Lueskelin viime kesänä Kreikan auringon alla pitkästä aikaa kirjoja, Ida oli napannut matkalukemiseksi muutaman pokkarin mukaan. Yksi Idan laukusta löytyneistä kirjoista oli lestadiolaisten Aleksin ja Viljan tarinan kertova Taivaslaulu. Kirja vaikutti minuun yllättävän voimakkaasti, suosittelinkin sitä jo aikaisemmin täällä. Taivaslaulusta on sen jälkeen ollut paljon puhetta, moni tyyppi tuttavapiiristänikin on vaikuttunut Viljan ja Aleksin tarinasta.

Sain liput Tampereen Työväen Teatterilla pyörivään Taivaslaulu-näytelmään, jonka kävimme eilen Miikan kanssa katsomassa todetakseni, että se on yksi vaikuttavimmista näytelmistä, mitä olen koskaan nähnyt. Kirjan kauneus on onnistuttu säilyttämään, koko kolmisen tuntia meni kuin siivillä, missään vaiheessa ei mielenkiintoni ei haihtunut. Pimeässä salissa tuli pyyhittyä usemman kerran kyyneleitä – ihan kuten kirjaakin lukiessani.

Oletteko te lukeneet Pauliina Rauhalan kirjoittaman Taivaslaulun? Jos ette, niin suosittelen vielä näin toistamiseenkin tarttumaan kirjaan. Jos kiinnostuit näytelmästä, niin kannattaa pitää kiirettä, sillä vikat esitykset pyörähtävät käyntiin TTT:llä ensi viikolla.

”Niin kuin maa kiertää aurinkoa, niin kuin kuu maata, minun aikani kiertää lähtien ja palaten. Niin kuin talvi muuttuu kevääksi, niin kuin kesä syksyksi, kehoni vuodenajat seuraavat erehtymättä toisiaan. Niin kuin yö muuttuu aamunkoitoksi, niin kuin päivä tummuvaksi illaksi, minun päivieni valo vaihtuu vääjäämättä.”
Pauliina Rauhala, Taivaslaulu.

-Maj

Viime maanantaina otin osaa Tampereen Työväen Teatterin järjestämään bloggaajapäivään. Kiertelimme vuonna 1901 perustetun teatterin tiloissa ja saimme kurkistaa myös kulisseihin sekä henkilökunnan tiloihin. Paljon tuli opittua lisää teatterista ja etenkin sen tekemisestä.

Oli itseasiassa aika hauskaa katsoa lavalta kohti yleisöä, vaikka penkkejä on paljon, niin silti näkyvyys on yllättävän hyvä. Tein huomion, että lavalta tosiaan näkee jos yleisössä jonkun kasvoilla hohkaa sininen kännykän valo.

Lavastamon puolella näimme parhaillaan tekeillä olevia lavasteita, sekä nukkekodin näköisiä pienosmalleja näytelmien lavasteista. Ikävä kyllä niitä ei saanut kuvata. Valtava pukuvarasto oli ihana paikka, siellä olisi vierähtänyt tovi jos toinenkin. Reilusti yli 100 vuotta vanhassa teatterissa on aikamoinen kokelma pukuja ja asusteita, hyllyiltä löytyivät korkokengät ja laukut, siististi värien mukaan järjestettyinä. Mitään luetteloa pukuvaraston valikoimasta ei ole olemassa, vaan se on työntekijöiden päässä, kuulemma muutamankin kerran ollaan kilauteltu jo eläkkeelle jääneille työntekijöille, että mistä joku tietty puku mahtaa löytyä, aikamoista!

Itse en koskaan ole ollut kovin ahkera teatterissa kävijä, joten oli aika jännittävää istua samassa pöydässä intohimoisten teatteribloggajien kanssa, eräs kertoi käyvänsä katsomassa keskimäärin kuusi (!!!) näytelmää viikossa.

Ihan hullua, kuinka valtava projekti näytelmän rakentuminen käsikirjoituksesta valmiiksi esitykseksi onkaan. Päivän päätteeksi pääsimme seuraamaan tulevan syksyn näytelmien avoimia harjoituksia päänäyttömän katsomoon. Katselimme otteita syksyn 2016 ohjelmistoon tulevista näytelmistä: Kilpakosijat, Cabaret ja Viita 1949. Kaikki kolme ovat musiikkinäytelmiä joista ehkä viimeisin vaikutti omasta mielestäni kaikista mielenkiintoisimmalta, vaikka en lähtökohtaisesti musikaaleista innostukaan.

Syksyllä kävin katsomassa Desiréen, eikä musikaali oikein herättänyt minussa mitään kummempia fiiliksiä. Lavasteet olivat upeat ja puvut ym. puitteet olivat kunnossa, mutta silti se ei aivan temmannut mukaansa. Tuntuupa oudolta sanoa, mutta taidan itse olla vähän vakavampimielisten näytelmien ystävä. 

-Maj