Tiedän, että en tule kirjoittamaan tätä blogia aina työkseni. Työni ammattibloggaajana on todella kivaa ja antoisaa, mutta tämä tuskin on silti loppuelämäni duuni, se ei vaan ole mitenkään mahdollista. Tälläkin hetkellä teen Magicpoksin ja Mammatyylien lisäksi muita projekteja, aika maltillisesti, mutta kuitenkin. Yrittäjyyttä minulla tulee ensi kesänä täyteen huikeat kaksi vuotta. Nämä muut projektini ovat olleet todella sekalaisia hommaa, olen puuhastellut sisällöntuottamisen parissa, tehnyt meikkikeikkaa ja välillä olen toiminut sellaisena monitoiminaisena. Paljon on mahtunut kaikenlaista kivaa projektia tähän pariin vuoteen, tottakai bloggaajan roolissakin olen päässyt mukaan moniin upeisiin juttuihin.
Aika tarkalleen kaksi vuotta sitten ystäväni kysyi, että mitä mä haluaisin tehdä, jos voisin tehdä ihan mitä vaan, mikä olisi unelmieni työ? Hämmennyin, enkä osannut vasta yhtään mitään, kai mä vaan olen tässä elänyt niin vahvasti vaan tätä hetkeä. Hän sanoi, että minun pitää miettiä asiaa ja hän aikoi palata asiaan myöhemmin uudelleen. Hänen mielestään pitää pystyä sanomaan hulluimmatkin unelmat ääneen – harvoin ne kuitenkaan ovat aivan mahdottomia tavoittaa. Minusta kun on tuntunut oikeastaan koko elämäni siltä, että osaan vähän kaikenlaista, mutta en ole missään silti erityisen hyvä.
Olen alkanut pohdiskelemaan, että mitä asioita tykkään tehdä, mistä innostun eniten? Minulla vaan ei ikävä kyllä ole erityisen terävä kynä, vaikka kirjoitan päivittäin. Kuvaamisesta nautin paljon enemmän, mielestäni minulla on silmää ja näkemystä, mutta tekniikassa on tottakai paljon kehittämistä. Tulen myös erilaisten ihmisten kanssa juttuun – ja niin, tykkään kovasti lapsista.
Useita kertoja minulta on kyselty lapsikuvausta, mutta en koe olevani niin hyvä, että voisin hypätä tuosta noin vain siihen hommaan ja ottaa asiakkaita. Muutamia kuvaushommia olen tehnyt ja varmasti jatkossakin teen, ainakin tutuille jos ei muuta. En enkä myöskään näe itseäni ihan pelkästään kuvaajana, sillä jos näkisin, niin ehkä olisin hakeutunut jonnekin oppimaan alasta lisää? Itseasiassa täysi-ikäisyyden kynnyksellä olin ihan 100% varma, että minusta tulee kuvaaja, hain opiskelemaan alaa Helsingin Taideteolliseen korkeakouluun ja Turun Ammattikorkeakouluun ja kun ovet ei avautuneet ensimmäisellä kertaa, niin hautasin haaveeni samantien. Luovutin kieltämättä todella helposti.
Jos kuvaaminen alkaakin tuntua parhaalta vaihtoehdolta, niin onneksi ei ole liian myöhäistä nytkään, aina voi opiskella (TAIK ei ole ainoa vaihtoehto, heh) ja hankkia välineitä.
Unelmatyöni alkaa tässä varmasti hiljalleen hahmottua. Osaan sentään jo vähän kuvailla sitä. Luulen kyllä minulle sopivan parhaiten monitoiminaisenhommat ja toki myös tämä yrittäjyys, vaikka en missään nimessä sulje pois vaihtoehtoa olla jollain toisella töissä.
Haluan olla ihmisten kanssa tekemisissä ja tehdä vaihtelevia työpäiviä. Erilaiset tapahtumat, sosiaalisen median maailma, sisällön ideoiminen sekä tuottaminen plus kaikenlaiset käytönnönjärjestelyt kaikkeen siihen liittyen kiinnostavat. Olen kiitollinen, että tähän asti töitä ja projekteja on riittänyt. Tässä tilanteessa on hyvä mietiskellä tulevaisuutta, puhua haaveista ääneen ja mennä niitä kohti.
Nämät kuvat otin eilen Gugguun kuvauksista, joissa olin laittamassa lapsia kondikseen – Snapchatista jotkut saattoivatkin bongata videon, missä levitän pieniin jalkoihin kosteusvoidetta. Kuvaajana oli upea Eve Mustonen, minä nappasin vain muutamia fiiliskuvia muiden puuhastelujen lomassa. Ensimmäinen droppi on tullut myyntiin Gugguun verkkokauppaan tänä aamuna ja kauppa on tainnut käydä tiuhaan tahtiin.
Hei tyypit kertokaa mulle, että mitä te teette työksennne? Oletteko unelmienne ammatissa vai haaveiletteko jostain muusta, mistä?
-Maj
