*yhteistyössä Dove

Minua pyydettiin jakamaan ajatuksiani itsetunnosta. Jouduin tosi pitkään miettimään, että onko minulla itselläni hyvä tai terve itsetunto ja mitä sillä edes oikeastaan tarkoitetaan? Sitäkö, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja pystyy kantamaan itsensä pää pystyssä? Ajattelenko minä olevani kaunis? Spontaanisti vastasin mielessäni, että en.

Hyvällä ja terveellä itsetunnolla varustettu ihminen on varmasti yleisesti ottaen hyvä tyyppi. Jos itsellä on hyvä olla, niin pystyy olemaan ystävällinen ja kohtelias myös muille. Itsetunto ei liity lainkaan menestykseen, vaan kyse on ehkä enemmänkin siitä, että uskoo omiin mahdollisuuksiin, uskoo itseensä.

Kun haluan ja päätän tosissani jotain, niin teen kaikkeni onnistuakseni ja joskus, vaikka muut eivät ehkä ole uskoneet minuun tai tekemiseeni, olen siltikin ollut varma itsestäni ja ylpeä siitä.

Ulkonäkö on asia erikseen, sen suhteen olen epävarma, löydän paljon virheitä itsestäni ja olen erittäin harvoin tyytyväinen ulkoiseen olemukseeni. Etenkin iän myötä tyytymättömyys on lisääntynyt, ei oikeasti ole mikään vitsi, että poden sitä kuuluisaa kolmenkympinkriisiä. Niin hienoa kuin se olisikin sanoa, että ei tunnu missään ja vuodet ovat vaan tuoneet minulle varmuutta, mutta asia ei ole minun kohdallani niin. Vuodet tuovat kyllä tekemiseen varmuutta, mutta ei sitten mihinkään muuhun, tuntuu ihan siltä kuin vain rapistuisin, parasta ennen -merkintäni menee hiljalleen umpeen. Kasvoni näyttävät väsyneemmiltä kuin mieleni on.

Doven Choose Beautiful-video sai minut liikuttumaan, etenkin se kohta, kun äiti ei anna tyttärensä valita average-ovea, vaan ohjeistaa hänet beautiful-ovesta ja menee siitä myös itsekin. Ehdottomasti ajattelen lasteni olevan kauniita ja tiedän, että ainakin näin pieninä heidän mielestään olisi silkkaa hulluutta valita mitään muuta kuin beautiful-ovi. Toivottavasti heidän ei tarvitsisi aikuisinakaan yhtään epäröidä valintaansa. Tiedän, että oma äitini tai lapseni eivät ikinä antaisi myöskään minun valita toisin, miksi sitten itse menisin average-ovesta? Monimutkainen juttu. 

Joskus olen miettinyt, että ajattelevatko ilkeästi kommentoivat bloginlukijat, että olen joku super-nainen, jolle voi pahan päivän sattuessa ladella mitä tahansa kommenttia ja arvostella tuosta noin vain, ”Mitä väliä, se bloggaaja Maj on muutenkin vähän tyhmä ja ylpeä muija”? Jos he oikeasti tuntisivat minut ja tietäisivät totuuden minusta, niin haluaisivatko he kritisoida tai satuttaa siitä huolimatta? En halua uskoa.

Koen, että muiden, etenkin läheisten ihmisten sanomisilla (ja tietenkin kasvatuksella) on paljon vaikutusta itsetuntoon. Jos joka päivä saat kuulla töissä/kotona/koulussa/vapaa-ajalla tai joudut ”lukemaan rivien välistä” että et ole riittävä toisten ihmisten mielestä, niin miten itse pystyisit olemaan sitä mieltä? Uskon myös onnellisen ihmissuhteen tuovan itsevarmuutta, sillä jos puolisosi kohtelee sinua hyvin sekä kunnioittavasti ja kertoo sinulle, että olet upea, niin kyllähän siitä tulee hyvä fiilis, eikö totta? Meidän suomalaisten on toisinaan niin vaikea kehua toisiamme ja koska siihen ei olla totuttu, niin kehuja on myös vaikea uskoa ja ottaa vastaan.

Oletteko nähneet hihattomia toppeja tai mekkoja asukuvissani? Ette kovin usein, inhoan käsivarsiani ja olen niin epävarma, että en käytä sellaisia usein. Harvoin myöskään käytän farkkuja, koska en pidä jaloistani, mutta tiedättekö mitä? Ehkä vaan pitäisi opetella tykkäämään niistä! Minä olen tässä, nämä ovat reiteni ja käsivarteni – ja ne ovat paitsi erittäin toimivat, mutta myös kauniit. Tämä tekstin ja pienen itsetutkiskelun tuloksena sanoisin, että minulla on 50%:sesti itsetunto kohdillaan. Huonoina päivinä otan kaiken helposti itseeni, en ole tyytyväinen mihinkään ulkonäössäni, suorastaan inhoan itseäni, lannistun ja käännyn sykkyrälle sisäänpäin. Hyvinä päivinä saatan todeta, että kappas kyllähän tuo peppu tossa vähän roikkuu, mutta pysyy kuitenkin vielä mukana tai  jos se alkaa vaivata useammin, niin pitääpä koittaa vaikka vähän kyykätä.

Älkää käsittäkö väärin, arvostan kyllä kehoani, se ei ole koskaan pettänyt minua kiperän paikan tullen, itseasiassa se on pystynyt aika maagisiin suorituksiin, synnyttämään kaksi upeaa lasta ja viime kesänä jalkani jaksoivat juosta puolikkaan maratonin, tuosta noin vain. Ehkä nyt olisikin viimeistään aika alkaa hyväksymään itsensä ja arvostamaan itseään jokaisella osa-alueella, haluaisin todellakin valita olevani kaunis. Tahtoisin olla myös juurikin se tyyppi, joka ohjaisi teidät ihan jokaisen myös valitsemaan samalla tavalla.

Jos olet kamppailut ulkonäkö- tai itsetuntokriisin kanssa, niin tahtoisin pyyhkiä kyyneleesi, neuvoa suoristamaan selän, nostamaan leukasi ylös, ja katsomaan peiliin, sieltä aivan varmasti katselee mielenkiintoinen ja kivannäköinen tyyppi takaisin.

-Maj