Elämä arkistot - Sivu 2 168:stä

Lähdetäänkö 50 km vaellukselle ensi viikolla? Ystävälleni Repekalle voi ehdottaa mitä vaan ja hän on aina heti mukana. Taidetaan olla vähän samanlaisia molemmat, sillä haasteet kiinnostaa meitä molempia, kilpaileminen ei niinkään. Ei olla kumpikaan oltu metsässä yötä sitten nuoruuden partiovuosien, joten nyt rasti seinään: kerrankin oli vähän järkeä päässä ja päätettiin lähteä ensiksi vaan päiväksi vaeltelemaan.

Eilen oli yksi tämän kevään kauneimmista päivistä, aurinko paistoi lämpimästii, joten sään puolesta oli ihan täydellinen retkipäivä. Retkikohteeksi valikoitui Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualue Teiskon suunnassa. Otettiin Repen Opri-koira mukaan seuraksi ja ehkä samalla vähän turvaksikin :D

Päivän aikana kilsoja kertyi reilut 20, juoksulenkkarit eivät olleet parhaat mahdolliset kengät metsäretkelle, mutta kumppareilla olisi ollut vähän raskasta tallustaa. Laitettiin kumpikin gore tex-kengät (tai mitkä ne eräkengät nyt on?) ostoslistalle, sillä varpaat kastuivat ja onneksi myös kuivuivat moneen otteeseen.

Kintulammella reitit on merkitty huolellisesti ja laavu- sekä nuotiopaikkoja on useampia. Me poikettiin pariin otteeseen reiteiltä ja kerran vähän eksyttiinkin. Löydettiin täydellinen auringonottospotti järven rannalta, ei meinattu millään malttaa lähteä siitä mihinkään – seurattiin sammakoiden touhuja ja saatiin samalla orastavat rusketusrajat aikaiseksi. Katselitteko muuten mun Instagram-tarinat eiliseltä? Olihan ne sammakot hiukan jännittäviä, niiden ilmeetkin oli niin tuimat, onneksi oli Opri.

Seuraavaksi vuorossa on se 50 km vaellusretki,
ensin pitää ehkä vaan hankkia ne vaelluskengät ja makuupussit jostain!

-Maj

Metsäretkeilykevät – sitä tämä on todellakin ollut, tekisi mieli sanoa, että metsästä on tullut meille toinen olohuone, mutta ehkä se nyt menee liioitteluksi? Metsään tulee mentyä kuitenkin monta kertaa viikossa, yhdessä ja yksin. Myös mulle, joka ei yleensä osaa oikein tehdä mitään yksin, tuntuu luonnolliselta lähteä yksin kävelemään metsään.

Ollaan siitä onnekkaita, että meillä on tässä metsää joka puolella, halutessaan sinne pääsee viidessä minuutissa. Lapset tulevat muistamaan tämän kevään ihan varmasti näistä retkistä. Yritän pitää mielessä, että mitä tahansa tapahtuu tai on meneillään, niin mun arki on heidän lapsuus.

Nämä päivät tuntuvat samanlaisilta, mutta siitä huolimatta aika menee nopeasti. Itseasiassa aika loppuu joka päivä kesken ja aina osa suunnitelluista hommista siirtyy seuraavalle päivälle. Kotona vallitsevaan pieneen luovaan kaaokseen tottuu ja aina jos hermot meinaa olla koetuksella, niin kannattaa vaan lähteä ulos. Kymmenen minuutin reippaan kävelyn jälkeen, ajatus ja hengitys kulkee taas paremmin, ainakin mulla.

Vaikka viikonpäivät ovat menettäneet poikkeustilanteen takia vähän merkitystään, niin tänään tosiaan tuntuu perjantailta. Olo on kiitollinen ja toiveikkaampi, kuin aikoihin. Olen tässä koronan aikana käsitellyt samalla tosi paljon omia henkilökohtaisia asioita ja senkin takia tämä ajan jakso on ollut raskaampi.