Sunnuntaina täällä meillä vietettiin Reben synttäreitä. Siivosin, ulkoiltiin ja leivottiin Rebekan toiveesta mokkapalakakku. Kakusta muuten tuli ihan hyvän makuinen, mutta ei siitä kuvaa kehdannut oikein ottaa, hehe. Tärkeintä oli yhdessä touhuaminen ja vaikka tavallisia synttärikemuja ei voitu järjestää, niin oli meillä kuitenkin juhlan tuntua ilmoilla, oman porukan koronakemut.

rebee2

Rebekka sai jo aikaisemmin tilata itselleen synttärilahjaksi muutamia vaatteita verkkokaupasta ja minä kerrankin maltoin olla puuttumatta neitosen valintoihin. Olisiko muuten hauska idis kuvata 10-vuotiaan kolme asukokonaisuutta tänne blogiin?

Kaapissa odotteli isovanhempien jo aikaisemmin ostama lahja; uusi puhelin. Se taisi olla ihan kaikista paras synttärilahja ikinä. Toivon hartaasti panssarilasin suojelevan näyttöä vähän pidempään kuin edellisellä kerralla, vaikka minkäs minä olen sanomaan, viime syksynä meillä kaikilla kolmella oli puhelimen etulasi enemmän ja vähemmän rikki.

rebee3rebeee

Täällä jatkuu tavallinen korona-arki, mulla on vähän yksinäinen viikko, vaikka nuo tyypit ovatkin käyneet jo pariin otteeseen piristämässä. Pitkistä lenkeistä ja ulkoilusta on ollut ihan mielettömästi apua seinien kaatuessa päälle. Muutenkin ihan mikä tahansa puuhailu on liikunnan lisäksi hyväksi, sanon minä. Miten teillä menee?

-Maj

1 2 3