Ei vielä, mutta ihan pian jää syyskuu taakse. Maanantaina on syyskuun viimeinen päivä ja alan jo asennoitua lokakuuhun. Valmistaudun hiljalleen kohtaamaan pimeyden ja kylmyyden. Viime vuonnakin mietin, että miten ikinä selviän talvesta, kun jo lokakuu tuntuu niin hyytävältä. Kai se kylmyys vaan kesän jälkeen jysähtää, mutta sitten siihen tottuu. Ei ole tarkoitus kuulostaa negatiiviselta, mutta kohta koittava ajanjakso ei ole vaan ole mun pala kakkua ja siksi pohdinkin, miten syksystä ja kaamoksesta saisi tehtyä mahdollisimman mukavaa.

kuusamo1

Jengi käy mittauttamassa  ferritiiniarvojaan, koska väsyttää. Hyvähän ne on tietysti tarkistaa, mutta mua ainakin alkaa aina tähän aikaan vuodesta väsyttämään, vaikka arvot olisikin kunnossa. Pitää siis nukkua ja keskittyä oman hyvinvointiin enemmän. Kesällä porskutan menemään tarmokkaana aurinkoenergialla. En tiedä, mitä mieltä te olette asiasta, mutta mulle ainakin riittää lyhyemmät yöunet kesällä, vaikka tutkimukset sanovat, että unentarve pysyy samana ympäri vuoden.

kuusamo2

No, vielä on pari päivää jäljellä tätä kuuta, joten kerrataanpa mitä tässä kuussa oikein tapahtui, ennen kuin siirrän ajatukseni lokakuulle. Syyskuu oli todella tapahtumarikas ja se sujahti tuttuun tapaan nopeasti, ihan liian nopeasti.

kuusamo3

Syyskuussa…

– muutin uuteen asuntoon
– näin siskoani pitkästä aikaa ja tajusin vasta silloin, kuinka ikävä mulla oli ollut
– olimme lasten kanssa Ylivieskassa kummisetäni hautajaisissa
– tarkastelin taivasta joka päivä
– olin viikon kestävällä Suomi-roadtripillä
– kävin paikoissa, joissa en ollut ennen käynyt
– pääsin vihdoinkin testaamaan koskenlaskua
– nautin suunnattomasti islanninhevosvaelluksella
– tein metsäretkiä, season is on
– meidän Petteri meni Love Islandille ja tuli myös takaisin
– vein lapset (ja Tepon) kajakkiretkelle
– ostin uuden flexin Tepolle, vanha taisi kestää kuusi vuotta
– käytin ensimmäistä kertaa kevään jälkeen villakangastakkia
– unohdin kumminkin ottaa takin mukaan roadtripille, josta suurin osa vietettiin pohjoisessa
– aloitin uudessa työssä Pura Finlandilla
– vein kaksi puhelinta korjattavaksi ja kolmaskin vaatisi etulasin vaihtoa
– olen ollut suunnattoman huolissani ja surullinen ystäväni puolesta

kuusamo4kuusamo5

Onhan tässä ollut paljon kaikkea, sanon minä. Ja joo, villakangastakin ekaa kertaa käyttäminen ei oo mikään juttu, mutta teki mieli vaan kirjoittaa sekin listaan. Seuraavaksi haen teddytakin pesulasta, niin saan ottaa senkin käyttöön, mutta vielä ei pysty sitä listaamaan, hehe.

kuusamo6kuusamo7

Sellainen syyskuu mulla, entä sulla?
Millaisilla fiiliksellä lähdet kohti lokakuuta?

-Maj

Kotiuduttiin eilen pidennetyn viikonlopun vietosta Ylivieskasta. Suhteellisen pitkä automatka kolmen pienen takapenkkiläisen kanssa meni myös takaisin tullessa yli odotusten, vaikka oltiin aika myöhään vasta perillä täällä Tampereella. Aamulla kaikkia nukutti vähän normaalia pidempään ja hyvä niin.

Herättyämme pötköteltiin lasten kanssa yhdessä olkkarin levitettävällä sohvalla, selasin puhelinta ja tarkistin blogiin tulleet kommentit. Yksi kommenttii jäi pyörimään mieleeni. Sen kyseisen kommentin lähettäjän mielestä mun elämässä on paljon asioita huonosti, eikä hän epäröinyt tuoda sitä ilmi.

”Sun elämässä tuntuu olevan suuressa roolissa mutsin kynsihuollot ja festarit ja viininlipittely ja rakkauslomat poikaystävän kanssa pitkin Eurooppaa.” No, aivan niin. Oli siinä viestissä muutakin asiaa, mutta loppuun oli vielä heitetty erittäin ystävällismielinen muistutus iästäni ”Sä oot kohta 40, et 20. Mut hei se on lauantai niin ei muuta ku bucket listin kesäkliseitä toteuttaan, punaa huuliin ja ihan kardashianina terdelle täykylle viinille!” 

kuulokkeet3kuulokkeet1

Aikamoista, sanoisinko. Jaoin otteen saamastani kommentista myös Instagram storyn puolelle. Kävin aiheen tiimoilta keskustelua yli viidenkymmenen ihmisen kanssa ja myös vähän aiheen vierestäkin. Moni tuntui ihmettelevän, että vieläkö blogeissa on tämän tyyppistä kommentointia ja miksi näin on? Suurin osa tämän blogin kommenteista on fiksuja ja ystävällisiä, mutta ikävä kyllä näitä toisenlaisiakin on. Miksi? Se on erittäin hyvä kysymys. Ehkäpä ilkeän kommentin kirjoittaja saa hetkellisesti hyvän mielen saadessaan asiansa sanottua ja omaa ärsyyntymistään purettua? Oli se syy sitten mikä hyvänsä, niin en silti pysty ymmärtämään, en yhtään.

Mun mielestä Suvi kirjoitti blogissaan aiheesta hyvin osuvasti. Hänen mielestään blogeihin sekä someen tulisi jättää sellaisia kommentteja, jotka voisi sanoa kyseiselle henkilölle vaikkapa kahvipöydässä. Todella hyvä ohjenuora, allekirjoitan täysin tämän kahvipöytä-ajatuksen.

Tietenkään blogin tai somekanavan sisältöä ei tarvitse hehkuttaa tai fiilistellä ja eriävän mielipiteensäkin voi toki kertoa, mutta ilkeily ja toisen mielen tahallinen pahoittaminen on asia erikseen. Tässä kymmenen (blogi)vuoden aikana nahkani on paksuuntunut, enkä aivan pienestä hetkahda. Eihän se vaan silti ikinä kivalta tunnu lueskella tuollaista arvostelua tai sanotaanko tylytystä. Minun on helpompaa ottaa vastaan haukkuja itsestäni, ne eivät mene ihan niin pahasti tunteisiin, verrattuna läheisteni arvosteluun. Muita ihmisiä koskevat ilkeät blogikommentit eivät koskaan pääse läpi seulastani ja jos muihin somekanaviin niitä ilmantuu, niin poistan ne samantien.

kuulokkeet2kuulokkeet4

Toivoisin, että miettisit pikku hetken tänään tätä asiaa. Kannattaa muistaa aina, että some ei ole koko totuus.

Jos jonkun toisen ihmisen jutut somessa meinaa ärsyttää aivan älyttömästi, niin pohdi miksi? Onko niitä pakko sitten seurailla, jos ne tuottavat pahaa mieltä ja saavat vain ärsyyntymään? Ja ennen kuin lähetät kommenttisi, niin mieti vielä kerran, sanoisitko sen kyseiselle henkilölle myös kasvotusten?

-Maj

1 2 3 4 5 58