Meillä oli ensimmäistä kertaa oikea kuusi kotona viime jouluna. Lapset olivat ehdottomasti sitä mieltä, että tänä vuonnakin on saatava kuusi ja toihan se ihanaa tunnelmaa minunkin mielestä. Kurvattiin jo viime lauantaina Plantageniin kuusiostoksille ja löydettiin sieltä nätti sekä sopivan siro kuusi meidän pieneen asuntoon. Näin kriittisesti jälkikäteen tarkasteltuna kuusi on vähän liiankin kapea, en nyt ole ihan varma siitä enää. Tosin ei me kuusta vaihtamaankaan lähdetä, oli se sitten kuin hoikkaliini tahansa :D
Ollaan jouluna perinteisesti pohjanmaalla, joten oltiin siksikin ajoissa liikenteessä, saadaan nauttia kuusesta pidempään. Kuusi sai valot ja lasten toimesta koristeet yllensä sunnuntaina ja samalla laitettiin muutamia tonttu-ukkeleita kurkistelemaan sinne tänne asuntoa eli täällähän on käytännössä jo täysi joulu päällä. Sovittiin serkun tyttöystävän kanssa perinteisistä piparkakkutalonrakennustreffeistä ja ensimmäiset glögitkin on jo hörpitty.
Samuel kyseli huolestuneena, että pitäisikö nyt jo tuntua joululta? Kun ei kuulemma tunnu sitten yhtään erityiseltä. Poika kyllä samantien itse vastasi kysymykseensä; hiljalleen se joulufiilis varmaan sitten tulee. Leivotaan joulutorttuja, rakennetaan se piparkakkutalo ja kuunnellaan Einon ja Aapelin Joulurallia, ihan kuten viime vuonnakin.
Kyllä se sieltä tulee, joulufiilis siis, pakkohan sen on! Luulen sen tulevan just silloin, kun sitä vähiten odottaa. Mulle se on tullut yleensä siitä, että teen kivoja juttuja toisille ja puuhailen lasten kanssa. Millaisista asioista sulle tulee joulufiilis ja koska sen olisi suotavaa saapua?
Toivottavasti ensi kuussa sataa paljon lunta, sellaista joka pysyy maassa.
-Maj
Ihana jouluinen tunnelma. Meillä kans jo hiukan fiilistellään.
Vietättekö Idan kanssa taas perinteistä etukäteisjoulua kuten aiempinakin vuosina? Minulla on samanlainen perinne ystävien kanssa jo kuudetta vuotta putkeen, aatonaatto parhaiden ystävien kanssa, ihan parasta. :) Jo sen ajatteleminenkin saa joulufiiliksen ja hyvän mielen!
Moikka! Ei vietetä, me ollaan joulunaikaan Pohjanmaalla ja Tanskassa :)
Mitkä nuo jouluvalot tuossa hyllyssä on?
Ne on sellaiset pienet Ib Laursenin jouluvalot, jotka toimii pattereilla :)
Eikä, ihana ♥️♥️ Itken tosta pojan kommentista, niin hellyyttävä ja liikuttava. Voi lapset :’)
Lapset on ihanan aitoja <3
Kauniit lasit teillä
Kiitos :)