Sekoitan aina kanootin ja kajakin, vaikka tiedän, että ne eivät ole sama asia. Kajakki on umpinainen ja sitä kaksilapaisella melalla, en vaan silti onnistu muistamaan kumpi oli kumpi. No, joka tapauksessa varasin sunnuntaina kajakit käyttöön ja tehtiin pieni retki järvelle. Kävin joskus (ehkä viisi vuotta sitten) melontakurssilla ja se oli kivaa ja yhtä kivaa se oli nytkin.

melominen1melominen2melominen3melominen4melominen5melominen6melominen7

Eihän se oli retki eikä mikään jos mukana ei ole eväitä. Lähdettiin matkaan aamulla, joten messissä oli termarikahvit ja leivät, jotka lämmiteltiin nuotiolla. Nuotio oli vähintäänkin mielenkiintoisesti rakennettu, mutta toimi silti. Kesän aikana metsäretket jäi vähiin, mutta nyt syksyn tullen kaipailen taas metsään.

melominen8

melominen9

Viime viikolla tuli liikuttua reippaasti ja monipuolisesti. Tyttöjen sporttipäivän lisäksi jaksoin käydä kolme kertaa lenkillä, pari kertaa salilla, uimassa ja Varalan Flowparkissakin sain telottua jalkojani pariin otteeseen.

Tänään kävin pitkällä kävelyllä, hölköttelin vähän ja mietin, että tämän on jäätävä tavaksi. Ystäväni sanoi, että alkuun sitä pitää vähän pakottautua, mutta kun liikuntahommat lähtee rullaamaan, niin hetken kuluttua on jo pakko päästä liikkumaan. Toivottavasti se on just niin.

Mitä teille kuuluu?

-Maj

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *