Alla kuvassa näette maailman parhaimman lukunurkan, joka löytyy, mistäs muualtakaan kuin lapsuudenkodistani. Rakastan tuota upottavan pehmeää tuolia, siihen voi hautautua pakoon ulkomaailmaa, vetää viltin päälle ja heittää jalat lepoasentoon rahin päälle. Tuolin takana piileksii lukuvalo, jonka loisteessa lueskelin kirjoja muun perheen jo nukkuessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATänä syksynä  olen pyrkinyt toteuttamaan ajatustani ”viltistä ja kynttilöistä”, muistatteko? Olen tarttunut kirjaan näytön tuijottamisen sijaan  – ja se on kuulkaa tehnyt hyvää, ihan kuin nukkuisinkin paljon rauhallisemmin. Ensimmäinen tänä syksynä lukemani kirja oli paljon hehkutettu, Paula Hawkinsin kirjoittama Nainen junassa -jännitysromaani. Etenin hitaasti, tuntui, että se nainen istuu siellä junassa päivätolkulla, eikä mitään tapahdu, mutta pienen alkukankeuden jälkeen lukeminen lähti luistamaan ja yllätyin positiivisesti. Kirja kertoo naisesta, joka tosiaan matkustaa päivittäin junassa samaa reittiä. Nainen seurailee elämää radan varrella, mutta yhtenä päivänä hän tekeekin järkyttävän huomion, iiks! Kirjasta ollaan tehty hiljattain elokuva, itseasiassa se pyörii parhaillaan leffateattereissa.

Cala Bonan lomalla aloitin Karita Sainion esikoiskirjan, Me emme elä samassa maailmassa kuin te, jonka juoni tempaisi mukanaan niin lujasti, että se tuli luettua loppuun melkein yhdeltä istumalta. Heti kirjan ensimmäsillä sivuilla kuvaillaan veljen kuolema, ja siitä eteenpäin tarinaa kerrotaan takautuvasti, vuorotellen siskon ja veljen näkökulmasta. Teos on synkkä, mutta se ei silti jää kalvamaan, vaan kirjan viimeisen sivun käännettyäni olo oli oudon helpottunut. Siirryinkin siitä suorilta ahmimaan seuraavaa kirjaa, summamutikassa lentokentältä ostamaani Lars Keplerin ”Tulitodistajaa”. Tulitodistaja nosti sykettäni vähän liikaakin, huh! Se alkaa todella raa’asti ja pitää kyllä otteessaan aina viimeiselle sivulle saakka. Kirja kertoo nuorisokodissa tapahtuneesta nuoren tytön julmasta murhasta. Tyttö löytyy oudossa asennossa kädet kasvoille aseteltuna ja tuntuu, että kukaan ei ole syyllinen – tai toisaalta ihan kuka tahansa voi olla syyllinen murhaan. Epäröisin ehkä vähän tarttua tähän kirjaan, jos asuisin yksin – tai no, ajoittaisin lukemisen niihin hetkiin, kun ulkona riittää vielä valoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERATulitodistaja oli niin koukuttava, että ostin kotiin päästyäni koko boksin Keplereitä, joita luin sitten tärinöissäni menemään. Nyt  olen aloittelemassa Idalta lainaamaani Mia Kankimäen kirjoittamaa, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Parin sivun perusteella en osaa vielä sanoa mitään, mutta ystävältäni kirja sai vahvan suosituksen. 

Ennen joulua ajattelin lukaista vielä ainakin Donna Dartin Jumalat juhlivat öisin, onko teille tuttu kirja? Mä sain niin hyvän myyntipuheen, että on ihan pakko lukaista. Onko teillä mielessä kirjoja, mihin kannattaisi ehdottomasti tarttua? 

-Maj

 

Tässä on mennyt muutama vuosi niin, että en ole juuri lukenut, korkeintaan pari hassua kirjaa vuodessa. Kirjaan tarttuminen on tuntunut niin paljon isomalta ponnistelulta kuin vaikka leffan tai sarjan tuijotteleminen. Parhaimmillaan kirja antaa paljon, se herättää tunteita, jotka eivät painu unholaan kansien sulkemisen jälkeenkään.

Seuraavaksi esittelyssä kolme hiljattain lukemaani kirjaa, kaikki aivan erilaisia keskenään, mutta jokainen omalla tavallaan aivan loistavia, yksi itketti, toinen sai nauramaan ääneen ja kolmas antoi toivoa.

kirjat

1. Pauliina Rauhala – Taivaslaulu
Taivaslaulu sai minut itkemään, monta kertaa. Kirja kertoo nuoresta lestadiolaisparista Viljasta ja Aleksista. Taivaslaulu nostaa esiin tärkeitä asioita, se avaa yksityiskohtaisesti lestadiolaisten elämää – ja paljastaa uskonyhteisön karuja puolia. Taivaslaulu on kertomus uskosta mutta samalla myös parisuhteesta, äitiydestä, rakkaudesta ja elämästä. Ystäväni Ida oli ottanut Taivaslaulun mukaan Kosin reissullemme ja me molemmat luimme sen parissa päivässä. Kirjan koskettava tarina tempaisi mukaansa niin tehokkaasti, etten malttanut laskea sitä käsistä.

2. Lena Dunham – Sellainen tyttö
Sellainen tyttö on Lena Dunhamin eräänlainen oma(seksi)elämänkerrallinen opas. Se on kirjoitettu pilke silmäkulmassa – erittäin häpeilemättömästi. Sanoisinko, että Lenalle on tapahtunut aika paljon 28-vuotiaaksi naiseksi?! Kirja ällöttää, naurattaa, saa tuntemaan myötähäpeää ja nostattaa punan poskille. Mä olen katsonut Lena Dunhamin The Girls -sarjaa ehkä puolikkaan jakson verran, mutta tämän kirjan lukaistuani ajattelin katsella sarjankin.

3. Anna Perho – Työ x Perhe = Superarkea²
Anna Perho antaa kirjassaan vinkkejä ajanhallintaan ja opastaa, kuinka yhdistää työ ja perhe. Annan vinkit ovat yksinkertaisia, käytännönläheisiä – ja etenkin armollisia. Loistava self-help-opas jokaiselle työssäkäyvälle vanhemmalle. Sopii myös iltalukemiseksi väsyneelle äidille, joka jaksaa lueskella maksimissaan pari lukua ennen nukahtamista. Sain tästä kirjasta tietynlaista lohtua itselleni – ja vahvan fiilisen siitä, että kaikki kyllä selviää loppujen lopuksi. 

-Maj