En enää edes muista mistä idea meidän sporttipäivään oikein lähti? Ajateltiin Idan & Repekan tehdä jotain kivaa yhdessä ja saatiin säädettyä niin, että kaikilla oli yhtä aikaa vapaapäivä. Kokoonnuttiin aamulla meillä ja lähdettiin tästä ensin lenkille. Matkan varrella pysähdyttiin tekemään Repekan vetämiä minitreenejä. Vedettiin kevyttä hölkkää ja välillä käveltiin, mutta joka tapauksessa 10 kilometriä sujahti kuin itsestään. Lenkin jälkeen vuorossa oli uinti, lounas ja lopuksi Flowpark.

sporttipäivä1sporttipäivä6sporttipäivä5

Repe on ehdottomasti meidän kolmen koplan kova kuntoisin. Mimmi treenaa tällä hetkellä päivittäin salilla ja tekee kaikkea muutakin monipuolisesti. Mun juoksukunto on päinvastoin aina vaan tullut alaspäin – ja syykin on tiedossa; tänä kesänä juostut lenkit voi laskea yhden käden sormilla. Nyt tuntuu taas siltä, että sporttailu kiinnostaa, mutta saapa nähdä kauanko tätä kestää. Toivottavasti vähän pidempään, kuin tämä viikon ajan.

sporttipäivä7

Uimaan mua ei tarvitse houkutella. Luonnonvesissä polskuttelu on ollut jo nyt muutaman vuoden mun intohimo, niin talvisin kuin kesäisin. Tytöt olivat muuten ihan fiiliksissään uimapaikasta, se on mun uusin löytöni, pieni ja ehdottoman salainen ranta ;)

sporttipäivä8

Lounas Pure Bitessä. Lounaalla fiilisteltiin kuinka kiva päivä meillä on ollut ja päätettiin ottaa tavaksi. Sovittiin, että jokainen meistä saa suunnitella oman näköisensä päivän ja sen mukaan mennään, vähän niinku Vain Elämää -sarjassa :D Ekana vuorossa on Ida, enkä malta odottaa mitä tuleman pitää.

sporttipäivä9

Idan piti jatkaa matkaa lounaan jälkeen ja me lähdettiin Repen kanssa kaksin vielä suorittamaan Flowparkkia. Muutamien kiipeily kertojen sitä oppii luottamaan turvavaljaisiin, eikä yläilmoissa hengailu enää samalla tavalla jännitä.

Pakko myöntää, että mustaa rataa suorittaessa meikäläisellä alkoi jo voimat hiipumaan – ja sen jälkeen Repe huijasi mut vielä yhdelle radalle, en kestä! Repekan tytär Lilli summasi kaiken niin osuvasti: ihan hyvin niillä meni, ne ei tippunu kertaakaan, eikä ees tunnu missään! Haha, Lilli best!

sporttipäivä10

Onnellisena ja kaikkensa antaneena.
Kiitos vielä tytöille superihanasta päivästä <3

-Maj

Yhdellä ystävälläni oli aikoinaan hyvä liikuntatavoite; hän pyrki joka päivä tekemään jotain. Ei väliä mitä tai kuinka pitkäkestoista liikuntaa, kunhan jotain. Tämä ihana tyyppi taitaa edelleen tehdä aivan liian pitkiä työpäiviä, plus hänen työnsä on lisäksi stressaavaa – kuulostaako muuten teistä yhtään tutulta? Kieltämättä tuntuu, että ihan sama keneltä kysyn kuulumisia niin saan vastaukseksi, että kiirettä pitää töissä ja muutenkin.

Mun mielestä tuo joka päivä jotain -meininki vaikuttaa fiksulta ja koitan sitä itsekin noudattaa. Pitkän päivän jälkeen väsähtäneenä on turha lähteä vetämään rääkkitreeniä, jos kroppa kaipaa jotain pehmeämpää. Se ”jotain” voi olla vaikka vain pieni kävely, happihyppely, ennen nukkumaanmenoa ei sen kummempaa.

sportti8sportti2

Mun ykköslaji on ollut pitkään lenkkeily. Olen juossut neljä puolimaratonia, yleensä yhden kesässä, paitsi nyt kahtena edellisenä kesänä olen jättänyt väliin. Ei vain yksinkertaisesti ole huvittanut. Viime kesän aikana tuli liikuttua nihkeäasti, tein muutamia lenkkejä ja kävin pariin otteeseen salilla. Nyt liikunta-, nukkumaanmeno-  ja muutkin rutiinit alkavat löytyä kesän jäljiltä hiljalleen ja etenkin monipuolinen liikkuminen sekä uusien lajien kokeilu kiinnostaa, on kyllä oikeastaan aina kiinnostanut. Mut saa pyytää mukaan ihan minne vain – ihan super harvoin kieltäydyn liikuntatreffeistä. 

sportti3sportti4

 

Takki ja trikoot – Nike
Tennarit – Ecco *saatu
Kuulokkeet – Sony

 

sportti5

Uhosin, että aloitan syksyllä ”niin terveellisen elämän ettei ole ennen nähtykään” mutta se on ihan vitsi. Olen aloittanut liikkumisen tosi rennosti ja kroppaani kuunnellen. Ole tehnyt rauhallisia kävelyretkiä metsässä ja kevyitä hölkkälenkkejä. Tänään käytiin ystäväni kanssa reilun tunnin mittainen lenkki, käveltiin pääosin, mutta välillä juostiin pieniä pätkiä ja saatiin hiki sopivasti pintaan. Olen siis nyt muutamien edellisten viikkojen aikana käynyt lenkkien lisäksi satunnaisesti salilla, pari kertaa flowparkissa sekä uimassa. Flowparkkailu on muuten ihan mielettömän kivaa, voisin mennä sinne monta kertaa viikossa.

sportti7sportti1sportti9

Syksyn liikuntatavoitteenani on siis tehdä joka päivä jotain ja voida hyvin. Ruokajuttujen kanssa on paljon tsempattavaa, mutta koitan mennä kohti parempia valintoja. Välillä on tullut harrastettua herkkulakkoja, ne auttaa pääsemään pois pahimmasta sokerikoukusta ja ehkä sellaistakin voisi koittaa jossain välissä.

Oletteko te olleet aktiivisesti liikkeellä tai oletteko aloittaneet uusia liikuntaharrastuksia? Mä tsekkasin, että Varalasta saa vuokrattua kajakkeja – kuka lähtis mun kanssa melomaan?  Ja arvatkaa mitä? Saatiin buukattua Kuusamon reissu ja oon niin innoissani. Hyvinvointiviikonloppu pohjoisessa tulee niin tarpeeseen, en malta odottaa!

-Maj

1 2 3 4 5 37