*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Mehiläinen
Pitääkö aina olla edes onnellinen? Pitääkö aina olla edes kokonainen? Pitääkö aina olla niin itsenäinen?
Kerroin tässä postauksessa fiiliksiäni viime kesältä ja syksyltä, kun kävin läpi eroani. Kerroin miltä tuntuu tipahtaa kuilun pohjalle, miltä siellä tuntui olla ja millaisin keinoin pääsin sieltä pois. Avain omaan selviytymiseen oli ja on yhä edelleen puhuminen läheisilleni – ja sen lisäksi sain apua myös terapiasta.
Tänä talvena alkaneen yhteistyön myötä olen käynyt juttelemassa Mehiläisessä psykologi, pari-, seksuaali- ja perheterapeutti Pirjo Kiiskilän kanssa. Pirjolle on ollut helppo avautua ja terapiakäyntieni jälkeen oloni on aina kevyempi. Hartiani eivät ole enää lysyssä ja leuka on noussut taas ylöspäin. Asiat ovat selkeytyneet paljon itsestäänkin ajan kuluessa ja olen jo tovin keskittynyt tulevaan. Mieleni ei ole enää solmussa ja terapiassakin puhutaan menneen sijaan tulevasta. On aika mennä eteenpäin ja se tuntuu hyvältä.
Yksi parhaista oivalluksistani on ollut, että voin todellakin aloittaa puhtaalta pöydältä. Voin päättää millaista elämää sekä arkea haluan lasten kanssa elää ja mikä parasta; voin itse tehdä siitä sellaista. Ihan liian usein olen tehnyt omassa arjessani tottumuksen vuoksi sellaisia asioita, jotka eivät eivät tunnu omalta tai jotka eivät tee minua onnelliseksi. Se on todella hieno fiilis, kun ymmärtää että niitä asioita voi muuttaa. Aina voi kokeilla jotain uutta ja katsoa toimiiko se ja jos ei, niin sekään ei haittaa mitään. Näin kirjoitettuna se kuulostaa todella yksinkertaiselta, mutta tämän ymmärtäminen otti ainakin minulta aikansa.
Olen pohtinut terapiassa myös niitä omia arvojani, etenkin parisuhdearvojani. Olen miettinyt, mitkä asiat ovat minulle parisuhteessa ensisijaisia ja tärkeitä. Millainen kumppani haluaisin itse olla ja millaisessa parisuhteessa haluaisin olla joskus tulevaisuudessa. Tottakai on hyvä myös tarkastella, että mikä edellisessä suhteessa oli hyvää, missä onnistuimme ja mikä meni pieleen? Aika isoja kysymyksiä vai mitä? Olen kirjoitellut näitä juttuja ylös paperille ihan itseäni varten. Uskoisin, että vastaavia asioita olisi hyvä pohtia ihan jokaisen – myös niiden, jotka ovat hyvässä ja onnellisessa parisuhteessa.
Puhuin Pirjon kanssa myös teitäkin mietityttäneestä aiheesta; montako kertaa parisuhdeterapiaa tarvitaan, että siitä olisi hyötyä? Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta joskus muutama terapiakäynti voi olla riittävästi ja auttaa eteenpäin. Joskus taas säännöllinen ja pidempiaikainen terapia toimii parhaiten. Kannattaa pitää mielessä, että terapiasta saa työkaluja ongelmien ratkaisemiseksi, mutta se varsinainen työ pitää meidän jokaisen tehdä itse.
Minulta on myös kysytty, että olisiko kannattanut mennä ennen eropäätöstä parisuhdeterapiaan ja olisko se voinut auttaa? Olisi varmasti kannattanut mennä ja onhan siitä hyötyä, vaikka parisuhde päättyisikin. Tällä hetkellä parhaimmalta vaihtoehdolta tuntuu käydä terapiassa yksin – en silti pidä mitenkään mahdottomana, että menisin sinne yhdessä edellisen kumppanini kanssa jos sellainen tarve ilmaantuisi. Meidän kahden välit ovat mutkattomat, ei tunnu yhtään hankalalta olla yhteyksissä, sopia asioista tai nähdä. Olemme edelleen isä ja äiti lapsillemme, joten siksikin olen kiitollinen tästä tilanteestamme. Toivon hänen elämäänsä pelkkää hyvää ja haluan uskoa, että hänkin minun.
Alan hiljalleen olemaan kokonainen, en enää puolikas. Ja onnellinenkin – en aina, kukapa olisi, mutta aika usein. Ja mitä itsenäisyyteen tulee – niin kyllä, sitäkin ajattelen olevani ja aika ylpeä siitä.
-Maj