Varoitus, tämä postaus sisältää pelkkää avautumista! Oikeesti, oon miljoona kertaa kuullut, kun ihmiset puhuu ja kertoo, että ”ihana kun saa lapsoset nukkumaan niin voi tehdä sitä ja tätä”, anteeks nyt mutta…
Miten niin talo hiljenee, meillä ei ainakaan talo hiljene tyyliin ikinä…
Kyllä Rebekka nukkuu paljon paremmin, kuin silloin joskus ennen maitoallergian toteamista, mutta silti. Kello nyttää nyt puolta kymmentä ja tyttö on pompannut karjuen pystyyn ehkä n. 10-15 kertaa! SANOKAA pliis joku, ettei se ole ainoa? Välillä pysyn tyynenä kun ravaan makkari-olkkari-makkari-keittiö-makkari väliä ja käyn hyssyttelemässä ja laitan tutin suuhun, mutta tänään on tehnyt mieli repiä viimeisetkin hiukset päästä. Ei hetken rauhaa, en ehdi leipää paahtimeen laittamaan, kun makkarista kuuluu se tuttu byääää! (Mikäs toi vertauskuva nyt oli :D) Se vaan on hermostuttavinta kun tosiaan mitään asiaa et pysty hoitamaan loppuun, ruoka jäähtyy lautaselle, suihkuun ei voi mennä, jos on yksin kotona jne…
Yleensä klo. 23-24 aikoihin tytön uni syvenee ja heräilyt vähenee huomattavasti, luojan kiitos. Rebekka laitetaan aina nukkumaan omaan pinnasänkyynsä. Kuitenkin jossain vaiheessa yötä kyllästyn ravaamaan pinnikseltä ja nostan Rebekan meidän sänkyyn, ihan poikkeuksetta. Tämä on kuulema erittäin yleistä, näin olen ainakin kuullut.
Meillä suositaan lempeää ”unikoulua”, eikä lapsen anneta yksin itkeskellä sängyssään ja yleensäkin hän tyyntyykin, kun vähän silitellään ja laitetaan tutti suuhun. On maailman ihaninta olla äiti, mutta on se perkule välillä raskastakin. Kun välillä äitikin haluaisi olla vaan pitkän päivän jälkeen ja keskittyä omiin puuhiinsa… Tiedän, että ihmisillä on pahempiakin ongelmia ja tiedän, että etenkin pienet vauvat voi valvoa viikkoja kaikki yöt läpeensä, mutta tämä asia on nyt mun mielenpäällä ja tänne kirjoittaminen yleensä vaan saa mut tyyntymään ja tajuamaan, että kyse on kuitenkin pikkupikku jutusta. Miksi mä edes selittelen, munhan blogi tämä kuitenkin on!