En tiedä, miksi mun on ihan mahdottoman hankala löytää kivannäköisiä nilkkureita? Kesäkenkiä ja lenkkareita on kyllä kaappeihin kertynyt, mutta syys- ja talvikenkiä en oikein osaa ostaa.
Noloa myöntää, mutta olen ostanut myös useamman kerran väärän kokoiset kengät. Kokoni on ehkäpä 37,5, joskus 37 tuntuu liian napakalta, kun taas 38 hölskyy jalassa. Jalkani ovat myös keskenään vähän eri kokoa. Onneksi pohjallisella kengän kokoa saa vähän muokattua eli pienennettyä, mutta entäpä venytys? Oletteko koskaan vieneet kenkiä venyttäväksi suutarille? Tai onnistuuko kengän venyttäminen kotikonstein?
Järjestelin kenkäni rappusille yhtenä päivänä ja olihan se huvittavaa, kun kaikki parit ovat mustia ja tietyllä tavalla samanhenkisiäkin. Ihailen ihmisten rohkeita ja näyttäviä kenkiä, mutta itse päädyn aina ostamaan mustan parin – muutamaa hassua poikkeusta lukuunottamatta.
INCH” Storen alesta bongasin nämä Won Hundredin kaunokaiset, joista toivottavasti tulee seuraavat luottokenkäni. Kengän varsi on hyvän mittainen, se ei ”katkaise” pahasti nilkkaa, joten bootsit käyvät hyvin shortsien ja hameidenkin kanssa.
Nämä olivat oikeasti loistava löytö, sillä alkuperäinen hinta oli yli 300 euroa. Hyvin hoidettuna, ajattomat mustat nahkanilkkurit ovat varmasti hyvä sijoitus. Kenkiä jäi muuten jäljelle vielä yksi pari kokoa 39, jos innostuit?
Viime syksynä ostin Samsoe & Samsoen nilkkurit, jotka ovat edelleen ihanat, mutta toinen jalka ei meinaa sopeutua kenkään :D Kun käytän kenkiä vähän pidempään, niin kävelystä tulee tuskallista hankaamisen takia. En kuitenkaan haluaisi näistä luopua, joten ajattelin kysäistä suutarilta tosiaan apua.
Jos venyttämisestä ei tule mitään, niin kai mun täytyy näistä luopua. Haluaisin syksyksi vielä sirot, vähän korkeammat kengät, jotka kävisivät myös hameiden ja mekkojen kanssa ja jotka olisivat kuitenkin tosi hyvät jalassa. Onko kenelläkään heittää mitään vinkkiä?
-Maj