Me ollaan nyt pari kuukautta totuteltu tähän uuteen elämäntilanteeseen ja sen myötä muuttuneisiin asumiskuvioihin. Lapset asuvat isänsä luona vuoroviikoin – ja joka toinen viikko olemme kolmestaan maailman paras tiimi. Ajattelin, että tähän kaikkeen tottuminen veisi tolkuttoman kauan, mutta yllättävän nopeasti uusi arki vei mennessään. Kaikki palaset alkavat loksahdella kohdalleen ja elämä on alkanut tuntua tavallisen mukavalta.
Tässä hiljalleen kehittelen omaa tapaani toimia lasten kanssa arjessa. Kokeilemme tehdä asioita eri tavalla, koska haluan muuttaa niitä sellaisia rutiineja, jotka eivät aikoinaan olleet minulle niin mieluisia. Tämän vuoden suurin oivallukseni on, että voimme (ihan oikeasti) tehdä asiat ihan miten haluamme – ja jos ne ei toimi, niin mitä sitten? Aina on mahdollisuus palata vanhaan tai yrittää vielä jotain muuta. Sitä vaan niin helposti jumittuu omaan arkeensa, eikä asioita yksinkertaisesti edes jaksa kyseenalaistaa.
Kuukaudessa on kaksi viikkoa, jolloin sylini on täynnä. On niin paljon kaikkea, on touhua ja tohinaa. Ja ne toiset kaksi viikkoa olen ihan yksin ja se tuntui etenkin aluksi vähän oudolta. Koirakin kulkee lasten mukana. Kaksi viikkoa kuukaudesta elän vain itselleni ja se on kai se kaikista suurin muutos.
Luonnollisestikin pelkästään jo yksin asumiseen on totuttelemista pitkän parisuhteen jälkeen, oli niitä lapsia tai ei. Olen oikeastaan koko elämäni asunut jonkun kanssa yhdessä. Tosin nämä viikot niin yksin kuin yhdessäkin ovat menneet ihan mieletöntä vauhtia eteenpäin, enkä varsinaisesti ole ehtinyt tuntea itseäni yksinäiseksi. En, vaikka aina lasten ollessa toisaalla tunnen pientä puristusta rinnassani. Ikäväksi sitä tunnetta kai kutsutaan.
Alussahan me vasta ollaan, mutta tavallaan tuntuu siltä, että näin olisi ollut jo pidempään. Lapset juttelevat ihan tottuneesti, että ollaan välillä äidillä ja välillä isällä. Eihän sitä etukäteen olisi arvannut tai missään nimessä halunnut, että omat lapset joutuvat tähän tilanteeseen. Siinä ne nyt kuitenkin ovat ja porskuttavat eteenpäin, rakastettuina ja toivottavasti onnellisina, kahdesta kodista huolimatta.
Ja hei eilen me tehtiin maailman parhaalla tiimillä pipareita. Niistä tuli aika hienoja vai mitä sanotte?
-Maj
