Mä lupasin kertoa teille, että onko tämä mun suhteellisen ahkera kuntoiluni tuottanut mitään tulosta, mutta sitä ennen ajattelin palata ajassa taaksepäin ja avata vähän omaa liikuntahistoriaani. Mä en kokenut nuorena olevani mitenkään erityisen liikunnallinen, mutta tarkemmin ajateltuna olinhan minä. Ala-asteella harrastin tanssia, futista ja ratsastusta. Pyöräilin ja juoksentelin joka paikkaan, mutta ei kai lapsi sellaista mitenkään liikuntana ajattele. Yläasteen alussa harrastin edelleen futista, kävin talleilla ja pyöräilin päivittäin muutaman kilometrin matkan kouluun ja takaisin. Lisäksi saatoin pyöräillä tallille 6 km matkan ja tietysti sama toiseen suntaan. Yläasteen puolessa välissä lopetin kaikki harrastukseni (älkää kysykö, en itsekään ymmärrä miksi) enkä tehnyt mitään muutakaan kuin vetelehdin ympäriinsä. Jatkoin samaa rataa ja kului monta vuotta, kunnes yhtäkkiä parikymppisenä huomasin vaatteiden kiristävän ja kuntoni olevan ihan surkea. Aloitin saliharrastuksen, joka vei mut ihan täysin mukanaan, se oli ehdottomasti se mun juttuni. Kävin kuntosalilla ja lenkillä ihan joka päivä. Kosmetologikoulu-aikoina me sportattiin yhdessä kämppiksen kanssa. Kaikki lajit kelpasivat meille, uintia, salia, lenkkiä ja hikisiä jumppatunteja, se oli meidän yhteinen juttumme ja molemipien henkireikä. Koulu-aikoina tapasin Miikan ja hänenkin kanssa me käytiin viikonloppuisin yhdessä salilla ja lenkillä. Kun sain tietää olevani raskaana (2009) jatkoin edelleen liikkumistani, kunnes yhden lenkin jälkeen juoksinkin suoraan oksentamaan. Siitä sitten alkoi voimakas raskauspahoinvointi, jouduin pitämään taukoa ihan kaikesta. Ensimmäisen kolmanneksen voin siis tosi pahoin ja olin siitä aivan ymmälläni. Lopulta pahoinvoinnin väistyessä pystyin aloittamaan kuntoilut uudelleen ja olinkin vielä kaksi viikkoa ennen synnytystä nostelemassa käsipainoja :P

Ensimmäisestä raskaudesta kerrytin 12 kiloa, mutta tästä edellisestä kiloja kertyikin reippaammin, muistaakseni jotain 18.

2010 syntyi Rebekka ja kilot jäivät laitokselle. Läheisen ihmisen sairastaminen, imetys ja valvominen ottivat voimille ja painoa lähti ehkä vähän liikaakin. Tein lähinnä vaunulenkkejä ja yritin syödä mahdollisimman paljon, muistan että äitini oli kysellyt Miikalta, että syönkö minä mitään. Myöhemmin lomaillessani vanhempieni luona hän todisti minun syövän kahdenkin ihmisen edestä, mutta sekään ei meinannut riittää.

Rebekan ollessa vähän vajaan vuoden ikäinen aloitin kuntoilun uudestaan, halusin saada riutuneeseen kroppaani lihasta. Personal Trainerini Mikon kanssa me tehtiin kovasti töitä koko kevään ajan ja tulokset alkoivat näkymään yllättävän nopeasti. Päästessäni vihdoinkin balanssiin ja liikunnan makuun totesin olevani taas raskaana. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa niin vointini olikin siinämäärin surkea, että liikunta ei käväissyt mielessänikään. HYI, puistattaa ajattellessani sitä aikaa, yritin vaan selvitä päivistä, lähinnä oksetti ja itketti. Toivuttuani pahoinvoinnista kävin töissä, kirjoitin blogia ja olin perheen kanssa. Ylimääräistä aikaa ei juuri ollut, mutta eipä tainnut olla mielenkiintoa liikkumiseenkaan. Samuel syntyi viime keväänä ja loputhan te varmasti muistattekin. Raskauskilot tipahtelivat jälleen itsestään pois, mutta koko kroppani oli ihan pullataikinaa, muovailuvahaa, tyhjentynyt ilmapallo. Tapasin maailman ihanimman PT:ni Anun viime lokakuussa, tein päätöksen aloittaa liikkumisen ja laittaa ruokavalion remonttiin. Lokakuun viimeisenä päivänä olin kuntotestissä ja vatsalihakseni olivat (ylläriylläri) surkeimassa mahdollisessa kunnossa, testitulos oli puhdas 0.

Huh, jaksoittekohan lukea tämän kokonaan? Toivottavasti, sillä  seuraavassa postauksessa kerron tästä about neljän kuukauden treenijaksostani ja samalla niistä saavutetuista tuloksistakin.

-Maj