*Kaupallinen yhteistyö, Pierre Robert ja Asennemedia

Meillä on ollut käytössä Pierre Robertin merinovillavaatteet viime syksystä saakka ja olen ollut tosi tyytyväinen. Ilomielin jatkan siis yhteistyötä brändin kanssa – ja olen kovasti odottanut, että pääsen kertomaan teille uudesta mallistosta!

merinovillavaatteet

Merinovillaikerrasto on mun mielestä must have niin lapsille kuin aikuisille, enkä oikeastaan tajua miksi sellainen rantautui omaan vaatekaappiini vasta vuosi sitten. Merinovillavaatteet pitävät lämpimänä kovilla pakkasilla ja kerrasto oli myös pelastus metsäretkillä ja pohjoisen reissullani. Merinovilla on kevyt, lämmin, hengittävä ja tehokkaasti kosteutta siirtävä luonnonmateriaali, joka tuntuu pehmoiselta ja miellyttävältä päällä. Kun pääset merinovillasukkien makuun, niin takaisin ei ole paluuta, heh.

Pierre Robert lanseerasi juuri Capsule Collection-malliston yhteistyössä Jenny Skavlanin kanssa. Malliston suunnitellut Skavlan on yksi Norjan tunnetuimmista vastuullisuusvaikuttajista sekä kestävän kehityksen puolestapuhujista. Malliston vaatteissa on käytetty materiaaleina merinovillaa sekä sekä lisäksi muista ekologisia luonnonmateriaaleja. Jennyn suunnittelema mallisto sisältää laadukkaita, kestäviä ja ajattomia vaatteita, jotka ovat helposti yhdistettävissä keskenään sekä muiden vaatteiden kanssa.

loungewear

Mun ehdoton suosikki mallistosta on Loungewear-setti. Leveälahkeiset super pehmoiset housut sekä kietaisuneule on valmistettu 100% merinovillasta. Housuja ja neuletta on saatavilla on mustana sekä valkoisena. Kimonohihainen neule yhdistettynä liuhuviin lahkeisiin on kotiasujen luksusversio, toki tässä setissä kelpaa liikkua neljän seinän ulkopuolellakin.

pierre robert lapset

Mallistosta löytyy vaatteita myös lapsille. Samuelilla ja Rebekalla on päällä hiukan paksummat mustavalkoiset merinovillaneuleet sekä housut. Samuelin keltaraitainen paita puolestaan on ribbineulosta, huomattavasti mustavalkoista neuletta ohuempi, se onkin valmistettu 55% merinovillasta sekä 45% tencelistä. Hiukan sinappiin taittava keltainen ei ole aikaisemmin lukeutunut lemppari väreihini, mutta näiden myötä innostuin: väri sopii mun mielestä hyvin niin Samuelille kuin mullekin.

pierre5pierre7pierre9

Mallistosta löytyy paljon muitakin ihania perusvaatteita. Laadukkaat perusvaatteet ovat yleensä juurikin niitä, jotka ainakin itselleni ovat eniten käytössä. Kannattaa ehdottomasti kurkata topit ja t-paidat – erityisesti väljä boyfriend-mallinen t-paita!

Jos innostutte tekemään ostoksia, niin napatkaaan talteen MAGICPOKS20 alekoodi. Koodia käyttämällä saatte 20% alennusta kaikista naisten ja lasten normaalihintaisista merinovillavaatteista verkkokaupasta. Alennuskoodi on voimassa syyskuun loppuun saakka. 

pierre6pierre8pierre10pierre12

pierre14

Kuvat – Maiju Emilia Photography

 

Ihastuitko Loungewear-settiin? Jos niin, nyt olisi mahdollisuus voittaa setti itselleen. Osallistu Loungewear-setin arvontaan kommentoimalla tätä postausta 15.9. mennessä. Olisi hauskaa kuulla teidän kommentit Jenny Skavlan -mallistoa kosken, mitä tuumaatte vaatteista, mitkä olivat suosikkinne tai olisitteko kaivanneet jotain lisää, mitä?

-Maj

148 Comments

  1. Silvia 9.9.2019

    Miten upeita malleja olettekaan äiti ja lapset❣ Jennyn suunnittelema mallisto vaikuttaa todella kivalta ja omaksi lemppariksi valikoitui ehdottomasti loungewear-setti!

    Vastaa
  2. Katja 9.9.2019

    Loungewear on tosi upea, en vain osaisi pitää tuollaista missään! Kotona pikkulasten kanssa heiluessa olisi hihat ja lahkeet hetkessä jossain ruoassa ja… :D Mutta mustavalkoisista raitapaidoista tykkäsin kovasti, olisivat kivat koko perheelle!

    Katja
    http://www.optimismiajaenergiaa.fi

    Vastaa
  3. Rena 9.9.2019

    Super wonderful pieces!
    xx from Bavaria/Germany, Rena
    http://www.dressedwithsoul.com

    Vastaa
  4. Jenna 9.9.2019

    Ihania vaatteita, oma suosikkini on tuo ihana kietaisuneule valkoisena<3

    Vastaa
  5. Jenni 9.9.2019

    Ihanaa että tuli uusi mallisto! Olen ostanut monia Pierre Robertsin vaatteita/asusteita ja olen todella tyytyväinen niiden laatuun. Ne ovat hyviä niin arki kuin urheilu käytössä. Ja mukavaa, että uudessa mallistossa on erilaisia vaatteita, eikä perus pitkähiasia. Jos arpaonni ei tärppää niin pitää varmaan joulupukilta pyytää lahjaksi ;)

    Vastaa
  6. Rek 9.9.2019

    Ooolalaa! Ihana!

    Vastaa
  7. Hanna 9.9.2019

    Niin kaunis mallisto! Oma lemppari on Loungewear-setti. Täydellinen syksyn hyggeilyyn!

    Vastaa
  8. Anna 9.9.2019

    Tämä olisi aivan täydellinen setti ”vilukissalle”. Aivan ihana ja super tyylikäs. Malliston muutkin vaatteet ja asusteet ovat tosi kivoja, mutta tämä Loungewear -setti on suosikkini. :)

    Vastaa
  9. Tuuli 9.9.2019

    Ihania ovat! Kiva että on jo toimistkelpoisia malleja myös eikä niin urheilullisen näköisiä :) mukana arvonnassa!

    Vastaa
  10. Sinikka 9.9.2019

    Ensisilmäyksellä vaatteita enemmän ihastuin näihin kuviin. Ihana tunnelma fiilis varsinkin viimeisessä kuvassa. Myös vaatteet olivat ihania ja tuo valkoinen asu on ihana ja raikas kyllä kelpaisi syksyllä kietoutua siihen.

    Vastaa
  11. KatjaL 9.9.2019

    Oi tuo Loungewear-asu olis ihana tälläselle vilukissalle. Ehdottomasti mukana arvonnassa. Aikuisille ei taida löytyy tuota paksumaa raitaneuletta, harmi. Kirjoitit että ohuempikin raitaneule olisi 100% merinovillaa, mutta sivujen tuotekuvaus sanoo toista?

    Vastaa
  12. Jonna 9.9.2019

    Mernovillaisia oloasuja alkaa olla hyvin saatavilla. Näissä tykkään, että ovat saatavilla myös hintansa puolesta.

    Vastaa
  13. Hanna Pätiälä 9.9.2019

    Ajatonta laatua

    Vastaa
  14. Lilli 9.9.2019

    Voi miten raikkaita ja hyvännäköisiä👍🏃‍♀️

    Vastaa
  15. meri 9.9.2019

    suosikkini on sinapinkeltainen raitapaita, sopii hyvin sinulle! Ja muutenkin kiinnostuin tästä mallistosta.

    Vastaa
  16. Anniina 9.9.2019

    Sinappiin taittava keltainen raitapaita on tosi symppiksen näköinen!

    Vastaa
  17. Henna 9.9.2019

    Merinovilla on kyllä ihan paras materiaali! Kimonopaita näyttää siltä, että en muuta enää pitäisikään.

    Vastaa
  18. Johanna Jäger 9.9.2019

    Aivan ihanat kuvat Maiju teistä napannut. Tuo astetta ihanampi kotiasu on jumalainen. Ehkä keskiharmaana tuollainen olisi suosikki, eli siinä kehitysehdotuksia. Jos voittaisin, ottaisin varman päälle mustan. Oikein ihanaa syksyä teidän poppoolle❤️

    Vastaa
  19. emziki 9.9.2019

    Aivan ihania kuvia teistä!!!

    Vastaa
  20. Miia 9.9.2019

    Vitsit kuin kiva setti, pakko sanoa että nökisin ittenikin päällä🥰 oon ihastunut kyllä vähän noihin leveälahkeisiin housuihin muutenkin, mutta että toi kimono😻

    Vastaa
  21. Roosa 9.9.2019

    Tuo loungewear setti mustana olisi täydellinen! 😍

    Vastaa
  22. Katri 9.9.2019

    Ihana mallisto, erityisesti loungewear ja musta kietaisupaita!

    Vastaa
  23. -A- 9.9.2019

    Ihanat kuvat tosiaan. Täytyykin käydä tsekkaamassa uutuudet 🙂

    Vastaa
  24. Laura 9.9.2019

    Vau, loungewear-setti on ihan mieletön ja kuvat teistä huipputyylikkäitä!

    Kaipailisin resorillisia villahousuja, semmosia siis verkkarityylisiä. Ne kävisivät väljiä paremmin lyhyemmille.

    Vastaa
  25. Niina.P. 9.9.2019

    Oi miten tyylikäs setti! Kelpaisi kyllä voittaa tuo omaksi! Musta olisi varmaan paras… Paitsi että raidallinen paita houkuttaa kyllä sen verran että sellainen täytyy ostaa itselle heti!
    Ja tosi kivat kuvat teistä, selkeää malliainesta kaikki!

    Vastaa
  26. TANJA 9.9.2019

    Aivan ihana setti! Sinulle sopii tuo valkoinen niin hyvin!
    Minulle tulisi kyllä musta!

    Vastaa
  27. lindalinda 9.9.2019

    Toi setti on niin ❤️❤️😻
    Aivan ihanan näköinen kokonaisuus, valkoinen oma lemppari!
    Merinovilla on tullut itselle tutuksi kutomisharrastuksen kautta, merinovillalanka on niin pehmeä kutoa, saatika että koko asu olisi tehty tästä pehmosuudesta.
    Inspiroivat kuvat puhuvat puolestaan, pakko tsekkaa koko mallisto!

    Vastaa
  28. Hanna 9.9.2019

    Ihania kuvia ja loungewear-setti töydellinen!

    Vastaa
  29. Hannah 9.9.2019

    Loungewear-asu on täydellinen!

    Vastaa
  30. Suvi 9.9.2019

    Ihania syksyn koleuden karkottajia❤
    Lempparini olisi juurikin tuo loungewear tai poolo- tai raitapaita. Ihania kaikki!

    Vastaa
  31. Anni 9.9.2019

    Raidat toimii aina ja koko mallisto olisi omiaan meidän vilukissa perheelle!

    Vastaa
  32. Mariella 9.9.2019

    Upea mallisto ja aivan ihania kuvia!

    Vastaa
  33. Mariella 9.9.2019

    Upea mallisto ja aivan ihania kuvia!

    Vastaa
  34. Katri 9.9.2019

    Ihania ja ajatonta laatua <3 aivan ihania kuvia teistä! :)

    Vastaa
  35. Maarit 9.9.2019

    Aivan ihana tuo loungewear-setti. Ja nuo raitapaidat on kyllä myös kauniita.

    Vastaa
  36. Katja 9.9.2019

    Loungewear-setti on minunkin suosikkini. Vielä olisin kaivannut mallistoon kapeampia merinovillahousuja, joissa resorit lahkeissa. Olisivat helpompia käyttää syksyllä ja talvella vaikka lenkkareiden kanssa. 😍

    Vastaa
  37. Milla 9.9.2019

    Loungewear setti on upea, kuin myös teidän perhe! :)

    Vastaa
  38. Tuuli 9.9.2019

    Tuo Loungewear-setti on kyllä aivan täydellinen! Muutenkin mallisto miellyttää kyllä silmää 👌🏻☺️

    Vastaa
  39. Jenni 9.9.2019

    Ihania kuvia teistä! Ihania nuo vaatteet ja mun suosikki on tuo loungewear setti. Itsellineni ostaisin sen mustana kun valkoista en osaa aina oikein varoa :D

    Vastaa
  40. Päivi 9.9.2019

    Loungewear -setti olisi täydellinen rentoihin koti-iltoihin.

    Vastaa
  41. Xeveliina 9.9.2019

    Nuo Loungewear-setin leveälahkeiset housut ovat täydelliset! :)

    Vastaa
  42. Klaarastiina 9.9.2019

    Kelpais mulle, palelen aina :). Tuo loungewear ois ihana nyt äippälomalla koti-iltoihin.

    Pakko kommentoida, että olet ihan superkaunis tuossa keltaraidallisessa paidassa!

    Vastaa
  43. Emilia 9.9.2019

    Mikä täydellinen setti! 😍😍 Tuolla tarkenis täällä saariston syystuulessa 💋👌

    Vastaa
  44. Saara 9.9.2019

    Kyllä kelpaisi tuossa asussa käpertyä sohvannurkkaan😍 Oma suosikki mallistosta on juuri tuo kimonomalli ja mustana.

    Vastaa
  45. Jenni 9.9.2019

    Onpa ihanan näköisiä kaikki. Housut etenkin aivan täydelliset.

    Vastaa
  46. Mirja 9.9.2019

    Upeita kuvia. Kaikki näyttää niin hyville. Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  47. Ripazu 9.9.2019

    Love it :)

    Vastaa
  48. Henrika 9.9.2019

    Näyttää tosi freeseiltä!

    Vastaa
  49. Niina 9.9.2019

    Raitapaidat on mielettömän ihanan näköiset!

    Vastaa
  50. Kaija Mikkola 9.9.2019

    Perfect 👌

    Vastaa
  51. Katja 9.9.2019

    Loungewear mustana olisi just ihana kotiasu ja muuallakin kehtais liikkua

    Vastaa
  52. Kati 9.9.2019

    Loundgewear asu mustana ehdottomasti!

    Vastaa
  53. Laura 9.9.2019

    Loungewear-setti oli suosikkini, tosin en tiedä kuinka käytännöllinen se olisi…Muuten näyttivät aika simppeleiltä perusvaatteilta.

    Vastaa
  54. Norja 9.9.2019

    Kotiasun luksusta todellakin! Ja upeita kuvia:)

    Vastaa
  55. Paulina 9.9.2019

    Loungewear-setti aivan ihana. Olisi kerrankin tyylikäs ja mukava kotiasu eli virka-asu😊

    Vastaa
  56. Riitta Levänen 9.9.2019

    Tosi kauniita vaatteita. En olekaan vielä kokeillut merinovillatuotteita. Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  57. SiniK 9.9.2019

    Olipas raikas fiilis näissä kuvissa:)

    Merinovilla kerrastot ehdottomasti myös omia suosikkeja! Retkeily ulkona on parasta, kun on oikeanlainen vaatetus yllä:)

    Pidin kaikista kokonaisuuksista!!!

    Vastaa
  58. Sarinna 9.9.2019

    Ihana tuo loungewear-setti. Ottaisin sen mustana.

    Vastaa
  59. anna s. 9.9.2019

    Keltainen raitapaita on kiva :)

    Vastaa
  60. Pihka 9.9.2019

    Ihania vaatteita ja kuvia! Tuo sinapinkeltainen raitapaita sopii teille kyllä tosi hyvin. Itse tykkään tuosta väristä tosi paljon mutta ei vain sovi mulle ei. Onneksi lapselle taas sopii ja hän onkin yllättäen nyt alkanut innostua luonnollisemmista murretuista väreistä. Minä muuten kaipaisin Pierre Robertilta merinovillahaalaria! Pienemmille koen haalarin vaan niin kätevämmäksi kuin housut ja paidan.

    Vastaa
  61. Marrie 9.9.2019

    Ojjoj! Loundewearin kimonotakki mustana on mun lemppari, mutta sen pariksi haluaisin kapealahkeiset pitkät housut – en vain osaa käyttää leveälahkeisia housuja…

    Vastaa
  62. Tiina 9.9.2019

    Meidän perhe ulkoilee paljon joten lämpimät väliasut olisi tarpeelliset kylmenevillä ilmoilla. Nämä on vielä niin kauniitkin 😍

    Vastaa
  63. katiemilia 9.9.2019

    Loungewear-setin lisäksi myös kietaisumekko herätti huomion! Sulle kyllä sopii tuo keltainen – itse testasin kesällä saman sävyistä mekkoa ja ihan harmitti, kun sävy ei vaan millään sopinut itselle…

    Vastaa
  64. Tia 9.9.2019

    Toi loungewear-setti nimenomaan valkoisena on ihan oma lemppari. Siinä olisi ihana muhia kotona pian syntyvän esikoisen kanssa 💙 Ei ehkä se käytännöllisin väri, mutta mukavaan oleiluun vaikuttaa täydelliseltä!

    Vastaa
  65. Lau 10.9.2019

    Ihanilta näytti vaatteet, ja tosiaan toi sinapinkeltainen puki teitä molempia tosi hyvin! Pitääpä vielä tarkemmin tutustua syysmallistoon 😍 mukana arvonnassa!

    Vastaa
  66. Hanna 10.9.2019

    Aivan ihana juuri tuo valkoinen päälläsi oleva Loungewear asu! Voin kuvitella, että on sopiva melkeinpä vuoden ympäri, ainakin villasukat ovat itselläni kotona jalassa aina, oli sitten kesä tai talvi, heh ;) Se on siis oma ehdoton suosikkini. Tykkään myös malliston pipoista ja huiveista, ihanan simppeleitä ja voi helposti yhdistellä.
    Muutenkin tosi kauniit kuvat, jotenkin ihana rauhallinen tunnelma ja kuvissa huokuu lupaus syksystä.. Joten myös ihanaa alkanutta syksyä teidän perheelle!

    Vastaa
  67. Sonja 10.9.2019

    Yksinkertaisen tyylikäs ja elegantti, mutta rento tämä Loungewear-setti. Aivan ihana!

    Vastaa
  68. Erja 10.9.2019

    Kerrassaan upea tuo valkoinen loungewear setti 😍 ja sinulle sopii tuo keltainen aivan superhyvin!

    Vastaa
  69. Jenni 10.9.2019

    Aivan ihania! Etenkin tuo lounge-setti 😍

    Vastaa
  70. Nonnuska 10.9.2019

    Ihanan yksinkertaisen tyylikäs, ajaton, käytännönläheinen ja ihastuttava mallisto 😍👏 Kotiuttausin erittäin mieluusti kaikki oman perheen käyttöön 😍😅 Mukaan siis arvontaan 👌

    Vastaa
  71. Anna-mari 10.9.2019

    Vaatteet näyttävät tosi kauniilta ja laadukkailta! Ekstra plussaa ekologisuudesta. Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta näistä tuotteista, joten oispa mahtava voittaa!!

    Vastaa
  72. Riikka 10.9.2019

    Merinovilla ❤️ Ihanan raikas ja ajaton raitakuosi ihastuttaa. Syksyllä ja talvella on ihanaa vetää ”lohtuvaatteita” eli lämpimiä luottovaatteita päälle, nämä vaikuttaa just sellaisilta 😊

    Vastaa
  73. Silja L 10.9.2019

    Voi nuo raitapaidat on niin kivoja, etenkin tuo sinappiraita. Merinot meilläkin ahkerassa käytössä, mutta näissä plussaa kaunis suunnittelu, voi käyttää muutenkin kuin alusvaatteina. Ja miten ihania kuvia sinusta ja lapsista! ❤️

    Vastaa
  74. Liisa 10.9.2019

    Nää on kyllä ihania. Meillä lapsi ei muita paitoja talvella käyttäiskään. Mustavalkoraitapaita olis just mulle. Loungewear-asusta osaisin ehkä käyttää yläosaa vaan.

    Vastaa
  75. Viktoria 10.9.2019

    Suosikkini on ehdottomasti kaikki merinovillavaatteet :) Ihania kuvia!

    Vastaa
  76. Saija 10.9.2019

    Ihana tuo loungewear. Arkikäyttöön malliston lemppari on ehdottomasti kietaisumekko.

    Vastaa
  77. Johanna 10.9.2019

    Todella silmää miellyttävät mallistot sekä sävyt näissä. Ihanaa olisi pukea myös omat lapset juuri näihin asuihin ja ehdottomasti ottaisin mukaan myös tuon sinapin sävyn. Sopii pojalleni varmasti.

    Vastaa
  78. Johanna 10.9.2019

    Onpa tyylikkäitä, ajattomia vaatteita! Ja parasta toki vielä, että varmasti tosi mukavia ja lämpimiä päällä. Ei kamalan usein yhdisty kyllä nämä ominaisuudet. :) Suosikkini Loungewear-setti ja sinapinkeltainen raitapaita.

    Vastaa
  79. Emmi 10.9.2019

    Mallisto on mielestäni ihana ja erityisesti pidin juuri loungewear-setistä, niin kaunis sun päällä! ☺️

    Vastaa
  80. Mini 10.9.2019

    On kyllä aivan ihanan näköinen setti! Rakastan mukavia oloasuja ja tuo olisi kyllä täydellinen tulevaan talveen ☺️ Myös lasten ohuempi raitapaita kiinnostaa ja täytyykin laittaa harkintaan.

    Vastaa
  81. Peppi 10.9.2019

    Nyt on raikas mallisto mun makuun, tykkään tykkään tykkään!! Ja teidän kuvat, vau!😍

    Vastaa
  82. Jenni 10.9.2019

    Aivan ihana tuo Loungewear setti! 😍

    Vastaa
  83. Maria 10.9.2019

    Koukussa merinovilla vaatteisiin. Niin huippuja, käytän ympäri vuoden.

    Vastaa
  84. Janette 10.9.2019

    Ooooh!

    Vastaa
  85. Eveliina 10.9.2019

    Ihanan ajaton ja monipuolinen mallisto! Mallit toki aivan omaa luokkaansa, mutta uskoisin sopivan kaikille 😊

    Vastaa
  86. Hanna W 10.9.2019

    Ihastuin todellakin! Nuo raitaneuleet lähtevät ehdottomasti tämän kuun aikana tilaukseen:) Ihana kun niissä on käytetty merinovillaa sekä tuo joutsenmerkki on itselleni suurta plussaa. Kiitos alekoodista!

    Vastaa
  87. Marrie 10.9.2019

    Minneköhän kommenttini katosi, kun ei näy täällä… Tykästyin Loundewearin kimonotakkiin! Siitä taitaisi tulla koti-ja käyttövaate. Housuista kaipaisin kapealahkeisempaa versiota. En vain osaa käyttää leveäpunttisia pöksyjä.

    Hieno miljöö muuten kuvissa!

    Vastaa
  88. SAMP 10.9.2019

    Lasten ohuemmat raitapaidat kiinnostavat!

    Vastaa
  89. Salla 10.9.2019

    Vaikuttaapa hyvältä! 😍

    Vastaa
  90. Jenni 10.9.2019

    Kävin ihastelemassa mallistoa jo aikaisemmin, mutta nyt alennuskoodin turvin maltan tilatakin jotain itselleni! Merinovillan erinomaisuus yhdistettynä perusmallisiin vaatteisiin on lyömätön yhdistelmä, ja tällaista ajattelua lisäämällä ja myös käytännössä toteuttamalla ihmisten vaatekaappien koko säilyisi maltillisempana ja kulutus laskisi tuntuvasti.<3

    Vastaa
  91. Anne 10.9.2019

    Kaikki näyttävät upeilta. Lapselle olisi ihana saada tuo asu.

    Vastaa
  92. Sanna 10.9.2019

    Loungewear setti ja merinovillaiset asusteet olivat mallistosta eniten mieleen.

    Vastaa
  93. Hanna 10.9.2019

    Tosi kiva toi loungewear setti ja sopisi näihim pimeneviin iltoihin, mutta käyttäisin kyllä
    kodin ulkopuolellakin 🤩 tuo kietaisupaita näyttää kans tosi tyylikkäältä ja sopis toimistoon 🤓

    Vastaa
  94. Kati 10.9.2019

    Merinovillaiset ovat ihania 🤩
    Kauniita ja ajattomia

    Vastaa
  95. Enski 10.9.2019

    Oi onpa ihana setti!! Suosisipa arpaonni, että voittaisin kerrankin jotain ihanaa itselleni :)

    Vastaa
  96. Sari Puputti 10.9.2019

    Mustana ois just passeli!

    Vastaa
  97. Virva 10.9.2019

    Ihana setti!
    Jos voittaisin ottaisin mustana.
    Merinovillaiset vaatteet ovat suosikkejani,

    Vastaa
  98. Leena 10.9.2019

    Tuttu merkki. Hyväksi koettu. Onpa luxus oloasu. Suurella ilolla ottaisin.

    Vastaa
  99. Ulpu 10.9.2019

    Kauniita perusvaatteita, tykkäsin etenkin raitapaidoista. Viluisemmalle tyttärelle pitäisi ehkä hankkia kerrasto.

    Vastaa
  100. Ansku 10.9.2019

    Noihousut on ihanat, ne kelpais! Merinovillainen neulemekko olis kyllä kiva.

    Vastaa
  101. Helsssunen 10.9.2019

    Setti näyttää tosi ihanan pehmoiselta ja lämpimältä.

    Vastaa
  102. Sanna 10.9.2019

    Ihana tuo Loungewear setti😊

    Vastaa
  103. Susu 10.9.2019

    Kauniin syksyinen tunnelma kuvissa ja ihanan mukavan näköisiä vaatteita! Tuollaisen setin haluisin itsellenikin!

    Vastaa
  104. Susu 10.9.2019

    Ihana syksyinen tunnelma kuvissa ja upean mukavan näköinen setti!

    Vastaa
  105. ViiviT 10.9.2019

    Ihana mallisto! Olen itsekin viime vuosina vasta löytänyt merinovillan. Paras vinkki on villainen aluspaita, jonka voi kylmillä säillä pukea ohuempien paitojen alle lämmittämään.
    Monen lempparihuitulapaitani käyttöaika piteni tällä niksillä huomattavasti!

    Musta ja valkoinen aluspaita löytyy jo vaatekaapista, mutta ehkä pitää kotiuttaa tästä mallistosta vielä tuo nuden värinen. Ja ei tietty tuo ihana lounge-settikään olisi hassumpi ;)

    Vastaa
  106. Maikku 10.9.2019

    Merinovilla on ihana materiaali, ehdottamasti siis mukaan arvontaan! Kaunis ja tyylikäs kotivaatesetti:)

    Vastaa
  107. Riikka 11.9.2019

    Ihana tuo valkoinen asu!

    Vastaa
  108. Polapoola 11.9.2019

    Onpa samalla sekä tyylikkään että kotoisan näköisiä!

    Vastaa
  109. Ella 11.9.2019

    Aivan ihania!! Toivoisin niin että voittaisin tämän itselleni.. Minusta ihana on tuo kietaisuneule!

    Vastaa
  110. Emilia 11.9.2019

    En ole merinovillaa vielä päässyt testaamaan vaikka ostoslistalla on ollut kerrasto jo pitemmän aikaa. Kiva mallisto ja lemppari näistä ehdottomasti tuo loungewear-setti 😊

    Vastaa
  111. anu 11.9.2019

    Ihana mallista ja kauniit mallit!

    Vastaa
  112. Mari 11.9.2019

    Voi miten kauniita kuvia! Näkisin käyttäväni tuota Loungewear-settiä monessa tilaisuudessa – juurikin joulun aikaan moneen tapahtumaan olisi niin sopiva.

    Vastaa
  113. Joliel 11.9.2019

    Tuo Loungewear-setti mustana olisi ihana!

    Vastaa
  114. Piia 11.9.2019

    Noi raitapaidat ainakin kiinnitti huomioni! Kivat!

    Vastaa
  115. Juliak 11.9.2019

    Onpa ihania vaatteita! Toivottavasti arpaonni suosisi :-)

    Vastaa
  116. Ninna 11.9.2019

    Ihana tunnelma näissä kuvissa! Loungewear-setti olisi tosi mieluisa syksyyn ❤️

    Vastaa
  117. Heli 11.9.2019

    Upea idea tuo Loungewear: mukavaa, lämmintä ja tyylikästä – lätkämamana arvostan suuresti!!

    Vastaa
  118. Mari 12.9.2019

    Loungewear sopisi hyvin syksyn hyggeilyyn!

    Vastaa
  119. Ilona Kiiveri 12.9.2019

    Oi olisi ihanaa saada kaunis ja tyylikäs mutta silti äärimmäisen kivuliasta ihoani hellivä setti vanhojen addun merinokalsareiden tilalle. Se, että tuntee itsensä tyylikkääksi saa aina olonkin tuntumaan pikkuisen paremmalta :)

    Vastaa
  120. Piia 12.9.2019

    Raitapaidat on söpöjä, mutta musta Loungewear-setti ehkä kuitenkin kivoin! Muutettiin juuri vanhaan taloon, missä tuollainen tulisi tarpeeseen :)

    Vastaa
  121. Maija 12.9.2019

    Tuo loungewear -setti on ihana!

    Vastaa
  122. Minna 12.9.2019

    Ihana 😊 tämä nostaisi mun KULAHTANEEN kotiäitityylin täysin uudelle tasolle.

    Vastaa
  123. Jasmina 12.9.2019

    Todella tyylikästä ja ajatonta. Täydellistä!

    Vastaa
  124. Elina 12.9.2019

    Loungewear-setti on upea! Pierre Robertin merinovillavaatteista on yhden paidan verran kokemusta ja se paita löytyykin päältä usein. Täydellinen niin kesällä kuin talvellakin. Kotona tulee vietettyä paljon aikaa, joten tykkään panostaa myös kotivaatteisiin, niissä pitää viihtyä.

    Vastaa
  125. Tuulia 12.9.2019

    Aivan täydellinen kotiin tyypille jolla on aina kylmä! Tämä setti varmaan eniten mieleen vaikka kaikki kivoja ovatkin!

    Vastaa
  126. Anna 12.9.2019

    Ihana mallisto! Loungewear-setti olisi kyllä toivottu lisä vaatekaapissa 🤗

    Vastaa
  127. AnnaV 12.9.2019

    Ihana mallisto! Loungewear-setti olisi kyllä toivottu lisä vaatekaapissa 🤗

    Vastaa
  128. AnnaV 12.9.2019

    Ihana mallisto! Loungewear-setti olisi kyllä toivottu lisä vaatekaapissa! 🤗

    Vastaa
  129. Elisa 12.9.2019

    Todellakin ihastuin! :)

    Vastaa
  130. eevi 13.9.2019

    Tuo loungewear-setti on ihana! Todellakin katseenkestävä ja niin mukavannäköinen.

    Vastaa
  131. Eija 13.9.2019

    Aivan ihana asu! 🥰 käyttäisin kotona ja miksei muuallakin. Musta on turvaväri joten se (plus kolmen pienen lapsen kanssa valkoinen on aika hasardi väri 🤣)
    Kaikki vaatteet näyttää raikkailta. Raitapaidat Kaija keltainen väri ❤️❤️❤️

    Vastaa
  132. Pinsuu 13.9.2019

    Osallistun.

    Vastaa
  133. Elina 13.9.2019

    Aivan ihania! Etenkin raitapaidat

    Vastaa
  134. Annamaijs 13.9.2019

    Upeat asut ja upeat kuvat, olisi se luxusta tuollainen asu

    Vastaa
  135. Kati 13.9.2019

    Loungewear setti ihan mieletön, ehdoton suosikki.

    Vastaa
  136. Arja 13.9.2019

    Oi olispa mahti setti! Olen suunnitellut tän tyylisen setinnostoa, jospa onni suosii!

    Vastaa
  137. Ella 13.9.2019

    Ihania kuvia! Loungewear ehdoton lemppari 😍

    Vastaa
  138. Johanna 14.9.2019

    Oih tuo musta Loungewear-setti olisi unelmien täyttymys! Asumme viileässä puutalossa ja meille on tulossa marraskuinen vauveli. Tuossa asussa kelpaisi viettää äitiyslomaa tyylillä kotona.

    Vastaa
  139. Maria 14.9.2019

    Mukavan näköisiä hyvän olon vaatteita. Näitä toiveissa joulupukin konttiin.

    Vastaa
  140. FridayBlues 14.9.2019

    Onpa nätti tuo loungewear, ihana olis siinä kotoilla.

    Vastaa
  141. Katitsuliini 14.9.2019

    Ihana setti <3 todella ajaton malli sinulla päällä!

    Vastaa
  142. Minttu 15.9.2019

    Hyvältä näyttää, erityisesti tuo kietaisupaita!

    Vastaa
  143. Hanna 15.9.2019

    Kivan näköinen mallisto. Musta kietaisuneule on oma lempparini.

    Vastaa
  144. Suvili 15.9.2019

    Loungewear-setti näyttää ihan täydelliseltä kotiasulta! Se toisi kyllä taatusti vähän luksusta kenen tahansa arkeen 😊

    Vastaa
  145. Mallukka 15.9.2019

    Loungewear, laatua ja tyyliä.

    Vastaa
  146. Liisa 15.9.2019

    Housut ovat upeat!

    Vastaa
  147. Pia 15.9.2019

    Aivan IHANA setti 😍 kuten myös kuvat sinusta ja lapsista!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *