*Yhteistyössä K-Ruoka

Seikkailin yhtenä iltana K-citymarketin uudistuneella kosmetiikkaosastolla tutkiskelemassa tarjontaa. Marketeissa ei ole varsinaista palvelua osastolla (toki apua saa pyytäessä), joten se varmasti vaikuttaa myös hintaankin. Jos tiedät, mitä olet hakemassa, niin suosittelen tsekkaamaan kauppareissulla myös kosmetiikkaosaston. Olen itse aina tykännyt tutkia tuotteita isoissa marketeissa ulkomailla ja toki täällä kotimaassakin. K-citymarketin siisteiltä hyllyiltä löytyi tosi kattavasti kotimaisen Lumenen tuotteita ja hämmästyin huomatessani, että vakkarimeikkivoiteeni oli tarjouksessa yli puolta (kyllä!!) edullisempaan hintaan mitä olen siitä aikaisemmin maksanut. Luonnonkosmetiikka on nyt kovassa nosteessa ja hienoa, että luonnollisiakin tuotteita saa napattua matkaansa kätevästi marketista, bongasin ainakin Laveraa sekä Urtekramin lompakkoystävällisiä tuotteita.

 

Varmasti siellä nyt joku saattaa miettiä, että mikä se vakkarimeikkivoiteeni sitten oikein on? Olen käyttänyt jo pidempään Lumenen Blur-meikkivoidetta, johon olen nyt yhdistänyt Instat Illuminizer valopisaroita. Näistä kahdesta teen siis sopivan kevyen miksauksen, joka kestää iholla, mutta ei ole liian pakkelimainen. Cittarissa on Lumenelta tosi kattava valikoima niin meikkejä kuin ihonhoitotuotteitakin. Olen hankkinut muutamia Lumenen tuotteita joululahjaksikin, siskolle nyt ainakin. Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan Lumenen uudistuneet tuotteet, varmasti ainakin uudesta Invisible Illumination -sarjasta löytyy aika ihania lahjaidiksiä ystäville.

Tiesittekö, että Kardashian Beauty -meikkisarjan tuotteita saa ostettua yksinoikeudella vain Citymarketeista? Hipelsin Lip Plumbing Shimmer gloss -huulikiiltoja tovin, tuota Revved Up -kiiltoa pidin jo kädessäni, mutta toistaiseksi jätin vielä kauppaan, onko kenelläkään kokemusta näistä Kardashianin sisarusten luotsaamista tuotteista? Katselin myös Kylie Jennerin kynsilakkakokoelmia, kun mietiskelin kummitytön lahjaa. Hän ja meidän Viivi ovat tottuneet saamaan multa usein kosmetiikkalahjoja, mutta ajattelin ennen ostamista vielä kysäistä, onko tytöillä uusille tuotteille tarvetta.

Meillä kotona kuluu valtavasti shampoota, eräs pitkätukkainen tyyppi on aina mun purkeilla varkailla, joten ostin hänelle oman miehekkään shampoon Tigiltä. Ajattelin yhdistää tämän parturilahjakorttiin, sillä taidan itse olla vastuussa meidän molempien kuontaloista, jos en varaa miehelleni aikaa, niin tukka saa kasvaa ja kuten ehkä olette huomanneetkin, sehän myös kasvaa.

The Body Shopin suihkugeeleistä tulee aina niin joulufiilis, pienestä asti olen tykännyt näiden aika voimakkaistakin tuoksuista. Toisen pidän kyllä itselläni, mutta toisen käärin pakettiin, enkä voi paljastaa kenelle ;)

Urtekramin Aloe Vera -tuotteet ajattelin antaa tädilleni, joka pitää käytännöllisistä ja luonnonmukaisista tuotteista. Nämä kuvan tuotteet ovat kaikki 100% luonnollisia, ja purkkien kyljessä komeilee myös merkintä sertifikaatista.

Käykäähän tutustumassa K-citymarketin uudistuneen kosmetiikkaosaston tarjontaan, sieltähän löytyy vaikka mitä. Kannattaa pitää myös mielessä, että laadusta ei tarvitse aina maksaa maltaita. Monien tuotteiden laadussa ei ole mitään eroa, vaikka hinnassa onkin. Kurkkaa ainakin kynsilakat, hiustuotteet, ripsarit ja rajausvärit – niin ja ne Lumenen tuotteet erityisesti. Olisin voinut jatkaa kosmetiikan tutkimista Cittarissa vaikka kuinka kauan, mutta muu perhe tuli hoputtamaan. Ehdin kuitenkin napata itsellenikin vielä sen teidän vinkkaman Mavalan pikakuivattajan, testailut siis alkakoon. Pohdiskelin myös niitä pehmeitä palleron näköisiä paplareita, osaatteko kertoa toimivatko ne?

-Maj

Kosmetiikkapostauksia on ilmestynyt lähiaikoina aika paljon, mutta pakko vielä vinkata yhdestä tuotteesta. Ajattelin nimittäin tämän tuotteen pelastavan ehkä jonkun toisenkin tyypin pikkujoulunaaman!

Niin, ne pikkujoulut, on se vaan kivaa, kun saa pukea paljettia päälle ja laittautua kauniiksi. Perheelliselle naiselle on suurta luksusta, jos ennen illanviettoa on aikaa huoltaa itseään kasvoista kantapäihin. ”Huoltopäivä” tulisi tarpeeseen varmasti itsekullekin? Mun kropan iho on ainakin kuiva kuin sahara, koska iltaisin on vaan yksinkertaisesti väsyttänyt liikaa. Suihkun jälkeen kosteusvoideputeliin tarttuminen on tuntunut liian isolta ponnistelulta.

Kuinka hyvää tekisikään saunoa rauhassa, laittaa hiuksiin kosteuttava hoito ja kuoria niin kroppa kuin kasvotkin. Läträtä voiteilla ja laittaa lopuksi kasvoille vaikuttamaan ihoa heleyttävä naamio – ja sitten vasta meikata. Harvoin sitä tosiaan ehtii ihan kaikkea, itse lakkaan aina viimeisillä minuuteilla kynnet ja poikkeuksetta ne aina tuhriintuu, mutta onneksi naamio kasvoilla voi loistavasti ihan vaikka imuroida tai säätää muiden askareiden parissa.

Harmittaa kun unohdin ihan kokonaan tässä postauksessa vinkata hyväksitoteamastani ”ennen kekkereitä” -kasvonaamiosta, joka just sopivasti napakoittaa sekä parantaa ihon väriä vieden väsymyksen merkit mennessään.

GlamGlow-kosmetiikkasarjan Gravitymud-naamio* on tarkoitettu kaikenikäisille, mutta arvelisin sen toimivan kiinteyttävän vaikutuksensa takia parhaiten kaltaiseni kolmekymppisen iholla? Tuotelupaus on kieltämättä aika hassu ”palauttaa nuorekkaan seksikkyyden kasvoille” No, joo… Jokatapauksessa mun iholla tämä naamio on ihan oikeasti toiminut loistavasti, iho tuntuu napakammalta ja näyttää freesimmältä.

*saatu testattavaksi blogin kautta

OLYMPUS DIGITAL CAMERAGravitymud-naamiota levitetään puhtaille kasvoille runsas kerros. Paketin mukana tulee levitykseen tarkoitettu, pieni, synteettisestä materiaalista valmistettu sivellin. Naamio saa vaikutella kasvoilla noin puolisen tuntia. Naamion kuivahdettua kokonaan, sen voi poistaa rullaamalla. Mä olin ihan unohtanut, miten ihania peel-off naamiot on, ah! Se fiilis, kun naamion voi vaan repäistä pois kasvoilta, ja tietenkin mitä isommissa palasissa naamio irtoaa kasvoilta, sen parempi – ja tämä lähtee kyllä helposti kokonaisena.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAVaikka tuotteen nimi on Gravitymud, niin mudan sijaan tässä on käytetty (jäätikkö)savea. Tuoksu on aika herkullinen, sellainen raikas ja vähän makea. Kevyen kookoksinen, sanoisin?
OLYMPUS DIGITAL CAMERAHauskuuden ja tehokkuuden tuntuahan ei vähennä yhtään tämä naamion krominhohtoinen väri. Vaikutusajalla voit siis säikytellä naapureita, puolisoasi tai lapsia robottinaamallasi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAHELLO SEXY! :D Naamio vaikuttanut puolet ajasta ja heti lähti 5 vuotta iästä pois, ainakin henkisesti.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERANaamion jälkeen otsani on pari kertaa punoittellut kevyesti, mutta se on kyllä laskenut alle kymmenessä minuutissa. Kannattaa testailla ensin vain pienelle ihoalueelle, jos olet herkkäihoinen. Suosittelen tätä velton ihon pelastajaa ikäisilleni naisille ja miehille ennen kivoja kekkereitä ja miksi ei nuoremmillekin, ainakin sellaisille, jotka ovat kanssani samassa elämäntilanteessa ;) Napakalla naamalla kohti pikkujouluja, eikö niin?

-Maj

1 4 5 6 7 8 9 10 38