Avauduin Kun yritin liikaa -postauksessa omasta väsymyksestäni, joka oli pahimmillaan poikani ollessa vuoden kieppeillä. Meillä siis osataan todella arvostaa unta ja tällä hetkellä täällä nukutaankin aika hyvin, sanoisin. Viikonloppuisin meidän vanhempien aamuherätyksiä on jo mahdollista venyttää vähän myöhempään piirrettyjen avulla. Vaippoja lapset eivät enää tarvitse ja Samuelikin osaa käydä jo potalla itse, sekin helpottaa tosi paljon arkea. 2,5- sekä 4,5-vuotiaiden kanssa pääsee jo paljon helpommalla, mitä 1- ja 3-vuotiaiden kanssa, ainahan lapsilla on meneillään jonkinlainen vaihe, mutta siltikin. Kun koko perhe saa nukkua kunnon yöunet, niin kaikilla on lähtökohtaisesti paljon parempi olla.
Lapset nukkuvat vierekkäin kerrossängyn leveällä alapedillä, Samuel seinän vieressä ja Rebekka reunassa. Iltaisin syödään iltapalat ja tehdään muut toimet ja viimeisenä ennen nukkumaanmenoa rauhoitutaan lukemalla kirjaa tai toisinaan katsomalla sylikkäin jotain lastenohjelmaa. Joskus meillä venyy nukkumaanmeno niin myöhäiseksi, että sänkyyn on vaan pakko luikata nopeasti ilman satuja. Tavoitteenani on, että lapset olisivat arkisin sängyssä ennen yhdeksää.
Rebekka on on ollut päiväkodissa syksystä asti ja nyt Sampallakin on sellainen tilanne, että hän aloitti päiväkotikokeilut viikko sitten ja hyvin on mennyt. Lapset käyvät osa-aikaisesti hoidossa, joten sinne päikkyyn ei lähdetä viitenä päivänä viikossa. Rebekka nukahtaa melkeinpä samantien, kun hän painaa päänsä tyynyyn. Rebekka menee miltei poikkeuksetta nukkumaan kiltisti ja herää aamulla levänneenä ja hyväntuulisena. Samppa taas on ollut aina vähän sellainen yökukkuja ja huono aamuherääjä. Kesällä homma lähti vähän lapasesta, kun poika meni tyyliin myöhemmin nukkumaan kuin me vanhemmat. Usein hän nousee ylös sängystä kikkailemaan monta kertaa kaikenlaisilla verukkeilla ja höpöttelee vielä puolituntia sen jälkeen kun sisko on nukahtanut.
Aamuisin Samuel tarvitsee empatiaa ja syliä, herättely pitää aloittaa hyvissä ajoin jos meinaa olla tiettyyn aikaan paikassa x. Mitä vähemmän hoputan ja mitä enemmän olen rauhallinen ja ymmärtäväinen, sen helpommin kaikki sujuu aamu-unisen poikani kanssa. Koitan ajatella aina, että miten toivoisin itseäni kohdeltavan silloin kun olen väsynyt ja pahantuulinen, kiirekiirekiire!-mantran höpöttäminen tekisi ainakin meikäläisen entistä kiukkuisemmaksi.
Muutamana yönä viikosta meidän sänkyyn kömpii jompikumpi lapsista, toisinaan molemmat. Ihan hiljaa he tulevat siihen tuhisemaan, enkä koe sitä mitenkää kovin ongelmalliseksi. Saatan toisinaan itsekin kömpiä lasten viereen nukkumaan tai jos sänky käy ahtaaksi, niin raahaudun itse lastenhuoneeseen nukkumaan.
Lasten sängyssä on muuten edelleen tuo yhteistyössä Eurokankaalta saatu vetoketjullinen päiväpeitto, en vaihtaisi sitä ikinä enää tavalliseen. Harvoin tulee näin jälkikäteen kerrottua kokemuksia hankinnoista, mutta muistinpas kerrankin. Olen ollut 100% tyytyväinen päiväpeittoon, se ommeltiin meille sängyn mittojen mukaan ja omien toiveiden mukaisesti. Yläsänky on aina valmiina pedattu Viiviä varten ja sieltä löytyy samanlainen vetskari-päiväpeitto.
Vielä kun meitsimutsi tajuaisi kömpiä omaan sänkyyn hyvissä ajoin, mutta se oma aika illalla on niin ihanaa – ja olen kyllä samanlainen ja pahempikin yökukkuja kuin poikani. Öisin tulee inspiraatiota vaikka mihin, olen luovimillani joskus vasta 24.00 jälkeen…
Olen jotenkin niin helpottunut tästä valitsevasta uni-tilanteesta ja olen onnellinen myös siitä, että Samuel on hyvässä kunnossa. Hänen sairautensa on kuitenkin sellainen, että sen kanssa eletään, toivottavasti se on oireettomana mahdollisimman pitkään, on mahdollista että se ei edes pukkaa päälle enää koskaan. Kenenkään tulevaisuutta ei kukaan voi ennustaa, tässä tapauksessa lääkäritkään eivät tiedä yhtään sen paremmin jatkosta kuin mekään ja varmasti olen aina tarkkana ja valppaana pojan kanssa, niin se vain on. Viimeksi launtaina säikähdin ihan älyttömästi kun pojalla pukkasi niinkin harmiton reaktio kuin nokkosrokko päälle. Toissa viikonloppuna Rebekka oli vaihteeksi tikattavana päivystyksessä – kyllähän näiden kanssa aina sattuu jotain pientä.
Kiitollisena olen tästä, mitä meillä nyt on, kaksi vilkasta ja ihanaa lasta.
-Maj