*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Santa Maria

Minusta ei saa tekemälläkään mitään maailmanmatkajaa, eikä edes reissunaista, mutta pikkuisen olen kumminkin päässyt näkemään maailmaa. Ikimuistoisin reissuni taitaa olla Miikan kanssa tehty kahden viikon matka Brasiliaan, se oli ensimmäinen ja viimeinen yhteinen reissumme ennen lasten syntymää.

Paljon muitakin huikeita matkoja toki on ollut, Charin kanssa käytiin New Yorkissa seikkailemassa, sitä ennen olin käynyt kerran aikaisemmin jenkeissä, Floridassa. Toki sekin reissu oli upea, kruisailtiin pari viikkoa autolla ympäriinsä, pääsin näkemään Miamia, Orlandoa yms. Lämmöllä muistelen myöskin ensimmäistä kaukomatkaani ilman vanhempiani, reissasin Thaimaahan 13 vuotta sitten, oi muistan miten jännittävältä ja uudelta kaikki tuntui.

Matkustamisen olennaisena ja tärkeänä osana on tietenkin myös ruoka – taisin sivuta aihetta jo hetki sitten? Kuten sanottua, reissuissa on niin ihana päästä nauttimaan uusista, erilaisista mauista ja testailla erilaisia ruokia – sellaisia, joita ei ainakaan kovin helposti Suomessa tule vastaan. En ole koskaan turhia hienostellut reissuruokien kanssa, sillä on tullut todistettua, että usein kaikista parhaat (ja edulliset) safkat löytyy muovituolipaikoista ja katuruokakeittiöistä. Viimeksi olen kiskonut Idaa hihasta kieltämättä ulkopäin vähän epäilyttävään paikkaa, jossa sitten saimmekin vatsat täyteen ihanan tulista Intialaista ruokaa.

Katukeittiö-fiboista nauttiakseen ei tarvitse kuitenkaan lähteä reissaamaan. Santa Maria lanseerasi juuri uudet  Street Food -tuotteet, jotka vievät makumatkoille ympäri maailman. Miltä teidän korvaanne kuulostaa Bombay Style Pulled Salmon Wrap? Mun mielestä todella hyvältä, mutta myös siltä, etten ikinä itse selviäisi sen valmistamisesta.

santamaria1

Tykkään kyllä syödä kalaruokia ja etenkin lohta, mutta en loppujen lopuksi osaa tehdä siitä kovinkaan monia ruokia. Sushia en ole ikinä tehnyt itse, joten jäljelle jää lohikeitto tai sitten se perinteisin; työnnän lohen vaan uuniin ja tarjoan lisukkeiden kera.

No, palataan kuitenkin mausteisiin lohiwrappeihin, tein niitä onnistuneesti, enkä yhtään nyt liioittele kun sanon, että koko hommaan meni 20 minuuttia ja se oli vielä ihan superhelppoa.

santamaria2

Bombay Style Pulled Salmon Wrap

Tarvitset Santa Marian Chapati Bread -pakkauksen, Lemon Chutneyn ja Ginger Chili Spices -mausteseoksen lisäksi:

– 500g lohta
– voita (ruokalusikallisen)
– jogurttia
– pinaattia

ja halutessasi chiliä!

santamaria4
Lohi laitetaan mausteseoksen mukana tulleeseen paistopussiin. Lisätään voi, mausteseos ja 1/2 desiä vettä. Lohi saa olla uunissa 20 minuuttia.

santamaria3Säilöntäaineettomat Chapati Breadit eli intialaiset täysjyvärieskat voi lämmittää kevyesti pannulla ennen täyttämistä. Rieskan päälle sivellään Lemon Chutneyta, jogurttia, pinaattia ja chiliä.

santamaria6
santamaria7
Lohen voi ”repiä” kahden haarukan avulla ja asetella koko komeuden päälle!

santamaria8Tein vielä lisukkeeksi lämmintä kaalisalaattia, johon tuli keräkaalia, porkkanaa ja vähän mangoa sekä paprikaa.

santamaria9
Ja ai vitsit, että olikin hyvää, olen tehnyt lohiwrappeja jo parikin kertaa. Maistuvat sopivasti makealta ja mausteiselta. Jos tykkäät ruuasta, jossa on potkua, niin kannattaa muistaa lisätä chiliä.

Lohiwrapit kehiin ja silmät kiinni, niin voi kuvitella olevansa Bombayn tulisilla ruokamarkkinoilla. Niin ja tunnelmaan päästäkseen kattauksen voi tehdä katukeittiöhenkisesti, eli kertseillä!

En ole koskaan oikeasti käynyt Intiassa, vaikka haluaisin kyllä kovasti. Täytyy tehdä matka tuonne mausteisten makujen maahan, vielä joskus, ihan varmasti.

Kiinnostaisiko teitä testailla näitä Santa Marian uusia Street food -tuotteita? Arvon yhdelle tähän postaukseen kommentoineelle kunnon setin uuden maustesarjan tuotteita eli kirjoita kommenttiboksiin vapaavalintaiset terveisesi 19.3. sunnuntaihin mennessä – ja olet mukana arvonnassa. Olen voittajaan yhteyksissä sähköpostitse, joten tarkistakaahan, että osoite tulee oikein :)

-Maj

…Bikineillä ja hellehepeneillä, ai että! Mun luottokamoihin kuuluu Crocsin varvassandaalit, jotka ovat olleet vuodesta toiseen käytössäni, eivät mene miksikään, Folli Follien aurinkolasit, mustat bikinit, kulahtanut aurinkohattu ja rantsumekko. Näillä kamoilla pärjää jo tosi pitkälle lomakohteessamme, mutta toki muutama muukin juttu tuli matkalaukkuun heitettyä. Hei arvaattekos jo mihin olemme matkalla Hennan kanssa?

Tänne blogiin pitäisi lomailustani huolimatta tupsahdella uusia postauksia, joita olen ajastellut teille, matkajuttuja tulee vasta jälkikäteen, luonnollisesti. Reissuamme voi seurailla kuitenkin Snapchatin ja Instagramin puolella -> @magicpoks

-Maj

1 2 3 4 5 6 7 22