Aloitin hyvissä ajoin synttärijuhlinnat tänä vuonna ja karkasin veljeni kanssa Turkuun. No ei kai todellisuudessa ole niinkään kyse mun synttäreistä, vietettiin vaan sisaruspäivää, kun se sattui olemaan mahdollista nyt molemmile.
Saavuttiin tänne Turkuun eilen päivällä, kurvattiin suoraan lounaalle Blankoon, jonka jälkeen käväistiin viemässä kamat kämpälle. Pienen stopin jälkeen jatkettiin kaupungilla kiertelyä, kunnes oli aika taas lähteä illalliselle.
Tein pari kivaa hamelöytöä UFF:n vitosen päiviltä – ja Petterikin löysi kuuman alaosan, en ole varma pitäisikö puhua uimahousuista, shortseista vai mistä? Kurkatkaapa IG-storysta. Elementissä tyydyttiin tällä kertaa vaan ihailemaan. Täällä Turussa tuntuu riittävän ihania ravintoloita vaikka millä mitalla, napattiin Tintåssa juomat ja illallispaikaksi valikoitui teidän suositusten perusteella Japanilaiseen ravintolaan Karuun.
Petteri lähtee tänään takaisin Tampereella, mutta saan seurakseni Jessican ja Caritan, ehkä Hennankin. Tämä meillä ”lainassa” oleva minimalistisesti sisustettu asunto on niin inspiroiva, aivan superkaunis. Kyllä täällä kelpaa olla ja veikkaa, että tytötkin ovat aivan liekeissä, kunhan pääsevät tänne. Suunnitelmissa on heti ensimmäisenä käväistä kurkkaamassa pop Å.
On kyllä ollut niin hauskat 24 tuntia Petterin kanssa. Ollaan viiletetty muina Martsoina ja Pertsoina Tiereillä menemään pitkin Turun katuja, molemmil puolil jokkee. Naurettu ihan kippurassa omille huonoille vitseille. Joka kerta kun ollaan astuttu tähän asuntoon, niin jompikumpi on sanonut, että ihan kuin ulkomailla olis. Oikeesti siis, eihän sitä tartte mihinkään lähteä, kun voi tulla Turkuun. Olis ollut ihana saada meidän siskokin mukaan, mutta ehkä sitten ensi kesänä vai mitä sanoo Petu?
Turkuturistin elämä jatkukoon ainakin vielä toisetkin 24h, tulee varmasti hauskaa :)
-Maj
Oon niin messissä ens kerralla♥️Näyttää superhuipulta reissulta👌