Viikot vierii, virus pysyy, onneksi kevät ei silti odota. Kyllä se vaan on täällä, satunnaisista lumisateista takatalvesta huolimatta. Veljeni juuri vitsaili, että kannatti kerrankin olla ajoissa kesärenkaiden kanssa.

Viime viikon teema oli ulkoilu, ollaan innostuttu pyöräilemään, pelaamaan futista ja  metsäilemään. Ulos lähteminen on ollut itselleni monena päivänä tietynlainen kohokohta, henki kulkee paremmin raittiissa ilmassa, eikä sen jälkeen tunnu niin eristäytyneeltä. Itseasiassa viime viikko oli aika kiva. Ruutuaika väheni ja hetkessä oleminen lisääntyi. Hain eilen postista Maria Kangaskortet Ruutuvapaata-kirjan, ehkä siitä saadaan ideoita kaikenlaiseen puuhailuun? Voisin jakaa jotain ideoita kaikenlaiseen kivaan puuhailuun täälläkin, jos teitä kiinnostaa?

lasten pyörät

Olen miettinyt ja ollaan yhdessäkin mietitty, että mitä tehdään koronan jälkeen? Juhlitaan ainakin. Ai, että miettikää kesämekkoja ja puutarhajuhlia, festareita ja illanistujaisia. Kaikelaisia kemuja, lasten ja aikuisten.

Käydään uimassa ja ollaan rannalla, sitä me aina tehdään. Ollaan ihan hulluna ystävien kanssa. Halataan mummoa tiukasti ja halataan muitakin rakkaita. Vietetään huolettomia kesäpäiviä. Matkaillaan vaan kotimaassa, nukutaan teltassa ja taivasalla – sen voisi kai jo nyt muuten toteuttaa?

pyöräretki1

Ihan samaa reittiä pyöräiltiin kaikki kolme, mutta vain yhden tyypin selkä näytti tältä. Lokasuoja ei paljoa auttanut, kun jätkä huristi pyörällä läpi kaikkien mahdollisten lätäköiden.

pyöräretki3pyöräretki5

Pyöräiltiin meidän suosikki biitsille, Vanhalla Hervantajärvelle fiilistelemään kevättä. Repussa oli mukana vähän juomista ja smoothiet, kerrankin oltiin vähän kevyemmillä eväillä matkassa. Lapset olivat ihan, että ”eiks oo muuta?” Kotona sitten vasta.

pyöräretki6pyöräretki2

Näistä aurinkoisista päivistä saa niin paljon energiaa ja jaksaa ihan erilailla tehdä kaikkea. Odotan jo niin kovasti kesää ja koronan päättymistä. Varmaan me ihan kaikki?

-Maj

Uusi viikko pyörähti käyntiin ja täällä sitä ollaan jälleen kotosalla. Etäopiskelut ovat taas starttailleet lasten kanssa ja alkukankeudesta päästyämme hommat ovat sujuneet kuten pitääkin. Edellisessä postauksessa kerroinkin, että Rebekka sai valita itselleen 10- vuotissynttärilahjaksi vaatteita. Tyttö selaili H&M:n verkkokauppaa pitkään ja päätyi laittamaan ostoskoriin kolme vaatetta, jotka me laitettiin tilaukseen.

Rebelle on hiljalleen alkanut muodostua oma tyyli, hän haluaa päättää itse omista vaatteistaan. Se tuntuu tosi luonnolliselta ja koitankin olla puuttumatta hänen valintoihinsa, kunhan nyt ulos lähdettäessä on tarpeeksi päällä ja sitä rataa. Itselleni vaatteet ja tyyli olivat jo ihan pienenä tosi tärkeitä juttuja. Kaikkea tuli kokeiltua, ymmärrän kyllä senkin, että omaa äitiäni välillä kauhistutti mun asuvalinnat. Kaikista raskainta äidille taisi kuitenkin olla teinivuosieni alati vaihtuva hiustyylini: shokkivärit, rastat ja siili-mittaiset hiukset, niin ja katkotut kulmakarvat sekä alaikäisenä otettu kielilävistys. Jännityksellä odotan mitä tyttäreni teinivuodet tuovat tullessaan.

maanantai1

Paita – Gugguu *saatu
Lappuhaalarit – H&M

maanantai2maanantai3maanantai4

Lappuhaalarit olivat neidin ykkösvalinta, ne ovat kuulemma rennon tyylikkäät ja olen kyllä ihan samaa mieltä, söpöltä näyttävät. Ainoa miinus on, että ne ovat vähän kankeat ulkohousujen alla, mutta jospa kohta jo pärjäisi ilman. Rebekka käyttää tällä hetkellä kokoa 146 cm ja nämä kaikki vaatteet ovat juurikin sen kokoisia, eikä olisi ainakaan yhtään pienempiä voinut ottaa!

maanantai5maanantai6

Paita – Zara
Housut – H&M

Toinen valinta oli paljon yllättävämpi: mustat reisitaskuhousut. Näitä housuja en olisi osannut kyllä edes ehdottaa, enkä varmasti itse osaisi pitääkään, mutta kivaltahan ne silti näyttävät? Kangas on vahvaa ja näitä voi hyvin käyttää ulkona sitten kun niistä kuorihousuista voi luopua.

maanantai7

Mekko – H&M

 

Viimeinen valinta oli ombre-värjätty sifonkimekko, kesän juhlia varten. Toivottavasti tosiaan kesällä päästään juhlimaan, ihan mitä tahansa juhlia. Haluan itsekin laittautua ja heittää mekon päälle.

10-vuotiaalle voi olla aika vaikea keksiä synttärilahjaa, mutta tämä oli ainakin Reben mielestä superkiva lahja. Kivointa olisi tietenkin ollut mennä yhdessä ostoksille, mutta tässä tilanteessa me tyydyttiin ihan hyvillä mielin verkkoshoppailuun.

 

-Maj

1 2 3