Metsäretkeilykevät – sitä tämä on todellakin ollut, tekisi mieli sanoa, että metsästä on tullut meille toinen olohuone, mutta ehkä se nyt menee liioitteluksi? Metsään tulee mentyä kuitenkin monta kertaa viikossa, yhdessä ja yksin. Myös mulle, joka ei yleensä osaa oikein tehdä mitään yksin, tuntuu luonnolliselta lähteä yksin kävelemään metsään.

Ollaan siitä onnekkaita, että meillä on tässä metsää joka puolella, halutessaan sinne pääsee viidessä minuutissa. Lapset tulevat muistamaan tämän kevään ihan varmasti näistä retkistä. Yritän pitää mielessä, että mitä tahansa tapahtuu tai on meneillään, niin mun arki on heidän lapsuus.

Nämä päivät tuntuvat samanlaisilta, mutta siitä huolimatta aika menee nopeasti. Itseasiassa aika loppuu joka päivä kesken ja aina osa suunnitelluista hommista siirtyy seuraavalle päivälle. Kotona vallitsevaan pieneen luovaan kaaokseen tottuu ja aina jos hermot meinaa olla koetuksella, niin kannattaa vaan lähteä ulos. Kymmenen minuutin reippaan kävelyn jälkeen, ajatus ja hengitys kulkee taas paremmin, ainakin mulla.

Vaikka viikonpäivät ovat menettäneet poikkeustilanteen takia vähän merkitystään, niin tänään tosiaan tuntuu perjantailta. Olo on kiitollinen ja toiveikkaampi, kuin aikoihin. Olen tässä koronan aikana käsitellyt samalla tosi paljon omia henkilökohtaisia asioita ja senkin takia tämä ajan jakso on ollut raskaampi.

Kyllä se siitä ja tästä, ihan oikeasti. Asioilla on tapana järjestyä.
Aika on se, joka parantaa – ja mitä näitä vielä on? 

-Maj