moimaj

Tänään pikavisiitillä Ikeassa.

 

Moi, olen Maj ja kärsin oudosta ongelmasta. Enkä oikein tiedä pitäisikö tässä nauraa vai itkeä? Olen analysoinut itseäni tässä parin viikon touhottamisen keskellä. Olen maalannut, vaihdellut tavaroiden paikkaa jokaisessa kotimme nurkassa, siivonnut, organisoinut, roudannut tavaraa autotalliin, mutta mikään ei tunnu auttavan, en ole tyytyväinen. Kaipaan niin kovasti muutosta, että löysin itseni sakset kädessä kylppäristä noin klo. 00:00… Ajattelin parturoida itselleni mm. otsiksen ja ehdin puoleen väliin, kunnes tajusin, että tämä on kyllä eeerittäin huono idea – ja keskeytin homman. Lopputuloksesta ei tullut kovin kaunis. Kampaajaystäväni Sape käski lopettaa touhun välittömästi ja soitteli eilen kampaamotukusta, että mitäs väriä mammalle laitetaan ensi viikolla. Kyllä tämä varmaan tästä, suuria muutoksia on luvassa työrintamalla – tekin kuulette niistä pian. Ehkä se tyydyttää vähän vaihtelunhaluisuuttani. Tuli myös mieleen, että neljä vuotta putkeen olen aina tähän aikaan joko a) ollut raskaana tai b) hoitanut puolivuotiasta vauvaa. Ehkä kahden vuoden kotona oleminen on tehnyt minulle tämän? Nyt ei vauvaa ole tulossa, ilmeisesti minun täytyy korvata se jollain muulla, äh…Enpä oikein tiedä, ei tässä ainakaan pelkkää syksyäkään voi syyttää. Se on selvää, että jos tämä hypermaniani jatkuu vielä pitkään, niin rauhalliselta ja tasaiselta aviomieheltäni loppuu pian ymmärrys (nytkin hän taputtelee sohvaa vieressään :D) Juttelin tänään vielä personal trainerini Anun kanssa, me tuumattiin yhdessä, että voisin aloittaa kuntosaliharjoittelut varovaisesti uudelleen, ehkä turhautumisia voi koittaa purkaa liikuntaan, mutta pitää huolehtia ettei ahnehdi liikaa.

Onko sinulla koskaan ollut vastaavaa fiilistä? Mikä siihen auttoi?

 

Kaikella rakkaudella,

Maj, Magicpoks

 

 

 

kitty1 kitty2

Jep, se minä olen. Kunnon vapunpilaaja oikein. Ahdistuin todella paljon täpötäydellä vapputorilla, olin purskahtaa lähinnä itkuun jonotettuani 45 minuuttia mehua ja munkkeja. Pikkuinen huusi ja tuskastui, ystävällinen kanssajonottaja tarjosi rusina-askin hänelle vietäväksi. Kävi kova tuuli ja olin ihan jäässä, aina ei vaan näköjään huvita. Itseasiassa taisin olla 3-vuotiaan kanssa aika samalla tasolla, sillä ”kiharvipomppulinnan” kohdalla kohosi kyyneleet silmiin hänelläkin. Kaikesta voin syyttää vain itseäni, meinaa oikein naurattaa. Pakollinen foliopallo killuu katossa todisteeksi siitä että kuitenkin noteerasimme jotenkin vapun. Palasimme muutaman tunnin torisekoilun jälkeen kotiin, vaihdoin verkkarit jalkaan ja kömmin sänkyyn metrilakujen kanssa päikkäreille, itseasiassa koko meidän perhe otti yhtäaikaa unet. Kotonamme ei ole siis näkynyt serpentiiniä, munkkeja tai simaa, missä meni vikaan?

-Maj