Teemu Aura avasi viime viikolla uuden kahvilan Helsingin Hakaniemeen. Niin tai siis kahvila-hybridin, joka on myös leipomo sekä lounaspaikka ja oli puhetta, että tapahtumiakin siellä pystyisi  iltaisin järjestämään. Keväällä Hakaniemen torin kupeessa sijaitsevan kahvila-konditorian asiakaspaikat kasvavat vielä terassin myötä. Sinne kelpaa kipaista afterworkeille nauttimaan kuoharia ja (ehkä parhaita koskaan maistamiani) macaronseja. Kaltaisilleni aamupalaihmisille on myös hyviä uutisia, lauantaisin tarjolla on ALL DAY breakfast, oh yes please.

Pääsin mukaan erittäin kauniiseen aamiaistilaisuuteen, jonne oli kutsuttu pieni porukka; bloggaajia ja muuta meidaa. Tilaisuudessa maisteltiin Patisserie Teemu Auran herkullisia aamiaisvaihtoehtoja, lounasta ja jälkiruokia –  sekä samalla julkaistiin Teemun, Caritan ja  Avec Sofién yhteistyössä kehittelemä pulla, blogipulla. 

teemu aura 1teemu aura 2teemu aura 3teemu aura 4

En ihan oikeasti pysty nimeämään montaa paikkaa, jossa ruuan taso on niin hyvä sekä lisäksi tunnelma sekä sisustus ovat kohdallaan. Aamiaisosion tuorepuuro sekä avocadotoast jättivät jälkensä sydämeeni, samoin kyllä toisaalta myös lounaslistan lohikeitto ja runsas salaatti. Jos olen ihan rehellinen, niin jälkiruuista en osaa sanoa paljoakaan, sillä siinä vaiheessa olin jo niin täynnä, että tyydyin lähinnä vaan ihastelemaan kauniita leivoksia.

teemu aura 5teemu aura 7teemu aura 8teemu aura 9

Blogipulla lähti paperipussissani mukanani Tampereelle. Pienen sulattelutauon jälkeen pääsin maistelemaan kanelia, vaniljaa, inkivääriä, suolakinuskia kuin kookosta sisältävää pullaa ja siinä vaiheessa mietin, että voisikohan Teemu avata paikan tänne Tampereellekin? Lauantain All Day Breakfast (ja aamupala yleensä) + kutsuva miljöö + skumppa + macaronsit ja laadukas lounas kiinnostelevat varmasit Tamperelaisiakin!

teemu aura 10

Patisserie Teemu Aura
Siltasaarenkatu 12
Helsinki

ma-pe klo 7.30-18.30
lauantai klo 9.00-17.00

 

-Maj

 

*Kaupallinen yhteistyö, Finn Crisp & Asennemedia

Mistä johtuu, että näinä pimeinä iltoina tekee mieli jatkuvasti napostella jotain? Siis sohvalla löhöämisen lisäksi. No, on tutkittu, että kaamosoireet eivät näy ainoastaan vireystilassa, vaan ne voivat ihan oikeasti vaikuttaa tai muuttaa ruokahalua sekä aiheuttaa mielitekoja. Totaalikieltäytyminen kaikista herkuista ei ole mun ratkaisu, mutta onhan sitä muitakin vaihtoehtoja kuin 300g karkkipussi ja sipsit siihen kylkeen.

Miltä kuulostaisi vaikka pieni happihyppely, ruissipsit ja vichy. Hemmotteleva kasvonaamio ja villasukissa hyggeily? Mua auttaa lenkkeily ja järveen pulahtaminen, jonka jälkeen ruoka maistuu, mutta ei erityisesti mikään epäterveellinen. Rasvaiset ja sokeriset herkut aiheuttavat mulle ainakin helposti äklön olon ja ehkä pienen morkkiksenkin, mitä ehkä vähiten toivon tähän harmauden keskelle tai muutoinkaan.

finncrisp0

Finn Crisp Snacksit ovat valmistettu täysjyväruukista ja valittavana on kaksi makua: Sourcream & Onion ja Roasted Peppers & Chipotle. Näissä ruissipseissä on vähemmän rasvaa, vähemmän suolaa ja enemmän kuitua, jos vertailet peruna- tai linssilastuihin. Ruissipsejä ei olla leivottu tai uppopaistettu ollenkaan. Hauska fakta: Finn Crisp on aina tehty Suomessa ja lanseerattiin 1952 Helsingin Olympialaisiin – ja siitä asti sitä on myyty vain vientituotteena.

Ruissnacksit maistuvat hyvältä sellaisenaan. Toki ne toimivat erinomaisesti myös dippailtavina tai ruuissa, kurkkaahan tästä, miten herkullisen sipsisalaatin Viena loihti! Meillä katoaa nämä kulhosta myös lasten toimesta, mutta he eivät kelpuuta näiden kanssa mitään kastikkeita. Itse taas rakastan kaikenlaisia mössöjä, kastikkeita, dippejä – you name it!

Äitini on kutsunut ystäviään kylään syömään ja hän kyseli apua helposti valmistettaviin alkupaloihin. Hänellä oli nimenomaan hakusessa kylmät alkupalat, joita voin napsia käsin, eikä valmistaminen saisi olla liian työlästä. Tehtiin hänelle näistä ruissipseistä muutamia erilaisia tarjoiluehdotuksia, joita tietysti ensin testattiin kotikeittiössä – ja vaikka itse sanonkin, niin onnistuttiin kyllä erinomaisesti. Mammakin vakuuttui nähdessään kuvat ja ohjeet.

finncrisp1

Laitan teillekin jakoon viisi ohjetta, tosin määrät on heitetty vähän summanmutikassa, mutta valmistaminen on käytännössä vaan pilkkomista/sekoittamista ja maistelemalla pääsee tosi pitkälle ;)

Lohidippi
Kylmäsavulohta
Philadelphia tuorejuustoa (original)
Pippuria
Pieni loraus sitruunan mehua
+ tuoretta tilliä

Pilko lohi ja sekoita se tuorejuustoon, lisää pippuria ja purista joukkoon mehua sitruunasta. Koristele tuoreella tillillä!

Chilidippi
Majoneesia
Sweet chili kastiketta
Chilihiutaleita
Pippuria
ja halutessasi vielä tuoretta chiliä

Sekoita majoneesiin kunnon loraus chilikastiketta ja lisää pippuri. Lisää loput chilit oman maun mukaan, maistele ja muista, että kun dippi maustuu hiljalleen, niin siitä tulee tulisempaa.

Guacamole
2 avocadoa
Hiukan majoneesia
Limen mehua
Suolaa ja pippuria
+ silmusalaattia ja seesaminsiemeniä koristeluun

Kuori ja murskaa avocadot ja sen jälkeen lisää muut asiat. Jos haluat hifistellä, niin koristele sipsit lopuksi silmusaalatilla ja seesaminsiemenillä. Näyttää ja maistuu i h a n a l t a!

Salsakastike
2 tomaattia
Sipuli
1 valkosipulinkynsi
Basilikaa
Rypsiöljyä
Suolaa ja Pippuria

Pilko ja sekoita ainekset,
that’s it!

Etikkakurkut
Kurkkua
Valkoviinietikkaa
Sokeria

Pilko kurkut pieniksi paloiksi. Kaada etikkaa kulhoon reilusti ja lisää muutama lusikallinen sokeria – sen verran, että voit maistaa seoksen olevan hiukan makeaa. Lisää kulhoon kurkut ja anna maustua noin 20 minuuttia, jonka jälkeen voit siivilöidä nesteen pois.

 

finncrisp2finncrisp3

Mun suosikki näistä viidestä täytteestä on samettinen Guacamole. Käsittääkseni normaalisti guacamoleen tulee ihan kunnolla sipulia ja tomaattia, mutta jätettiin ne tällä kertaa pois. Jos olet kalan ystävä, niin testaa tuota lohikastiketta, sillä se on myös niin hyvää, Petteri kehui sen maasta taivaisiin ja lusikoi kulhon huolellisesti tyhjäksi. Toisaalta mun tekisi mieli hehkuttaa chilidippiä, etikkakurkkuja ja salsaakin, hitsi vie. Jos innostut testaamaan, niin kerrohan mikä oli eniten näistä sun makuun?

finncrisp4

Finn Crisp Snacksit löydät kaikista hyvin varustetuista marketeista. Tuotteen voit bongata näkkäri-hyllystä muiden ruissipsien vierestä.

-Maj

1 2 3 4 5 23