*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Olvi Health lab

Meidän perheen arjen aikataulu on välillä kuin palapelin rakentamista – ja ihan samanlainen meininki taitaa olla monilla muillakin lapsiperheillä? Olen aikaisemmin jo kertonutkin meidän lapsilla olevan melkein jokaiselle viikonpäivälle joku harrastus ja sen päälle vielä me molemmat vanhemmat yritämme pitää kiinni liikuntaharrastuksistamme. Miika harrastaa futista, joten hänen pitää myös olla tietyssä paikassa sovittuna aikana, kun taas itse voin mahduttaa lenkkini tai salitreenini mihin tahansa rakoon.

Harrastusten lisäksi pitää hoitaa tietysti muutkin arjen askareet, kaupassakäynnit ja koiran lenkitykset + muut menot. Välillä kyllä saa rientää minuuttiaikataululla paikasta toiseen, mutta ajattelen aktiivisuuden olevan myös oma valinta. Kaikkeen sitä tottuu, enkä enää varmaan osaisi  edes olla ilman kaikkea touhotusta.

Lasten tarpeet tulee tietysti laitettua aina etusijalle, heillä on tarkemmat ruoka-ajat ja Rebekalle teen usein eväät autoon mukaan, että hän saa extraenergiaa ennen treenejä. Omat ruokailuvälit saattavat sen sijaan venähtää. Yhteistyö Olvi Health Lab -uutuusjuoman tiimoilta tulikin kuin tilauksesta tähän kevääseen. Terveellinen välipalajuoma on helppo napata jääkaapista messiin, vaikka olisi kuinka hoppu.

Healthlabdrink_8
Healthlabdrink_2

Oletteko muuten tutustuneet hyvinvointijuomiin? Health Labin Chia Seed Drink on hiilihapoton juoma, johon ei ole lisätty lainkaan sokeria. Juomassa maistuu granaattiomena + valkoinen tee – ja siihen on lisättu vatsan toimintaa tasapainottavia chiasiemeniä. Vaikuttaa ainakin omasta mielestäni hyvältä kombolta ja juoma maistuukin hyvälle, vähän marjaiselle sanoisinko. Chia Seed Drink säilyy huoneenlämmössä, mutta itse tykkään nauttia juomani jääkaappikylmänä mieluiten.

Healthlabdrink_1Healthlabdrink_4

Samuel on ollut tänä keväänä ollut väsynyt, poika ei enää malta aina nukkua päiväkodissa, vaikka selkeästi hän vielä tarvitsee päiväunet. Samppa nukahtaakin tosi usein autoon, mikä oikeastaan on vaan hyvä, kunhan unet eivät venähdä yli tunnin mittaisiksi. Ei me tietenkään turhaan oteta Samppaa mukaan autoon istumaan Rebeä kuskaillessamme, vaan hän jää kotiin jos se on mahdollista = molemmat vanhemmat paikalla.

Viime viikolla kuskattiin Rebe harrastuksiin ja sillä välin kävimme hakemassa säärisuojia pojalle parin viikon päästä alkavia futistreenejä varten. Samuel oli tosi innoissaan, mutta kaupalta autolle kävellessämme hän totesti, että ”nyt loppuu akku” ja nukahti heti turvaistuimeen päästyään. Sujuisipa päiväunille meno aina samalla tavalla, ilman raivonpuuskia :D

Healthlabdrink_5
Healthlabdrink_6

Rebekan jumppatreenit kestävät aina yli tunnin ja sen ajan hyödynnän juurikin hoitamalla asioita, teen esimerkiksi viikon ruokaostokset tai joskus käyn lenkillä. Liikunta tuntuu tahmealta, jos koneistossa ei ole tarpeeksi energiaa. Ruokailuvälien venyminen näkyy minussa myös helposti pinnan kiristymisenä. Välipalaa pitäisi olla aina mukana ja nestemäisessä muodossa sen nauttiminen on kieltämättä ihan naurettavan vaivatonta. Oletteko muuten huomanneet, että jos päivällä tulee syötyä liian kevyesti, niin se kostautuu ihan varmasti illalla tai jopa seuraavana päivänä? Ihan liian usein ahmin kaksin käsin ruokaa iltapalaksi tai mussutan älyttömät määrät sokeria.

Healthlabdrink_3Healthlabdrink_7

Toukokuun lopussa täytän jääkaappini hyvinvointijuomilla ja kertaan Idan blogista vinkit kiireen taltuttamiseksi, sillä heti kesäkuun alusta lapset jäävät kanssani kotiin kesälomalle ja palaavat vasta koulujen alkaessa – niin, kouluun ja hoitoon, jaiks! Yritän hoitaa omat työni, kodin ja lasten ohella, mikä ei aivan varmasti kaikkina päivinä ole ihan helppoa.

Healthlabdrink_9

Voi ruuhkavuodet, niitä tässä ollaan tovi jo eletty. Viikot ovat luonnollisesti välillä vähän raskaita, kun tapahtuu niin paljon asioita. Päivääkään en silti vaihtaisi pois, sillä koen olevani maailman onnekkain ihminen, kun saan olla kahden pienen äiti. Sovittiin muuten Samuelin kanssa, että olemme toistemme puolella, aina ja ikuisesti. Hän tuijotti minua vakavana ruskeilla silmillään ja lisäsi vielä ”vaikka toinen olisi väärässäkin!” Niin, siltikin.

-Maj

*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Freixenet

Olen pitänyt ystäviä aina todella tärkeinä, eikä mikään maailman mahti saisi minua eristäytymään heistä. Kaipaan elämääni erilaisia ihmisiä, joidenkin kanssa keskustelut menevät automaattisesti astetta syvemmälle, aina ihon alle saakka ja joidenkin kanssa pysytellään useimmiten kepeimmissä tunnelmissa. Parhaiden ystävieni kanssa voin aina olla oma hölmö itseni, heidän kanssaan seilaan sujuvasti syvissä vesissä ja joskus yhteinen venematkamme saattaa äityä joksikin bileristeilyn tyyppiseksi.

freixenet6

Viime viikolla nappasin Idan kainalooni ja lähdimme Stellan ja Jarnon luokse viettämään pirskahtelevaa iltaa. Parhaat illanvietot syntyvät useimmiten sen suurempia suunnittelematta, kaikki tuovat paikalle itsensä lisäksi vähän jotain tarjottavaa, laitetaan musiikit soimaan ja poksautetaan kuohuvan korkki auki.

freixenet1

Stellan ja Jarnon luona on niin kaunista ja kotoisaa, että kyläilyn ensimmäinen vartti menee lähinnä huokailuun. Toinen vartti kuluukin sitten Juno-koiran silittelyyn, huomaavainen isäntäväki kyllä huolehtii aina kaikesta, nälkäisenä tai kuivin suin ei tarvitse kenenkään sinnitellä. Tällä kertaa saimme juhliimme testattavaksi upouutta Freixenetin Proseccoa, joka on pakattu ehkä kauneimpaan pulloon ikinä. Freixenetin Prosecco sopii täydellisesti kevään ja kesän kepeisiin illanistujaisiin, se on raikkaan makuinen ja sopivasti kupliva. Pullo on ylellisen näköinen ja olin aivan varma, että se olisi arvokkaampi kuin 14,95.

freixenet2freixenet3freixenet4

Mun vinkit onnistuneeseen  ystävien iltaan on aika yksinkertaiset; älä ota turhia paineita, sillä takakireä illan emäntä ei ole mistäänpäin kotoisin. Hoitakaa tarjottavat porukalla, kun kaikki tuo vähän jotain, niin paineet ei kasaudu yhden harteille. Nyyttärimeininki on paras meininki. Tehkää jo alkuviikosta soittolista Spotifyhin, johon kaikki voivat lisäillä omia lempparibiisejään. Ja lopuksi vielä, koittakaa pitää sovitusta saapumisajasta kiinni, on kurjaa joutua odottelemaan yhtä kaveria paikalle.

freixenet5freixenet7

Tiesittehän te, että olemme Jarnon kanssa olleet ystäviä jo aikojen alusta. Tutustuimme seiskaluokalla ja siitä asti olemme pitäneet yhteyttä. Meidän Rebekka on aivan ihastunut Jarnoon, hänen mielestään on maailman siisteintä, kun äidin ystävä on niin cool ja ihan oikea rokkitähti, kuten hän itse sanoo.

freixenet8freixenet9

Iltaamme ilostutti kameran kanssa heilunut Arttu ja illan myötä ovesta tupsahteli lisää kavereita. Ilta eteni omalla painollaan, juuri niinkuin pitääkin.

freixenet10

Freixenetin Prosecco kuuluu Alkon tilausvalikoimaan, joten ilahduin bongatessani sitä kuitenkin torstaina Alkosta. Ostin pullon jemmaan, ajattelin sen olevan oiva vieminen, mutta kuten ystäväni lempilainaus kuuluu ”The best wines are the ones we drink with friends”, niin se niistä viemisistä, hahah!

ps. Valviran ohjeistuksen mukaisesti alkoholia ei saa kommentoida, mutta kaikki muut kommentit ovat erittäin tervetulleita.

-Maj

1 20 21 22 23