*Kaupallinen yhteistyö, Viinilinna & Asennemedia

Koko vuoden kimaltavin ja samalla yksi lempparijuhlistani on ihan kohta käsillä. Enää muutama päivä siihen, että saa pukeutua paljetteihin ja pääsee kippistelemään uuden vuoden kunniaksi. Olen aina tykännyt uudenvuodenaatosta, koska siihen ei liity itselleni sen kummempia perinteitä tai mitään isoja odotuksia. Tällä kertaa ollaan vuoden vaihtuessa Tanskassa – ja siellä vuoden vaihtuminen on isompi juttu, kuin meillä Suomessa, näin ainakin olen kuullut.

veuve1

Palataan kuitenkin näiden kuvien myötä meidän pikkujouluihin, jotka olivat samalla myös tuparit. Meitä taisi yhteensä olla paikalla seitsemäntoista tyyppiä, mutta yllättävän hyvin mahduttiin. Vielä samana päivänä riennettiin ostamaan parvekinlämmitin ja päätettiin, että sielläkin tarkenee jos tiukkaa tulee – ja niin itseasiassa tarkenikin, kiitos lämmittimien ja vilttien.

 

veuve2

Oli niin ihana nähdä kaikkia pitkästä aikaa, edellisistä meillä vietetyistä juhlistani olikin jo tovi vierähtänyt. Ilta oli rento,  ei musta taitaisi edes olla järkkäämään mitään kovin virallista tai jäykkää iltaa :D  Ekat vieraat tulivat jo viideltä, kutsussa lukikin, että paikalle saa tulla omaan tahtiin ja viipyä saa juuri sen verran, kuin oma aikataulu sallii, oli se sitten 10 minuuttia tai koko ilta. Ilahduin, kun vieraat viihtyivät pitkään ja ihan mieletöntä, että  jengi jaksoi tulla paikalle pidemmänkin matkan päästä.

veuve3

Tervetuliaismaljana meillä oli Veuve du Vernayn tyylikäs Édition N°1 Limitée Brut. Mustassa pullossa olevan kuoharin tunnistaa helposti Alkon hyllyiltä ja se sopii täydellisesti pirskahteleviin juhliin, niin maljanostoon kuin seurustelujuomaksi tai mikä ettei ruokapöytäänkin. Pienet valkoiset pullot (=laukkukoko) ovat  Veuve Du Vernay Ice Demi-Secia, joka on parhaillaan jääkylmänä, joten sen voi tarjoilla jäiden kanssa.

veuve4veuve5veuve8veuve7

Kiitos rakkaat, kun olitte ja tulitte!
<3

Hei muistutus vielä tähän loppuun, että Valviran ohjeistuksen mukaisesti alkoholia ei saa kommentoida, mutta kaikki muut kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!

-Maj

Meillä oli ensimmäistä kertaa oikea kuusi kotona viime jouluna. Lapset olivat ehdottomasti sitä mieltä, että tänä vuonnakin on saatava kuusi ja toihan se ihanaa tunnelmaa minunkin mielestä. Kurvattiin jo viime lauantaina Plantageniin kuusiostoksille ja löydettiin sieltä nätti sekä sopivan siro kuusi meidän pieneen asuntoon. Näin kriittisesti jälkikäteen tarkasteltuna kuusi on vähän liiankin kapea, en nyt ole ihan varma siitä enää. Tosin ei me kuusta vaihtamaankaan lähdetä, oli se sitten kuin hoikkaliini tahansa :D

joulunodotus5joulunodotus

Ollaan jouluna perinteisesti pohjanmaalla, joten oltiin siksikin ajoissa liikenteessä, saadaan nauttia kuusesta pidempään. Kuusi sai valot ja lasten toimesta koristeet yllensä sunnuntaina ja samalla laitettiin muutamia tonttu-ukkeleita kurkistelemaan sinne tänne asuntoa eli täällähän on käytännössä jo täysi joulu päällä. Sovittiin serkun tyttöystävän kanssa perinteisistä piparkakkutalonrakennustreffeistä ja ensimmäiset  glögitkin on jo hörpitty.

Samuel kyseli huolestuneena, että pitäisikö nyt jo tuntua joululta? Kun ei kuulemma tunnu sitten yhtään erityiseltä. Poika kyllä samantien itse vastasi kysymykseensä; hiljalleen se joulufiilis varmaan sitten tulee. Leivotaan joulutorttuja, rakennetaan se piparkakkutalo ja kuunnellaan Einon ja Aapelin Joulurallia, ihan kuten viime vuonnakin.

joulunodotus1joulunodotus4joulunodotus2

Kyllä se sieltä tulee, joulufiilis siis, pakkohan sen on! Luulen sen tulevan just silloin, kun sitä vähiten odottaa. Mulle se on tullut yleensä siitä, että teen kivoja juttuja toisille ja puuhailen lasten kanssa. Millaisista asioista sulle tulee joulufiilis ja koska sen olisi suotavaa saapua?

Toivottavasti ensi kuussa sataa paljon lunta, sellaista joka pysyy maassa.

-Maj

 

1 2 3 4 5 6 7 8 123