Mulla ei ole tiedossa aikuisten halloween-kekkereitä tai muutakaan vastaavaa, mutta meidän pikkuväellä on omia suunnitelmia; sunnuntaina he suuntaavat ystäviensä perinteisiin lasten Halloween-juhliin ja Rebekka päätti järjestää täällä kotona kemut parille kaverillensa lauantaina. Meillä on yksi ikivanha lasinen kurpitsalyhty, leffateatterista ostettu muovinen kurpitsa (poppareille) ja ilmapalloja, en halua lisää ylimääräistä krääsää täyttämään kaappeja ja siksi kieltäydyinkin halloween pr-lahjapaketeistakin.

Lapsille loihditaan halloween asut  jo olemassa olevista asusteista ja heidän omista vaatteistaan. Mielikuvitusta käyttämällä sekä teemaan sopivalla meikillä/maskilla/hiuksilla saa myös paljon aikaiseksi. Viime vuonna Rebe voitti koulun asukilpailun, hän oli pukeutunut mustiin vaatteisiin ja vanhaan viittaan, joka on ollut monta vuotta mukana molemmilla lapsilla monissa naamiaisissa, leikeissä ja osana trullin asuja ym. Uskon, että Reben bileisiin saadaan riittävästi kammottavaa tunnelmaa niillä parilla koristeella, jotka jo mainitsin sekä tarjottavilla.

Joskus aikoinaan mulla on lähtenyt lastenjuhlien järjestelyt, asut ja monet muutkin jutut ihan lapasesta, mutta enää en koe sellaista tarpeelliseksi. Jos ostaisin lapsille jotain uutta, niin hankkisin sellaisia vaatteita, joita he voisivat käyttää muutenkin, esimerkiksi Gugguun Halloween mallistossa on paljon kivoja juttuja.

lakrids2lakrids

Kahviteltiin Nuran kanssa tänään vähän tunnelmaan virittäytyneinä ja huomaatteko, oranssit Lakridsit ja yksi lyhty tuovat ihan kivasti halloween fillistä? En ole koskaan elämässäni ostanut oikeaa kurpitsaa, joten ehkä siinä voisi olla ideaa?

Onko teillä sunnitelmia halloweeniksi?

-Maj

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *