*Kaupallinen yhteistyö, ACO

Vuosi vierähti nopeasti ja matkani ACOn brädilähettiläänä alkaa lähennellä loppuaan. Vuoteen mahtui ihania kohtaamisia ACO gangilaisten kanssa, erityisesti mieleeni jäivät hauska alpakka agility sekä viimeisin tapaamisemme Helsingissä; paketoimme yhdessä joululahjoja Ensikodin asukkaille. ACOn tuotteista on löytyneet itselleni ne kaikista parhaiten sopivimmat ja vaikka brädilähettiläisyys loppuukin, niin omat lempparituotteet  jäävät käyttöön.

Paljon on myös uutta opittu tässä matkan varrella, niin tuotteista kuin brändistäkin. ACOlla on takana pitkä historia, ensimmäiset tuotteet tulivat myyntiin jo vuonna 1939 ja ACO oli tuolloin Ruotsin apteekkien oma tuotemerkki. Nykyään ACO on markkinoita johtava tuotemerkki Ruotsin ihonhoitomarkkinoilla ja toiminta kasvaa koko ajan niin Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa kuin täällä Suomessakin.

ACOn tavoitteena on lisätä ihon terveyteen liittyvää tietoisuutta sekä viedä kehitystä koko ajan eteenpäin, vastuullisuutta unohtamatta. Tiesitkö esimerkiksi, että useita vartalonpuhdistustuotteitamme myydään refill-pakkauksissa? Tuotteisiin valitut ja niistä pois jätetyt aineosat on harkittu tarkasti. ACO tuotteet ovat suunniteltu meidän pohjoiseen ilmastoon ja kaikille ihotyypeille sekä kaikenikäisille sopiviksi.

Nyt kuitenkin keskitytään tuotteisiin ja nimenomaan niihin tuotteisiin, jotka lukeutuvat mun lemppareihini näiden kolmen huipputuotteen lisäksi.

aco1

 

ACO Cleansing Scrub

Cleansing Scrub on kaikille ihotyypeille sopiva, tehokas, mutta hellävarainen kasvojen kuorintatuote. Tämä kuorinta sopii herkälle iholle ja se on täysin hajusteeton. Luonnolliset bambusta valmistetut  kuorintarakeet poistavat hellästi kuolleen ihosolukon, jonka jälkeen ihonhoitotuotteet imeytyvät paremmin. Kuorinnan jälkeen ihon näyttää freesiltä ja tasaisemmalta. Kuorintaa voi käyttää vähän ihotyypistä riippuen kerran tai kaksi viikossa.

 

aco2

 

ACO Calming Eye Gel

ACO Calming Eye gel -silmänympärysgeeli on kuorinnan tavoin hajusteeton ja sopii kaikille ihotyypeille. Geeli rauhoittaa ja kosteuttaa herkkää silmänympäryalueen ihoa. Viilentävän vaikutuksen ansiosta se myös vähentää silmien turvotusta ja häivyttää silmäpusseja – tähän aikaan vuodesta tämä vaikutus on erittäin toivottava! Silmänympärysvoidetta on hyvä käyttää aamuin illoin ja aina kasvojen pesun jälkeen. Tiesittekö, että silmänympärysgeelin voi levittää myös huulille sekä huulten ympärille? Testaa!

 

aco3

 

ACO Caring Shower Oil

Hellävarainen suihkuöljy on meidän perheen suosikkituote! Vartalon iho suorastaan janoaa tähän aikaan vuodesta kosteutta, ainakin meidän kaikkien ihon voi luokitella kuivaksi, Samuelin tapauksessa iho on myös herkkä. Lapset käyvät melkein joka ilta suihkussa, joten ihoa kostetuttava suihkuöljy on huipputuote. Miedosti hajustettu öljy hierotaan kostealle iholle, se puhdistaa, kosteuttaa ja palauttaa ihon oman rasvatasapainon. Olen käyttänyt tätä myös sheivauksen yhteydessä.

 

aco4

 

ACO Protective Body Cream

Vinkkaan vielä toisestakin kuiva- ja herkkäihoisille tarkoitetusta vartalotuotteesta, Rauhoittavasta, kosteuttavasta ja vahvistavasta ACO Protective Body Cream -vartalovoiteesta. Tiedättekö sen tunteen, kun suihkun jälkeen iho on niin kuiva, että sitä kirvelee? Kantapäät alkavat muistuttaa hiekkapaperia, jos unohdan rasvata ja samoin käsien iho on ihan korppukuiva. Mulla on juuri nyt meneillään se kausi, että tarvitsen suihkuöljyn ja erittäin kosteuttavan voiteen komboa iholleni. Protective Body Cream kosteuttaa ihoa välittömästi ja pitkään, mutta silti se levittyy & imeytyy iholle helposti. Voide sopii myös erittäin kuiville ihoalueille. Suositellaan käytettäväksi kaksi kertaa päivässä parhaan lopputuloksen saamiseksi.

 

aco6

 

ACO Pure Glow – Renewing Daily Cleanser

Tästä tuotteesta olen vinkkaillut aikaisemminkin, täältä voi kurkata jutun ACO Pure Glow -sarjasta sekä vinkit aikuiselle sekaiholle. Renewing Daily Cleanser -kasvojen puhdistusvaahto on ollut päivittäisessä käytössäni jo vuoden. Rakastan vaahdon jättämää puhtauden tunnetta iholla. Renewing Daily Cleanser on entsymaattinen kasvojenpuhdistusvaahto, mikä tarkoittaa sitä, että se puhdistaa meikit sekä epäpuhtaudet ja samalla kuorii iholta kevyesti kuolleet ihosolut. Kuorivaa vaikutusta voi tehostaa jättämällä vaahdon kasvoille minuutin ajaksi.

 

aco5

Näiden lisäksi suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan ainakin vielä ACO Sun -tuotteet, niin aurinkosuojat kuin itseruskettavat ovat ihan huippuja! Oliko näistä tai muista ACO-vinkeistäni ollut teille hyötyä tai oletteko te löytäneet omia suosikkeja ACOn tuotteiden joukosta?

-Maj

*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Pierre Robert

Onko merinovillavaatteet teille tuttuja? Ehkä ainakin lasten pukeutumisessa? Mun on pakko myöntää, että omistan vasta nyt ensimmäistä kertaa merinovillakerraston ja ihmettelen vaan kuinka olen selvinnyt ilman?

merinovillakerrasto

Pierre Robertin Sport Wool collectionista löytyy sporttisia merinovillavaatteita, jotka näyttävät ja tuntuvat hyvältä. First things first vai kuinka? Sport -malliston vaatteet valmistetaan merinovillasta ja elastisesta polyesterista, joka on tuotteessa kestävyyden ja hengittävyyden takia. Tuotteissa käytetty merinovilla on mulesing-vapaata villaa ja kaikkiin vaatteisiin on merkitty alkuperäismaa sekä tieto tuotteessa käytetystä mulesing-vapaasta villasta. Mallistosta löytyy treenivaatteita ja asusteita naisille sekä miehille, kokohaitari on S-XL.

merinovillakerrasto 2pierre robertmerinovillamerinovillakerrasto 3

Mulla on näissä kuvissa päällä malliston merinovillainen kerrastopaita ja pitkikset. Näitä on testattu nyt ulkoillessa untsikkatakin ja kuorihousujen alla. Olen pysynyt lämpinä, eikä olo ole liian topattu liikkuessa. Varmasti puen kerraston myös laskettelukamojen alle ja luulen, että pitkikset voisi vetäistä säiden kylmetessä juoksutrikoiden alle lämmittämään. Sporttivillavaatteet ovat monikäyttöisiä ja kerrastopaita on fiksun näköinen, että takin voi ottaa päältä pois missä tahansa häpeilemättä. Paita maksaa noin 49 euroa ja pitkiksillä on hintaa kympin vähemmän.

merinovillakerrasto 4

Kuvat – Maiju Emilia Photography

merinovillakerrasto 7


Pierre Robertilla on myös lapsille oma merinovillamallisto. Pienimmät koot sopivat n. 1,5 ja isoimmat 14-vuotiaille. Kids wool collectionista pitää sisällään merinovillasta valmistettuja paitoja, pitkiksiä, tuubihuiveja, pipoja ja sukkia. Kids wool collection malliston lähes kaikki vaatteet  ovat saaneet joutsenmerkin, joka 
kertoo puolueettomasti tuotteen ja palvelun ympäristöystävällisyydestä.

Lasten paidat sekä pitkiksetkin istuvat hyvin ja itseasiassa merinovilla kerrastojen mitoitusta on hiljattain muutettu hieman kapeammaksi. Plussaa annan erityisesti pitkiksistä; ne on sporttiset ja vyötärönauha on just cool. Mulle tuli uutena tietona, että nämä lasten merinovillavaatteet voi pestä koneessa 40 asteessa, vaikka merinovillavaatteet kannattaakin ensisijaisesti tuulettaa.

merinovillakerrasto 6

Samuel käy metsäeskaria eli hän on säästä riippumatta koko eskariajan ulkona. Metsäeskarin opetuksessa ja leikeissä hyödynnetään luontoa koko lukuvuoden ajan. Kaikki toiminta ruokailua myöten tapahtuu metsässä, joten varustuksen pitää todellakin olla kunnossa. Säiden kylmetessä olen pukenut Sampalle merinovillakerroston vaatteiden alle.

Merinovilla on kevyt, lämmin, hengittävä ja tehokkaasti kosteutta siirtävä luonnonmateriaali eli se toimii niin kuumakallella kuin vilukissallakin. Villaa voi oikeastaan käyttää milloin vain ja kaikenlaisissa aktiviteetteissa, silloin kuin tarkoitus on pysyä lämpimänä. Pehmoinen merinovilla tuntuu ihanalta iholla ja herkkä hipiäinen Rebekkakin on sitä mieltä, että se ei kutita yhtään. Meillä ei muuten lapset suostu vetämään takin vetskaria ylös asti kiinni, sillä se tuntuu kuulemma ikävältä. Tuubihuivit lämmittävät kaulaa ja meillä tuubit ovatkin molemmilla lapsilla päivittäin käytössä. 

merinovillakerrasto 8

Pierre Robertilla ollaan aivan varmoja, että ihastut pehmeisiin merinovillatuotteisiin ja sen takia vaatteilla on mukavuustakuu; jos et ole tyytyäinen tuotteisiin Pierre Robert lupaa rahasi takaisin. Nyt on siis hyvä hetki lähteä testailemaan Pierre Robertin merinovillavaatteita, jos et ole aiemmin käyttänyt tai jos vaatevarastot kaipaavat päivitystä. Kampanjatakuu koskee 28.2.2019 mennessä ostettuja kampanjaan kuuluvia tuotteita, lisää kampanjatakuusta pääset lukemaan täältä. Villavaatteita pääset verkkokaupan lisäksi shoppailemaan hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista.

-Maj

1 2