Pääsin turvallisesti kotiin Lahdesta. Olipas oikein kiva reissu, mutta voi luoja, että väsyttää, eikä huominen aamuherätys helpota yhtään oloani… Onneksi ihan kohta pääsen nukkumaan ja uskon, että nukutun yön jälkeen kaikki näyttää taas valoisammalta :) Koulutuksen lomassa ehdin kipaista Benettonille ja sieltä löytyi pikku tuliainen Rebekalle<3 Lahti vaikuttaa kivalta kaupungilta, olispa meillä ollut enemmän aikaa…

mo

Aamuinen Maj lähdössä matkaan, katsekin on vähän kiero, noh…

Raskausajan takki on muutes edelleen käytössä!

Niin ja kiitos paljon tunnustuksista, teen vaikka viikonloppuna sen haasteen ;) JA HEI NYT SAIS TOIVOA, ajattelin, että olisi aika toteuttaa toivepostaus pitkästä aikaa. Eli laittakaapas kommenttia tulemaan, jos teillä on jotain toivetta postausten suhteen, ehdin sunnuntaina toteuttamaan yhden toiveen, nappaaako yhtään, onko mielessä mitään?!

-M

ps. Miika on vieläkin pitkäksi venähtäneellä pelireissulla, joten taidan hypätä Rebekan ja Tepon keskelle nukkumaan, kauniita unosia kaikille :) !!!

Tänään mä sitten olin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan töissä. Olin vielä pitkän päivänkin, yli 10 tuntia. Arvatkaa mitä? Ei tuntunut oikeastaan kovinkaan ihmeelliseltä, hetken oli kuviot hukassa, mutta kyllä ne melko pian siiten selkeytyi. Eikä mua yhtään huolestuttanut tilanne kotonakaan, kaikki siis paremmin kuin hyvin. Enkä ole edes maailman väsynein, ehkä vähän, mutta jaksoin kuitenkin tulla kirjoittelemaan tänne blogin puolellekin, hyvä minä! Postauksen kuvituksena joulukorttikuvauksen ei-niin-onnistuneet kuvat…

Joulukortti kuvaukset aluillaan…
Minä aion palata tammikuun jälkeen kotosalle, mutta ajattelin kuitenkin keikkailla töihin aina välillä. Se tuntuu parhaalta ratkaisulta kaikkien kannalta. Nyt teen töitä tammikuun loppuun vähän reippaamalla tahdilla, koska Miika on kotosalla. Minkälaisia järjestelyitä teillä siellä ruutujen takana on? Onko töihin palaaminen ollut mukavaa ja virkistävää vai haikeaa… Itse en vain raaskisi laittaa 8-9 kk:n ikäistä vauvaa päivähoitoon, mutta ymmärrän kyllä, että joillekin perheille se on varmasti paras ratkaisu! 

Suussa on oltava jotain koko ajan, sehän on selvä juttu :D
”Syön nämä kaikki ennenkuin saatte otettua yhtään kuvaa”
Ensi viikolla olen todella kiireinen työpäivieni kanssa, saapa nähdä riittääkö minulla energiaa bloggailuun. Mitä mieltä olisitte jos Miika ja Rebekka tuuraisivat minua? En kyllä ole ihan varma löytyykö heillä halukkuutta moiseen, mutta voisin kysyä. Ehkä vaihtelu virkistäisi ;) 
Yksi sadasta kuvasta ehkä onnistui,
laitan sen teidänkin nähtäväksenne, mutta vasta lähempänä joulua ;)
Toivotan kaikille kauniita unia,
pitäkää toisitanne huolta, älkääkä stressatko joulun takia itseänne hengiltä.
-Maj

JOS PIA LUET TÄTÄ NIIN: 
Kiitos miljoonasti, sinun ansiostasi tämä hankala työkuvio toimii stressittömämmin (mikä sana??), 
kuin ikinä uskalsin edes kuvitella <3