vuosi1

Tammikuu
Viime tammikuu on jäänyt mieleen erityisen kirpsakkana. Kuuntelin Pyhimyksen Jättiläistä repeatilla. Innostuttiin lasten kanssa luistelusta. Ihan meidän talon vieressä on luistinrata, joka on iltaisin valaistu. Hauska sattuma muuten, että sovittiin huomiseksi luistelutreffit lasten kavereiden ja heidän äitinsä kanssa, ehkä tämä tammikuu on parasta luisteluaikaa? En tehnyt mitään uudenvuodenlupauksia, mutta kirjoitin kuitenkin tämän postauksen – josta muuten voisin tehdä uuden version tällä viikolla, mitä sanotte?

vuosi2

Helmikuu
Helmikuussa vietettiin paljon aikaa kotona, elettiin sitä ihan tavallista arkea. Yhtenä viikonloppuna käytiin laskettelemassa. Hengailtiin ystävien kanssa. Koko kuukausi vaan hujahti jonnekin. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni alusvaatekuvauksissa ja vitsit mua jännitti. Myöhemmin jännitin myös kuvien julkaisemista ja teidän kommenttejanne, mutta ihan turhaan, kaikki meni hyvin. Innostuttiin yhtenä viikonloppuna varamaan Idan kanssa lennot Köpikseen. Spontaanit ideat ovat usein niitä kaikista parhaita. Loppukuusta äitini kaipaili seuraa Ylivieskaan, joten suunnattiin sinne lasten hiihtolomaviikolla.

vuosi3

Maaliskuu
Maaliskuu on lasten synttärikuukausi, Samuel täytti kuusi ja Rebe kahdeksan vuotta. Olin ekaa kertaa Köpiksessä ja meillä oli niin kiva reissu, että vieläkin hymyilen sitä ajatellessani. Uskaltauduin maaliskuussa myös ensimmäistä kertaa elämässäni avantoon ilman saunaa. Pääsiäinen meni Turussa Hennan luona. Muistelisin, että pääsiäinen oli superaurinkoinen ja terassilla tarkeni lökötellä bikineissä.

vuosi4

Huhtikuu
Samuel halusi leikkauttaa pitkät hiuksensa ja niin hänestä tuli kertaheitolla iso poika. Huhtikuussa kummityttöni Ellen sai nimen, ristiäiset olivat ihanat. Kevät teki tuloaan ja muistan kuinka ristäisten jälkeen aurinko paistoi lämpimästi ja tarkenin nahkatakissa. Siivoilin parveketta ja mietin, että siellä tulee varmasti hengailtua paljon seuraavina kuukausina. Tein kesäsuunnitelmia, eikä minulla siinä vaiheessa ollut aavistustakaan millainen hellekesä olisi edessä.

vuosi5

Toukokuu
Juhlittiin vappua Helsingissä, mutta en saanut edellisenä päivänä katkennutta kameran muistikorttia pois mielestäni. Siellä kortilla oli mm. risteilykampanjakuvat ja monia muita tärkeitä kuvia sekä ihania muistoja. Korttiasiaa jäätiin selvittelemään HammerDataan, kun lähdin lasten ja äidin kanssa viikoksi Lefkasiin, se oli paras idea ikinä. Säät suosivat meitä lomalla ja samaan aikaan Suomessakin nautittiin helteistä. Kotiin palaaminen ei tuntunut ollenkaan pahalta, kun helteet vaan jatkuivat. Sain tiedon, että muistikortilla olleet kuvat saatiin pelastettua. Huokaisin helpotuksesta. Laitoin parvekkeen kuntoon ja järkkäsin toukokuussa kavereille tuparit.

vuosi6

Kesäkuu
Muistan, että mun fiilikset heilahtelivat kesäkuussa laidasta laitaan. Yksin oleminen ahdisti tosi paljon, en varmaan nukkunut yhtään yötä kotona yksin. Lähdin aina jonnekin lasten ollessa isällään. Oikeastaan ihan sama minne; parin kilometrin päähän Evelle, Turkuun, Helsinkiin, Viroon ja juhannukseksi Kroatiaan. Kunhan ei vaan tarvinnut olla yksin kotona. Kroatiassa ahdistus sitten lopulta hellitti. Nauttiin olostamme ja lanseerattiin uusi urheilulaji, sandaalisoutu.

vuosi7

Heinäkuu
Heinäkuussa oli kuuma, ihan tolkuttoman kuuma. Mun asunto oli käristyskupoli, puhumattakaan Idan yksiöstä, jossa vietin varmaan puolet kuukaudesta. Dysonin tuuletin oli kesän paras hankinta. Ruisrockissa oli jälleen kerran tajuttoman hauskaa ja muutenkin koko kuukausi oli täynnä jänniä seikkailuja. Sellaisia, joita kelpaa sitten kiikkustuolissa muistella. Kävin lähes joka päivä uimassa, erityisesti tunnelmalliset yöuinnit ovat jäänyt mieleeni. Yritettiin viilennellä kosteiden pyyhkeiden avulla ja samalla kuitenkin nautittiin kuumuudesta. Juhlittiin mun synttäreitä 27.7. Helsingissä; syötiin Grönissä, jonka jälkeen suunnattiin Paperi-T:n keikalle Altaalle. Sinä iltana oli täydellinen kuunpimennys, jota hehkutettiin etukäteen ja josta ei lopulta kyllä nähty vilaustakaan.

vuosi8

Elokuu
Alkukuusta tehtiin lasten kanssa viimeinen kesälomaretki, käytiin Mustasaaressa, hengailtiin Saaran kanssa ja ahtauduttiin kaikki Idalle yöksi. Kaikki ihana loppuu kuitenkin aikanaan, myös kesä. Elokuussa oli Flow ja Blockfest. Joku varmasti oli sitä mieltä, että olin ihan liikaa festareilla. Arkeen palaaminen ei tuntunut pahalta, vaikka rutiinit olivatkin alkuun hakusessa. Hurahdin Flowparkkailuun ja mun jalat olivat mustelmilla koko kuukauden.

vuosi9

Syyskuu
Olin Jonnan, Artun ja Vienan kanssa  yllärireissulla Lapissa. Hurahdin ja aloin ymmärtää miksi ihmiset tahtovat lähteä Lappiin kerta toisensa jälkeen. Tampereella oli syyskuussa vielä ihan vihreää. Puin farkut ja sandaalit, lemppariyhdistelmäni, aina kun oli vaan mahdollista. Arki asettui uomiinsa hiljalleen ja aloin miettiä tosissani asunnon ostamista.

vuosi10

Lokakuu
Lasten syyslomaviikolla ihasteltiin ruskaa ja askarreltiin vaahteranlehdistä taideteoksia. Lokakuu oli ihan superkaunis. Osasin nauttia syksystä ihan erilailla, kuin mitä aikaisempina vuosina. Lähdin ystäväni Repekan kanssa ruskaretkelle kuusamoon, käytiin ratsastamassa, karhunkierroksella, saunottiin, nukuttiin ja syötiin hyvin. Paluumatkalla aloimme jo suunnitella uutta reissua. Toisinaan elämä yllättää ja lähdinkin jo loppukuusta uudelleen Lappiin, tällä kertaa Rukan kautta Leville ja siitä vielä Rovaniemelle.

vuosi11

Marraskuu
Marraskuu on (ylläriylläri) inhokkikuukauteni. Kuinkahan monta harmaata vesisadepäivää yhteen kuukauteen voi mahtua? Taisteltiin tyttöjen kanssa ankeaa arkea vastaan, kippisteltiin harmaudelle ja päätettiin, että kyllä tästäkin selvitään. Kävin ahkerasti metsäretkillä, yksin ja lasten kanssa. Rehellisesti sanottuna en edes muista tarkasti mitä kaikkea marraskuussa tapahtui? Joka tapauksessa hyvästelin kuukauden helpottuneena.

vuosi12
Joulukuu
Marraskuun masistelu jäi taakse ja vuoden viimeinen kuukausi starttasi kivasti lukijapikkujouluilla. Joulukuussa olin muutamissa muissakin pikkujouluissa ja lasten joulujuhlissa. Muistuttelin aika monta kertaa, että tontut ovat liikenteessä. Hankittiin ensimmäistä kertaa ihan oikea joulukuusi. Ostin asunnon. Olin kiireinen ja välillä väsynytkin, mutta kuitenkin enimmäkseen aika onnellinen.

***

Viimeiset päivät olen miettinyt tätä kulunutta vuotta, miten se menikin taas niin nopeasti? Vuonna 2018 opin paljon uutta, etenkin itsestäni. Välillä oli aikamoisia notkahduksia, mutta selvisin ja tajusin, että pärjään hyvin myös yksin.

Kiitos 2018, päivääkään en vaihtaisi pois.

-Maj

Olen osallistunut tänä syksynä useampaan haasteeseen, vastasin yli kolmeenkymmeneen kysymykseen ja tässä postauksessa yritin miettiä mitä te ette vielä tietäisi minusta. Oli yllättävän vaikea keksiä asioita, joita en ole vielä itsestäni kertonut, vaikka todellisuudessa sellaisia on varmasti ihan pilvin pimein. Jo pian kymmenen vuotta blogia kirjoittaneena välillä tuntuu, että olen kertonut jo ihan kaiken itseästäni.

me3

Tänään kerroin Instagram storyissani uuden lempihuulipunani sävyn, kuulumiset ja sen, että olen ostamassa asuntoa. Kerroin, marraskuun tuntuneen suhteellisen kevyeltä verrattuna aikaisempii vuosiin ja kerroin myös odottavani lauantain lukijapikkujouluja ja että olen ollut pari päivää flunssassa.

Olenko koskaan tulleet maininneeksi, että lyhyillä videoklipeillä tuntuu luonnolliselta puhua oikeastaan mistä tahansa asioista? Tiesittekö, että en varsinaisesti rakasta olla kameran edessä. En pysty katsomaan suoraan kameraan vaan mielummin tuijottelen sivulle. Täällä blogissa on kohtuullisen harvoin minusta kasvokuvia. Enkä myöskään koe olevani lahjakas kirjoittaja, vaikka käytännössä kirjoitan työkseni.

me5me2

Mitä te haluaisitte minusta tietää? Ainakin rakkauselämä tuntuu kiinnostavan monia, mutta siitä ei ole ajankohtaista kertoa tai kirjoittaa juuri nyt. Olisko teillä jotain muita kysymyksiä tai olettamuksia, mitä tahansa? Mielelläni vastaisin kysymyksiinne omassa postauksessa, enkä vain muutamalla hassulla sanalla kommenttiboksissa.

me1me4me6

Elämässäni on kokoajan meneillään jotain; isoja ja pieniä juttuja, kuten varmasti ihan jokaisella meistä. Joskus en meinaa itsekään oikein pysyä käänteissäni kärryllä tai siltä se ainakin välillä tuntuu. Mielessäni on päivittäin juttuja, joista haluaisin kertoa ja asioita, joita haluaisin jakaa kanssanne, mutta sitten kun istun kirjoittamaan niin päässäni lyö ihan tyhjää.

Nyt on siis teidän vuoro kysyä,
vastaan mahdollisimman rehellisesti ja parhaani mukaan.
Jos Instagramissa on helpompi laittaa viestiä niin sekin käy, voin napata sieltä kysymykset tänne blogiin.

-Maj

1 2 3 4 5 36