*Kaupallinen yhteistyö, Valio ja Asennemedia

Samuelin ja Rebekan mielestä päivän parhaita aterioita on aamu- ja iltapala. Minä taas rakastan etenkin myöhäisiä ja viipyileviä brunsseja. Meillä syödään usein arki aamuisin leipää, puuroa, smoothieta tai jogurttia – ja koska tämän perheen äiti saattaa olla laiska sekä myös lapset käyttävät mielummin ylimääräiset minuutit nukkumiseen, niin aamiaisen pitää olla nopea. Viikonloppuisin panostetaan sitten enemmän ja laitetaan pöytä kauniiksi. Iltapalan suhteen rutiinit vaihtelevat paljonkin, jos illallinen venyy, niin pärjätään vähemmällä ja myös toisinpäin; jos illallinen on jäänyt vajaaksi, niin iltapala voi olla tuhdimpi. Pari kertaa olen oikein hämmästynyt, kuinka paljon kahteen pieneen vatsaan voi upota safkaa vielä iltapalalla.

valsa4
valsa3

No, jokatapauksessa ruokakaapeistani  löytyy aina leipää, voita ja juustoa. Meillä kuten varmasti monissa muissakin perheissä päädytään usein tähän helppoon ratkaisuun ja siksi kannattaakin hiukan perehtyä, että mitä siihen leivän päälle tulee laitettua. Jokapäiväisillä pienillä valinnoilla on vaikutusta terveyteen –  ja on ihan parasta onkin, jos sen terveellisen valinnan voi tehdä mausta tinkimättä.

valsa6

Totuus on, että me suomalaiset saamme liikaa suolaa ruokavaliostamme. Lapset alkavat saada liikaa suolaa noin parin vuoden ikäisenä, kun siirrytään syömää samaan ruokaan muun perheen kanssa. Aikuisten tulisi saada suolaa enintään 5 g/pvä, lasten tätäkin vähemmän. Tutkimustulosten mukaan suomalaisten miesten päivittäinen ruokavalio sisältää 8,7 grammaa ja naisten 6,4 grammaa suolaa, aika mielenkiintoista. En ole itse edes tullut tätä ennen ajatelleeksi suolankäyttöni, mutta ehkä tosiaan pitäisi!

Suolan saannin vähentäminen on yksi helpoimmista keinoista alentaa verenpainetta ja näin vähentää sydän- ja verisuonitautien riskiä. Aika moni on varmasti myös hoksannut, että aamulla peilistä katsoo takaisin  turvonneet kasvot, jos edellisenä iltana on tullut vedettyä suolaöverit. Liiallisesta suolan käytöstä saattaa aiheutua lisäksi muutakin haittaa, konkreettisimpina niistä on janon tunne, vessassa ravaaminen sekä päänsärky.

valsa11
valsa9

Elintarvikeala on jo pitkään yrittänyt vähentää tuotteiden suolapitoisuutta, mutta ei ole onnistunut tekemään sitä huonontamatta makua. Valio on tässä asiassa pioneeri kehiteltyään ValSa maitosuolainnovaation, joka onkin tällä hetkellä markkinoiden ainoa innovaatio, jolla suolan määrää voidaan vähentää makua heikentämättä. Ensimmäiset ValSa-tuotteet lanseerattiin vuonna 2016 ja tällä hetkellä ValSa-perhe pitää sisällään Salaneuvos ja Oltermanni -juustoviipaleet sekä Polar 15 % -juuston. Lisäksi kolmea erilaista Oivariini-levitettä saa myös vähemmän suolaa sisältävinä ValSa®-tuotteina.

valsa1

Maitosuola koostuu maidon luontaisista mineraaleista: kaliumista, jodista, magnesiumista, kalsiumista sekä natriumista, jota maitosuolassa on lähes 80 % vähemmän kuin tavallisessa ruokasuolassa. Valio ValSa® tuotteiden valmistuksessa osa tavallisesta ruokasuolasta korvataan Valio ValSa® maitosuolalla, niin tuotteisiin saadaan suolainen maku vähemmällä natriumin määrällä.

valsa10

ValSa® -tuotteet maistuvat hyvälle. Sanoisin, että vähempi suolaisuutta ei huomaakkaan. Samuel on kaltaiseni juustohirmu ja Oltermanni-paketti alkoi tyhjentyä, ennen kuin olin edes saanut katettua pöytää valmiiksi. Oltermanni on itseasiassa ollut aina meidän lasten suosikkijuusto, niin siis tähän asti, koska Rebekka valitsi yllättäen Polar-juuston makutestin voittajaksi.  Olin melko varma, että olen meidän kolmen koplasta ainoa Polar-fani, mutta toisin kävi. Valsat tunnistat paketin kyljessä komeilevasta vihreästä logosta.

valsa2

Löytyykö teidän perheestä juustohirmuja?
Oletko miettinyt suolankäyttöä tai kiinnittänyt siihen huomiota?

-Maj

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *