Alan pikku hiljaa olla sitä mieltä, että onnellisuuteen tarvitaan unta. Ihminen tulee hulluksi ilman riittävää lepoa, ainakin jossain vaiheessa. Joillekin riittää vähempi, jotkut tarvitsevat enemmän. Olen ajatellut nukkumista lähiaikoina melko paljon. Päiväunia, kunnon yöunia, pikku torkkuja, 12 tunnin megaunia… Teille on tullut varmaan jo selväksi, että Rebekkalle riittää se ”vähempi”. Mulle riittäisi, hmm… sanotaanko, että kohtuullinen määrä unta…
”Nuku ite!”
Olen ollut päivän yksikseni Tepon ja vauvan kanssa. Ajattelin, että kävelylenkki piristää meitä kaikkia, mutta jossain vaiheessa lakkasin ajattelemasta niin, koska vettä tuli kuin aisaa, vauva itki vaunussa ja Teppo oli vähän kuriton, se vaan poukkoili joka suuntaan. Palattiin sitten kotiin läpinmärkinä, eikä ehkä niin piristyneinä, kuin tarkoitus oli.
Mulla on kaikunut koko päivän ajan päässäni pari legendaarista lausetta, tiedättekö ”nauti nyt siitä, kun se vauva on vielä pieni” ja ”nuku silloin kun vauvakin nukkuu, unohda kotityöt”…. Välillä se on vähän vaikeampaa kuin uskottekaan.
Toisaalta en haluaisi ikinä palata entiseen elämääni, aikaan ennen Repsua. Sitäpaitsi on aika armollista, etten muista enää miltä tuntui esimerkiksi nukkua sunnuntai aamuisin niin pitkään, kuin ikinä huvittaa. Joskus, jonain päivänä mä varmasti toivon, että olispa minulla vieläkin pienenpieni suloinen vaavi, niin selviäisin vaikka ilman nukkumistakin…
kohmeiset kädet.
Ahdas hissi, märät vaatteet…
Tiedättehän te, joskus pienempiki syy riittää kiukutteluun.Äidit tulevat kumminkin aika pienistä asioista iloisiksi.
Tyytyväisestä vauvasta, iloisesta hymystä, hyvästä ruuasta, siististä kodista…Tänään on saunavuoro ja sitä ennen kipaisen työkavereiden kanssa nauttimaan lasillisen kuoharia, IHANAA.-Maj
