Meidän takapihalla ei todellakaan ole mitään ”gardenia”, mutta ystävien illanvietto vain kulki tuolla nimellä. Kutsuttiin muutamia ystäviä kylään, mahdutiin nipinapin kaikki pöydän ympärille istuskelemaan, olisikohan meitä ollut yhteensä 12? Tarjottiin porukalle coleslaw:ta, mansikka-halloumisalaattia, patonkia, bataattilastuja, hedelmiä ja muuta pientä purtavaa sekä jälkkäriksi parasta kesäherkkua eli pavlovaa. Oli meillä myös valkkaria, punkkua ja mojitoja, mutta porukka itse toi grillattavaa ja juomia, periaatteessa siis puoliksi nyyttäri-meiningillä mentiin.

Tyttöjä alkoi valumaan meille jo puolen päivän paikkeilla, jumituttiin takapihalle istuskelemaan ja ottamaan aurinkoa, jonka jälkeen tulikin hirveä kiire suihkuun ja laittautumaan. Ruokajuttuja tehtiin aikamoisella tahdilla, paras esimerkki oli ehkä tuo pavlova, johon minä erottelin valkuaiset, Miika vatkasi ainekset, Ida paistoi, Eve perkasi mansikat ja Riikka vatkasi kermavaahdon. Voitte ehkä kuvitella, että kuvien ottaminen jäi siinä tohinassa vähemmälle :D

Miikan näkemys vesimelonin pilkkomisesta, kätevän kokoiset suikaleet helposti saatavilla.

Huh, kaikki melkein valmista, roséviini poksahti auki!

Syötiin vähän eri tahdissa, taisi monella olla jo hirmuinen nälkäkin tuossa vaiheessa.

Antin ja Miikan Mojito-tehtaassa valmistui vikkelään tusina drinksua! Minttua ensin peläytettiin ja sitten vielä läpsittiin, vai miten se nyt meni?

Pavlova maistui, 15 minuuttia myöhemmin lautasella ei ollut enää mitään.

Weber, grilli, grill, 210 original

Koko ilta – tai oikeastaan päivä, hujahti ihan liian nopeasti. Kaikilla tuntui olevan hyvä fiilis – ja porukalla jatkettiin iltaa meiltä vielä kaupungin suuntaan.

Mojitot ja pavlova kuuluvat niin kesään! Pakko myös jossain vaiheessa jakaa tuo Even maailman paras (ja tulinen) coleslaw-resepti, bataattilastuihin -ja burgereihin ohjeet löytyykin jo täältä.

-Maj

Hiljalleen alan toipumaan meidän pikkujouluista, itseasiassa paljon se vaatikin, sanoisin. Eilen nimittäin paloi tuhottomasti hedelmäkarkkeja, Ben & Jerry’s -jätskiä, sipsejä, noutoruokaa ja laseittain Pepsi Maxia. Lasten mentyä nukkumaan kruunasimme löhöilypäivän ahtautumalla sohvalle Pepen, Sapen ja Miikan kanssa tuijottamaan kauhuleffaa.

Palataan nyt kuitenkin vielä hetkeksi lauantai-illan tunnelmiin. Meitä oli juuri sopivan kokoinen porukka koossa, tarjolla oli pientä purtavaa, salaattia, patonkia, juustoja ja ruissipsejä… Hartwall lähetti tonttuporukalle laatikollisen Happy Joeta maisteltavaksi ja naisvoimin me väsättiin kunnon ”diskobooli”.

pikkikset1 pikkikset2Disko-pikkisten emännän asuksi sopi loistavasti paljettipaita (H&M) ja pu-hame (Vero Moda).

 

pikkikset3 pikkikset4 pikkikset5 pikkikset6Booli oli keltainen…

pikkikset7 pikkikset8…sininen, ei vaan vihreä, oikeasti se oli välkkyvä!

 

pikkikset9Riemastuin kun muistin, että meillä on kaapissa väriä vaihtava Philipsin valaisin! Se päätyi olkkarin hyllyn päälle luomaan sopivaa tunnelmaa.

 

pikkikset10Pojat valloittivat olkkarin.

 

pikkikset11 pikkikset12Ja me tytöt keräännyttiin keittiöön herkkujen ääreen. Sapen swägä oli niin nopee, etten saanut sitä ees kunnolla kuvaan.

pikkikset99pikkikset13Tavoitteena olisi ollut saada jengi edes yhteen yhteiskuvaan, mutta loppujen lopuksi sain napattua vaan nämä muutamat hassut kuvat. Kuvaaminen unohtuu aina kun on hauskaa, mutta se olkoon ihan ok. Diskoilua jatkoimme vielä myöhään Ilveksen yökerhossa :) Kiitos ystävät vielä teille, ensi vuonna jälleen uusiksi!

-Maj

1 2 3 4 9