhlat viikossa.

wekkwnd7

Kyllä se nyt on vihdoinkin täällä, kevät siis.
Muistakaahan musukat kääntää kelloja :*

-Maj

3 Comments

  1. Maarit 1.4.2019

    Voi että mä tykkään sun tyylistä, näytät kyllä aina niin hyvältä!

    Vastaa
    • Maj 2.4.2019

      No eikä miten kivasti sanottu, kiitos ihana <3

      Vastaa
  2. Taina 10.4.2019

    Voi miten sä hymyilet nyt joka kuvassa. Susta huokuu ihana onni ❤️Mahtavaa

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *