Olen iloinen siitä, että olen onnistunut löytämään vaatteita, jotka kestävät vuodesta toiseen – ja jotka viehättävät silmään aina vaan. Esimerkiksi laadukkaaseen villakangastakkiin kannattaa panostaa, ostohetkellä se ehkä vähän kirpaisee, mutta toisaalta eipä tarvitse olla pitkään aikaan hankkimassa uutta.

Mun mustalle villakangastakille tarvitsee edes harvoin näyttää tarrarullaa, se ei juuri kerää pölyä tai karvoja itseensä. Takin materiaalina on cashmere wool blend, joka ainakin omaan korvaani kuulostaa aika täydelliseltä ja monen vuoden käytön jälkeen takki on edelleen siisti.

Yritin etsiskellä takin merkistä, the labista, jotain tietoa netistä, mutta ainakaan toiseksi en löytänyt oikein mitään järkevää? Ostin takin aikoinaan Sokokselta, enkä sitä ennen ollut kuullutkaan merkistä mitään. Sattuisiko the lab merkki olemaan jollekin teistä tuttu? linkatkaahan jos olette parempia googlettajia.

hämeenkatu1

Olen myös ihastunut näihin suoriin housuihin, joiden lahkeet jäävät hiukan vajaiksi. Näyttävät skarpeilta ja tuntuvat mukavalta päältä, mikä on aina loistava kombo, ihan sama mistä vaatteesta puhutaan. Olen käyttänyt näitä housuja paljon mustan bleiserin kanssa, mutta ihan yhtä kivat ne ovat pehmoisen neuleenkin kaverina.

hämeenkatu2hämeenkatu3hämeenkatu6

Huivi – & Other Stories
Takki – the Lab
Neule – Samsoe & Samsoe
Housut ja nilkkurit – Zara
Hansikkaat – H&M
Laukku – See by Chloé

Kuvat – Jonna Leppänen

hämeenkatu4

Sellainen asu tällä kertaa, perusjuttuja, mutta sitä se mun pukeutuminen ainakin enimmäkseen on. Oli muuten hauska kuvata Hämeenkadulla, en jaksaisi odottaa, että kaikki ratikkahommat saadaan päätökseen. Tampereen keskusta on pitkään ollut niin myllerryksessä, että siellä asiointia tai Hämeenkadulla liikkumista on halunnut periaatteessa vaan välttää. No, kohta, eiks niin?

-Maj

 

Eilen sateli ensilumi ja sen myötä näiden viime viikolla otettujen kuvien kaunis ruska alkaa olla pelkkä muisto vaan. Hoipertelin Iltakävelyllä tien laidasta laitaan pyydystellen lumihiutaleita kielelle, tuli jotenkin ihan lapsuus mieleen. Samuel ja Rebekka tuijottelivat myös aamulla ikkunasta hämmentyneen riemastuneena valkoista maisemaa, nytkö se talvi sitten tuli?

Kellojen siirtämisen myötä pimeä tulee vieläkin aikaisemmin ja se tuntuu vähän raskaalta, etenkin kun tietää, että tästä se ei ihan heti helpota, vaan päivä lyhenee entisestään seuraavien kuukausien aikana. Mun mielestä olisi piristävää, jos maa pysyisi tästä eteenpäin valkoisena, lumi tuo niin ihanasti valoa pimeyteen. Veikkaan silti, että pysyvää lunta saadaan jokunen tovi vielä odotella.

Tähän aikaan vuodesta mietin, että millaisella vaatetuksella sitä selviää talven läpi, jos jo nyt päällä on talvitakki ja se kaikista lämpimin villapaita? Niin sitä vaan kuitenkin jotenkin aina tarkenee. 

suojatie3suojatie2

Takki – & Other Stories
Neule – PURA
Trikoot – Filippa K
Kengät – Nike

Kuvat – Jonna Leppänen

 

suojatie1

Tässä mun arjen uniformu; Filippa K:n pehmeät trikoot, Puran lämmin neule, mukavat tennarit ja villakangastakki, joka peittää kenkiä lukuunottamatta koko asun alleen. Aurinkolasit saa tosin unohtaa auton jemmalokeroon, muutamia poikkeuspäiviä lukuunottamatta.

-Maj

 

1 2 3 4 5 246