Huomenta, oletteko muistaneet siirtää kelloja? Täällä köllöteltiin vierassängyssä ihan luvattoman pitkään, kun isovanhemmat tekivät aamutoimia lasten kanssa. Toivottavasti en nyt käännä kauheasti puukkoa haavassa. Palataanpa ainakin yhden postauksen ajaksi takaisin kotiimme Tampereelle.
Muistatte varmaan vielä postaukseni makuuhuoneemme pienestä rempasta? Myös Beach Housella oli laitettu merkille meidän tehneen uudistuksia makuuhuoneeseemme ja saimme heiltä äskettäin postissa Plain Smoke -pussilakanasetit. Meillä on jo ennestään ollut käytössä taivaan siniset Fold Heavenit ja ne ovat kyllä niiin ihanan pehmeät! Raikkaat Fold Heavenit ovat käväisseet vain nopeasti pesussa ja olen pedannut ne samantien uudelleen. Nämä uudet, kauniit ruskeanharmaat sopivat paitsi syksyyn, niin myös makkarin uudistuneeseen ilmeeseen. Makkari on nykyään mun mielestä niin cozy! Seinien maalaaminen ja valaisimien hankkiminen teki niin paljon. Viihdyn makkarissa mielettömän hyvin lueskelemassa lehtiä, tai joskus nappaan läppärin syliini ja vastailen blogikommentteihin.

Kuvaa makuuhuoneesta tällä hetkellä ja nallekin on päässyt kunkkupaikalle tyynykasan päälle. Välittyykö kuvasta hyvät vibat yhtään sinne ruudun toiselle puolelle? En tiedä välittyykö makkarin muutos teidän silmiinne, mutta ainakin livenä sen huomaa.

Kolmioseinän sävyt sointuvat yhteen lakanoiden kanssa <3


Beach Housen lakanoiden ”salaisuus” on niiden laadukas materiaali, ne ovat erittäin pehmeää jerseytä. Lakanat tuntuvat pehmoisilta kuin lemppari t-paita! Lisäksi ne saavat minulta (silitysfriikki) bonusta siitä, että niitä ei ihan oikeasti tarvitse silittää!



Sain itselleni myös testiin megapehmoisen kylpytakin ja Bell-yöpaidan. Se fiilis kun raskaan päivään jälkeen käy lämpimässä suihkussa ja sen jälkeen saa kääriytyä yleelliseen kylpytakkiin. Olen monena iltana kipitellyt suihkun jälkeen sängyn laidalle istuskelemaan ja ihmettelemään talossa vallitsevaa rauhallista tunnelmaa. Tähän samaan syssyyn voin vielä kertoa, että lastenkin makuuhuoneessa on ollut yöllä hiljaista, toisinaan käväisen kerran pari yössä metsästämässä karkuteillä ollutta unilelua tai nostan valahtaneen peiton takaisin tuhisijoiden lämmikkeeksi.

Jos minä saan jotain näin ihanan pehmoista arkeeni, niin tottakai jaossa on jotain teillekin ;)
Jaossa on kaksi erillistä settiä Beach Houselta. Tällä kertaa arvon tuotteita kahdelle onnekkaalle. Ensimmäisessä paketissa on kaksi pussilakanasettiä (Plain Smoke) ja toisessa valkoinen kylpytakki (Bathrobe Softie) ja Bell-yöpaita valkoisena myöskin.
Arvontaan osallistut kommentoimalla ja kertomalla vastauksen kysymykseen: Minkä värisenä Alpaca Line Curly-vilttejä on saatavilla? Arvonta päättyy ensi tiistaina 29.10.2013 klo 18 ja arvon voittajan heti seuraavana päivänä! Lycka till!
-Maj
”Like coffee” ja ”Like smoke”. Lakanat olis NIIN ihanat!!! Kylpytakkikin tosin kelpaisi.
Yes the bath robe is indeed wonderful and the bed clothes also. Remembers me that I need really new stuff in both aspects :)
Happy Sunday for you <3
xx from Bavaria/Germany, Rena
http://www.dressedwithsoul.blogspot.de
Yes the bath robe is indeed wonderful and the bed clothes also. Remembers me that I need really new stuff in both aspects :)
Happy Sunday for you <3
xx from Bavaria/Germany, Rena
http://www.dressedwithsoul.blogspot.de
”Like coffee” ja ”Like smoke”. Lakanat olis NIIN ihanat!!! Kylpytakkikin tosin kelpaisi.
Like coffee ja like smoke. Ihana olisi kääriytyä noista kumpaan vaan sohvan nurkkaan :)
LIKE COFFEE ja LIKE SMOKE
Like coffee ja like smoke. Toivottavasti kerranki olis arpaonnea :)
Näytti olevan kahdessa eri värissä. :)) Aika ihanat värit muuten! Muutenkin kiva uusi tuttavuus tämä Beach House. Lakanat ottaisin vaikka heti! :)
Mukaan arvontaan kahvilla ja savukkeella :) (like coffee & like smoke)
Oikea vastaus on; Like Coffee ja Like Smoke.
Kiitos kivasta blogista, olen lueskellut jo vuoden verran, kommentoinut ehkä kerran.. mutta luen aina ja olen tosi iloinen puolestasi Olivialle siirtymisestä. Olivia on ihan ykköslehti ja näin kestotilaajana on mahtavaa, että kaikki parhaat blogitkin löytyvät sen alta (SS, Nelliina ja nyt sinä :) )
Kahvin ja savun ! ;) ihanan pehmoisilta näyttävät
Ihanaa arjen luksusta. Olisko oikeat värit coffee ja smoke?
Ihanan yllelisen näköstä :) Beigenä ja harmaana löytyy vilttejä :)
Kiva arvonta!
Vilttiä on saatavilla kahvin (like coffee) ja savun (like smoke) värisinä :)
”Like coffee” ja ”Like smoke”.
Eli mukaan arvontaan! :)
Semmoista halusin myös sanoa, että eihän noista makuuhuonekuvista ota kyllä mitään selvää. Kivoja yksityiskohtia joo, mutta kokonaisuus jää ihan mielikuvituksen varaan. :)
Coffee ja smoke
Väri on Like coffee. Toivottavasti arpaonni suosii!
Vilttejähän saa neljää erilaista, joko yksivärisenä tai raidallisena, sävyinä Like coffee sekä Like smoke! Ihanan pehmoisilta näyttivät kyllä! :)
Noihin lakanoidin tahtois kyllä nukahtaa, vaarana tietenki se, ettei pääse aamulla enää ylös! Mutta riskillä, värit ovat like coffee ja like smoke :)
Vilttejä on saatavilla ”like coffee” ja ”like smoke” -väreissä!
Ja voi että miten onnellinen olisinkaan jos saisin edes jommankumman palkinnoista.. :’) Tai edes varoja käydä ostoksilla Beach Housella!
Like Coffee & Like Smoke! Voi kun kerrankin ois arpaonnea :)
Vilttejä saa beige ja harmaa.
Coffee&smoke :) beach housen lakanat on olleet jo pitkään toivelistalla.. Jos ei arvonnassa natsaa, niin toivottavasti vaikka jouluna sitten ;)
Värit ovat Like coffee ja Like smoke. Viimeinen jäi ekasta vastauksesta epähuomiossa pois, liian nopeat sormet :)
Like Coffee ja Like Smoke
Laadukkaan näköisiä tuotteita. Alpaca Line Curly-vilttejä on saatavilla väreissä like coffee ja like smoke.
Kahvin ja savun värisenä löytyy. ;)
like coffee ja like smoke :)
Hyvän näköinen makkari, tykkään sen värimaailmasta ja kuvista välittyvästä rauhasta. Beach house arvonnan vastaus väreinä like coffee and like smoke.
Like coffee ja like smoke! Ihanan näköisiä, olispa arpaonnea!:)
Like coffee ja like smoke. Oh, ihanat lakanat!
Like coffee ja like smoke, eli kahdessa värissä löytyy. Uudet pehmoiset lakanat olisivat ihana lisä uuteen kotiin! :)
Savu ja kahvi
Vilttejä löytyy kahvin ruskeana ja harmaana. Lakanat vaikuttavat ihanilta ja väri, juuri tuo smoke on mieluinen.
“Like coffee” ja “Like smoke”. Olisipas ihana kääriytyä noin pehmeän näköisiin lakanoihin!
Like coffee ja like smoke. Näyttävätkin ihanan pehmoisilta :)
Kahdessa eri värissä: like coffee ja like smoke.
coffee ja smoke on värit :)
Coffee & Smoke väreillä ainakin. :) Mukana arvonnassa siis!
Voih ja oih <3 mukana!
Vilttien värit ovat Like coffee ja Like smoke.
Nämä tuotteet kuulostavat kaikki unelmilta!! Jos takaisi meilläkin pikku hiljaa rauhallisempia öitä, kun poika 1+ ei vieläkään nuku täysiä öitä ja usein löytyy vierestä… :S
Like coffee & like smoke. Sinulla on ihana blogi! Niin kauniita kuvia ja on hauska seurata lastesi touhuja :)
Ihanat kahvin ja savun värit! Raikas, inspiroiva ja tunnelmallinen makuuhuone teillä! Ekaa kertaa kommentoin… Hui :D
Like coffee ja like smoke ovat saatavilla olevat värit. Ihania molemmat!
Kahdessa värissä löytyy; Like Coffee(beige) ja Like Smoke(harmaa). Toivottavasti mä voitan hihii 8) !
Like coffee ja like smoke. Voi kun olen näitä jo kauan himoinnut :)
Kaikki noista tulis tarpeen! :)
Vilttejä löytyy Coffee ja Smoke- sävyissä
Like coffee ja like smoke. Kaikki tuotteet vaikuttavat ihanilta!
Niitä löytyy Like smoke ja Like coffee-sävyissä. Ihania!
Vilttejä löytyy väreissä Like coffee ja like smoke! Täällä makuuhuoneen uudistus vielä vaiheessa, joten kumpi tahansa paketti olisi erittäin tervetullut!
Coffee ja smoke! :) Sekä pussilakanasetti että kylpytakki+yöpaita kuulostavat ihanilta. Tosin antaisin varmastikin mahdollisen voittopakettini rakkaalle äidilleni joululahjaksi!
Ihana arvonta, kunpa voittaisin. :)
Oikea vastaus Like coffee ja Like Smoke.
Väreissä ”like coffee” ja ”like smoke” :)
Like Coffee ja Like Smoke värit löytyy :)
like coffee ja -smoke väreissä.
Molemmat kelpaisivat, ovat ihania
Kahvi ja savu, molemmat viltitkin olisi täydellisiä meille! Mutta lakanatkin, joojoo! Aurinkoista sunnuntaita!
Like coffee ja like smoke. Voi, haluaisin niin beach housen tuotteita! :)
Ihanuuksien arvonta! Olen kauan haaveillut Beach Housen tuotteista, mutta ovat niin hinnakkaita, ettei kyllä henno ostaa :( Jospa onnetar olisi suosiollinen arvonnassa, muuten ei auta kuin jatkaa haaveilua.
Vastaan kysymykseen: LIKE COFFEE ja LIKE SMOKE eli vapaasti suomennettuna kahvin ja savun värisenä.
Like coffee ja like smoke.
Oijoi sormet ristiin, toivottavasti arpaonni suosisi.
Savun ja kahvin sävyissä. =)
Mulla ei ol ikinä arpaonnea, voi kun tuo onnenkeiju tällä kertaa tajuis ettei mulla ole kylpytakkia ja soisi mulle sen!
Like coffee ja like smoke. Olisipa kiva voittaa tuollaiset itselle. (:
Värivaihtoehtoina näyttää olevan coffee ja smoke. Beach housen tuotteet näyttää ihanan ylellisiltä ja pehmoisilta, sopisivat NIIN hyvin meidän uuteen kotiin :)
Like coffee ja like smoke.
Mukana ihanassa arvonnassa! :)
Like coffee ja like smoke
Like coffee & like smoke. :) Olen haaveillut Beach Housen lakanoista niiiiiiin pitkään, toivottavasti tärppää arvonnassa!
No nehän ovat like coffee ja like smoke. Uudet ihanan pehmoiset lakanat saisivat meiltä hyvän kodin :)!
like coffe ja like smoke! mukavaa syksyn jatkoa teille.
Löytyy coffeen ja smoken värisenä :)Itse en (vielä ;)) omista näitä, mutta tiedän, että ne on aivan ihania <3 sopisi hyvin meille :)
Like coffee ja like smoke :)
Oi että, kumpikin näistä kelpaisi! Värit ovat like smoke ja coffee.
’Like Coffee’ ja ’Like Smoke’, eli beigen ja harmaan värisenä.
’Like coffee’ & ’Like smoke’ . Oispa kiva synttäripäivän lahja tuo kaunis pussilakanasetti . Ei masentaisi niin kovasti tuo koko ajan lähenevä kolme ja nolla ;-)
Like Coffee ja Like Smoke.
Upeita tuotteita Beach Housella, kunpa toinen paketeista kotiutuisi meille!
Like coffee ja like smoke ;)
like coffee ja like smoke väreissä löytyy :)
Juuri mitä syksyyn tarvitsee! Värit ovat Like Coffee ja Like Smoke.
Vilttejä saa väreissä like coffee ja like smoke. :) Olisipa ihana saada uuteen tulevaan kotiin uudet, pehmoiset ja kauniin väriset lakanat.<3
Vastaus on Like Coffee ja Like Smoke. Toivottavasti arpaonni suosii. :)
Like coffee ja like smoke :)
Like coffee ja like smoke :) voi, miten pehmoiset ja puhtaat lakanat tuovatkaan luksusta arkeen ja hyvät unet!
Värit ovat like coffee ja like smoke.
like coffee & like smoke!
Värit like coffee ja like smoke. Onpa ihana arvonta!
Kahta todella kaunista väriä, like coffee ja like smoke.
Like coffee ja like smoke. En ole koskaan aikaisemmin uskaltautunut kommentoimaan, mutta nyt oli liian houkutteleva pakkaus arvonnassa:) ja samalla voinkon sanoa, että blogisi on kerrassaan ihana<3 olen ihan vakkarilukija ja postauksesi tuovat aina pientä iloa ja piristystä päivään, kiitos siitä.
Like coffee ja like smoke. Pussilakanat ois ihanat! Oispa myös arpaonnea :)
Like coffee ja like smoke. Ihana arvonta :)
Like coffee ja like smoke. Olisipa ihana käpertyä tollaisen viltin alle sade päiviä pakoon :)
Kahdessa värissä, ’like coffee’ ja ’like smoke’ :) ihanan värisiä molemmat!
Viltin värivaihtoehdot ovat beige ja harmaa.
Savun ja kahvin värisenä löytyy…
Molemmat olisivat ihania ja ylellisiä juttuja pukinkonttiin…
Like Coffee ja Like Smoke
Ihania kuvia! Kyllä kelpaisi nukkua noin kauniissa lakanoissa :)
Voi että olisivat ihanat nuo Beach Housen lakanat! Muutimme juuri uuteen kotiin ja elämme remontin keskellä. Vanhempien makuuhuone alkaa olla sisustusta vaille valmis – uudet lakanat kruunaisivat ihanuuden :) Beach Housen laatuun olen tutustunut yhden yöpaidan verran: aivan huippulaatua! En osaa edes kuvitella, miten ihanat lakanat oikeasti ovat.
Ja vilttejähän saa savun (like smoke) ja kahvin (like coffee) värisinä :) Aikas ihania nuokin, huoh…
like coffee & like smoke! ihania tuotteita kaikki!
Like coffee ja like smoke eli harmaana ja beigenä näyttää löytyvän:)
Nuo lakanat vaikuttaa ihan huippuihanilta!
Like coffee ja like smoke ovat vilttien värit. Kylpytakki ja yökkäri olisivat minun valintani, sillä meillä on tuplapeitto käytössä, joten en pääsisi nauttimaan ihanista lakanoista.
Sulla on ihana blogi!
Like coffee ja like smoke, joista molemmat vaikuttavat ihanilta talvivilteiltä!
Like coffee ja like smoke. Voi kunpa kerrankin arpaonni suosisi..
Like Coffee ja Like Smoke! Toivottavasti onni osuisi kohdalle!
Mukaan arvontaan! Olis kyl ihana voitto :) Like coffee ja like smoke ovat värit :)
Like coffee ja like smoke. Ihana tunnelma teidän makkarissa. Mistä tuo teidän kolmilokeroinen pöytä on? Ihania rentouttavia sävyjä!
Like coffee ja like smoke :)
Heti aloin miettimään, että kuinka pehmoisia nuo viltit olisivatkaan – huoh ;)
Like coffee ja like smoke , kumpi vaan ois ihana! Ainaisena vilukissana niin toivon, että kerrankin onni napsahtaa;)
Värit ovat paheellisen suloisesti nimetty ”Like Coffee” ja ”Like Smoke”. Mukana siis cozy-fiiliksen jahtaamisessa! :)
Like coffee ja like smoke! Olispa luksusta tällekin pienen vauvan äidille tuommoinen palkinto. Sinulla on muuten mahtava blogi, josta saa paljon inspiraatiota ja hyvän mielen, kiitos siitä! :)
Like Coffee ja Like Smoke ovat värit ;)
Ah, voi kunpa kerrankin onni suosisi, nämä tulisivat tarpeeseen!
like coffee ja like smoke on värit vilteissä :)
LIKE SMOKE ja LIKE COFFEE :) ihania tuotteita!
like coffee & like smoke. voi kun onni tällä kertaa potkaisisi :)
Ihana arvonta! Ja vastaus on like coffee ja like smoke :)
Like Coffee ja Like Smoke. Olispas nuo ihania!
Like coffee, like smoke. Toivottavasti onni potkasee ja saisimme etenkin nuo pehmoset lakanat joita ei tartte silittää!
Ja värit ovat Like Smoke & Like Coffee. Voihan vitsi jos voittaisi! Etenkin tuo pussilakanasetti kuulostaisi hyvältä. Mutta miksei kylpytakkikin (en ole ikinä sellaista omistanut:) ja yöpaitakin.
Like coffee ja Like smoke :) ahh kun on ihania tuotteita, voisinpa ostaa koko kaupan tyhjäksi!
Like coffee ja like smoke. :)
Like smoke ja like coffee! :)
Like Coffee ja Like smoke on värit. Voi että kun niiiiiiin paljon haluaisin voittaa nuo. Liinavaatteiden on ehdottomasti oltava sellaiset joista tykkää ja samaa paria miehen kanssa. Ei voi laittaa erilaisia lakanoita itelle ja miehelle :)
Hei,
Vilttien värit ovat like coffee ja like smoke.
Mukavaa syksyä!
Like Smoke ja Like Coffee.
Ihania tuotteita.
Like Coffee ja Like Smoke väreinä. Ihanan pehmoisen näköisiä tuotteita! :)
Like coffee ja like smoke. Olisipa täydellisiä palkintoja kotimutsin arkeen. ;)
Like coffee ja like smoke.
Aivan mahtavia tuotteita – mukaan metsästykseen :D
Viltit ovat ”like coffee” ja ”like smoke”. Ihana tunnelmallinen tuo yöpaita kuva! Semmoinen paituli olisi ihana itsellenikin kun nukun monesti vain vanhassa rönttöt-paidassa :D
Like Smoke ja Like Coffee 8)
Like coffee ja like smoke :)
Like smoke ja like coffee…Beach Housen lakanat olisivat kyllä erittäin toivotut. Makuuhuoneemme saisi samalla kaipaamansa pienen ripauksen luksusta…nyt vaan peukut pystyyn ja arpaonnea toivomaan :)
Ps.Kiitos ihanasta blogista!
Neljä eri värivaihtoehtoa, mutta kaksi eri nimeä väreille, eli ’Like coffee’ ja ’Like smoke’. Beigeä ja harmaata sanoisin! Aivan ihania tuotteita. Eksyin nettisivuille vähän pidemmäksikin aikaa.. Hups.
Viltin värit ovat ”like coffee” & ”like smoke”.
Like Coffee ja Like Smoke! Aivan upeita tuotteita Beach Housella, olen jo kirjoittanut joulupukille toivomuslistan <3
Niitä on saatavilla väreissä ”Like Coffee” ja ”Like Smoke”! :)
Like coffee ja Like smoke ovat väreinä viltissä, ihania!:)
Like coffee ja like smoke! Voi kun arpaonni suosisi…. :)
Like Coffee ja Like Smoke ovat kysytyt värit. :)
Pussilakanasetin voitto tuntuisi varmaan lottovoitolta – sen verran ihanilta vaikuttavat!
Like coffee ja like smoke ovat vilttien värit! Ihania tuotteita,kunpa onni suosisi tällä kertaa! :)
Like Coffee ja Like Smoke, arjen luxusta :)
Like smoke ja like coffee :) Ylellisyys kelpais kyllä tännekin ;)
Mukana arvonnassa :) Värit ovat Like Coffee ja Like Smoke!
like smoke ja like coffee :) mä niin tarvin nää :)
Like smoke sekä Like coffee on vilttien värit.
Voikun kerrankin onni suosisi, ihan huitsin upeita juttuja.
Like coffee ja like smoke
Peukut pystyssä!
Like smoke ja Like coffee ovat värit!
Värit ovat Like Coffee ja Like Smoky. Olisinpa onnellinen jos jompikumpi palkinnoista osuisi kohdalleni.
Like smoke ja Like coffee!
like smoke ja like coffee ovat sävyt :) nyt vain sormet ristiin, josko arpaonni osuisi kohdalle!!
Like coffee ja like smoke. Kivaa sunnuntaita! :)
Like Smoke ja Like Coffee ovat värit! Voih, olen unelmoinut Beach Housen tuotteista jo kauan, mutta ovat sen verran hintavat etten ole raaskinut hoito-vapaalla niihin törsätä.. Nyt TOIVON että onni suosii.. :)
Like cofee ja like smoke :)
Kylläpä on ihanat palkinnot ! Olisi ihana saada nuo lakanat :)
Like coffee ja Like smoke. Ihanat nimet ja arvonta.
Värit ovat ”Like Coffee ”ja ”Like Smoke”. Mukana arvonnassa! :)
Olipas lakanat NIIN ihanat, että piti ensimmäistä kertaa elämässäni laittaa nimeni blogi arvontaan!!! :)
Värit ovat Like Coffee ja Like Smoke. Ihana arvonta!:)
Like Coffee & Like Smoke!! nyt olis kyllä ihanat palkinnot! :)
Like Coffee ja Like Smoke :) Ihania!!!
like coffee ja like smoke. Ihana blogi, tyykkään kovasti :-) Hyvää syksynjatkoa!
Like coffee ja like smoke. Aivan ihania tuotteita, olisi mukava itsekkin omistaa sellaisia.
Like coffee ja like smoke ovat viltin värivaihtoehdot. Ihanan pehmoisia arvottavia jaossa :)
Like coffee ja like smoke!
Like smoke ja like coffee.
Like coffee ja like smoke! Näyttää niin sopivalta syksyyn nuo kamppeet :)
Like Coffee ja Like Smoke ovat vilttien värit :)
Like coffee ja like smoke. Toivottavasti onnistaa! Mukavaa syksyä! :)
Värit like coffee ja like smoke. Tällaisista tuotteista haaveilen aina, voi kun onni suosisi! Olisi kiva lukea taas juttuja sieltä mummolasta ja tuttujesi kodeista, ne ovat olleet kivoja postauksia!
Like coffee ja like smoke. Ihania tuotteita!:)
LIKE COFFEE JA LIKE SMOKE :)
Like coffee ja Like Smoke.
Vilttien värit ovat Like Coffee ja Like Smoke! Mukana arvonnassa :)
Like coffee ja like smoke! Voi, kumpa onni potkaisis, nää ois ihanat! :)
Like coffee ja Like smoke ovat värit. :) Olisipa ihanaa pujahtaa unten maille laadukkaisiin pehmoisiin lakanoihin. :)
like coffee ja like smoke. Mukava arvonta.
Like coffee ja like smoke. Toivottavasti olisi arpaonnea :)
Like Coffee ja Like Smoke ovat värit vilteissä :) Talven kylmyydeltä ja pimeydeltä olisi ihana kääriytyä kylpytakkiin tai piiloutua lakanoiden alle.
Like coffee ja like smoke!
Värit ovat like coffee ja like smoke.
Kivan pikarempan olette tehneet makkariin! Ja eikö olekin ihanaa kun voi lukea kirjaa tai lehtiä ennen nukkumaanmenoa? Sitä kaipasin kaikesta eniten poikamme nukkuessa meidän huoneessa.
Viltin värivaihtoehdot ovat like coffee ja like smoke.
Olis kyllä huippua saada jotain pehmoista ja lämmintä tänne opiskelija-asuntoon!
Like coffee & like smoke. Oispa ihanaa voittaa, sama kumpi palkinto! :-) Kiitos vielä kivasta ja tunnelmallisesta blogista! Hyvää syksyn jatkoa, vai voisko jo sanoa joulun odotusta ;-)
Väreinä löytyy like coffee ja like smoke !
Samoilla linjoilla mennään: Like coffee ja like smoke :-)
Like Coffee ja Like Smoke ovat värit, pehmeät ja ihanat pussilakanat lämmittäisivät mukavasti näin talven tullessa, myös mieltä! :)
Like coffee ja like smoke! Toivottavasti arpaonni suosii :)
Like coffee / Like smoke.
Like coffee ja like smoke.
Like coffee ja like smoke! Haluaisin, haluaisin! <3
”Like coffee” ja ”like smoke” :)
Like Coffee, aah miten ihana. Ja Like Smoke
Oi että, niin ihanan näköiset lakanat ja kylpytakki. Iso huokaus. Arvontaan mukaan peukut törröllä! :)
Vastaus: like coffee, like smoke
Vilttien värit like smoke ja like coffee. Minäkin rakastan laadukkaita materiaaleja vaatteissa ja kodintekstiileissä:)
Like coffee ja like smoke!
Like coffee ja like smoke. Olisipa ihanaa voittaa ne lakanat :)
like coffee ja like smoke
Like coffee ja like smoke.. Ihana uus makuuhuone!
Like coffee ja like smoke eli kauniit kahvi ja savu viltit :-)
Like coffee ja like smoke, yksivärisenä ja raidallisena!
Like coffee ja like smoke. Osallistun arvontaan :)
Like coffee ja like smoke. aivan mahtava arvonta:)
t. Helle
Like coffee ja like smoke…ihanat palkinnot! voikun kerrankin osuis onni kohdalle =)
Like coffee ja smoke. Voi kunpa onnistaisi! Olen monta kertaa noista haaveillut, mutta en ole viitsinyt tilata ennen kuin olen päässyt hypistelemään livenä, meilläpäin ei vaan ole missään liikettä missä myytäisiin.
Like Coffee ja Like smoke!
Värit ovat Like coffee ja like smoke.
olisi ihana voittaa :) kauniita!
Like coffee ja like smoke!
Like smoke and like coffee. Ihana arvonta :)
Like coffee ja Like smoke :)
Like coffee ja like smoke. Moni on noita lakanoita kehunu ja ois ihana päästä itse niitä testaamaan!
Like smoke ja like coffee. Voi onnistaisipa mua kerrankin arvonnassa :-))
Aah aivan ihana arvonta!! Värit on Like coffee ja Like smoke. Voi kun voittaisi jotain noin ihanaa <3
Kahvin ja Savun värisinä löytyy vilttejä :)
Like coffee ja Like smoke. Aivsn ihania tuotteits kaikki!
Like coffee ja like smoke! :)
Like coffee ja like smoke. Voi kun arpa suosisi… :) Ihanaa sunnuntaita!
Vaikuttavat aivan ihanilta tuotteilta, sellaselta arjen luksukselta! Värit ovat ”like coffee” ja ”like smoke”.
Like coffee ja like smoke..oi kunpa pääsisin köllöttämään uusiin lakanoihin,näinä ankeina ilmoina kaikki pehmoinen on niin luksusta♥
Like coffee ja like smoke. Ihania vilttejä myös! Kylläpä kelpaisi meillekin ihanat pehmeät lakanat antamaan arkeen luksusta!
Rauhallista ensi viikkoa teillekin :)
Like coffee ja like smoke! Mukana kivassa arvonnassa!
Like coffee ja like smoke! Mukana arvonnassa. :D
Hep, arvonta osu ja uppos. Me niin tarvittais uudet lakanat enkä panis vastaan laatulakanoista. Vastaus: like coffee ja like smoke.
Vilttien värit ovat like coffee ja like smoke. Makuuhuone näyttää kotoisalta!
Coffee ja smoke värisenä saa vilttejä :)
Like coffee ja like smoke. Ihana arvonta, kunpa arpaonni suosisi ja voittaisin ihanat pussilakanat meille :) Ihanaa sunnuntaita!
Like coffee ja like smoke.
Like coffee ja Like smoke!
Olisipas ihanaa voittaa uutta
pehmoista uuteen kotiin :)
Like coffee ja like smoke! Oi, jotain noin yleellistä kaipaisin makkariin ja uusi kylpytakkikin on joulupukin lahjalistalla. Toivottavasti onni suosii! :)
Ooo, ottaisin minkä tahansa noista palkinnoista samantien! Värit ovat Like coffee ja Like smoke. :)
Like Coffee & Like Smoke! Arpaonnen osuessa kohdalle joululahjakriisini helpottuisi hieman :)
like coffee ja like smoke! vitsit, kumpa onni suosisi!
Heidi
Värit ovat, Like coffee ja Like smoke. teidän makkari näyttää ihanalta, ja nuo tuotteet näyttää myös todella hyvältä:)
Ihanan oloisilta kuulostavat tuotteet! :) Värejä on like coffee ja like smoke!
Ihanat palkinnot, mukana arvonnassa:)
Vastaus on: Like smoke ja like coffee.
Ihanaiset sävyt, like coffee ja like smoke!
‘LIKE COFFEE’ ja ‘LIKE SMOKE’
Aivan ihania värejä molemmat <3 Kumpa arpa osuisi kerrankin kohdalleni…
Like coffee ja like smoke. Beach Housen lakanoista olen haaveillut jo kauan. Jospa nyt…
Like coffee ja Like smoke. Olisi kyllä ihana tuollainen paketti voittaa. Tiedän, kenelle se lähtisi joulupakettiin :).
Onpa ihana arvonta! Maitokahvin ja savun värisinä löytyy:)
Värit ovat ”like coffee” ja ”like smoke”
Like coffee ja like smoke ovat värit!
Oi, nämä on ihania! Värit on Like coffee ja Like smoke. Toivottavasti arpaonni suosii! :)
Värivaihtoehdot ovat Like Coffee ja Like Smoke. Voi, kun onni potkaisisi tällä kertaa! :)
Like Coffee ja Like Smoke on viltin värit :)
Ooh, nuo lakanat näyttää jo kuvissa ihanan pehmeiltä, toivottavasti onni suosii ja pääsen itsekkin niissä nukkumaan :)
Kaksi väriä: Like smoke ja Like coffee. Joko yksivärisinä tai raidallisina. Eli vaihtoehtoja yhteensä neljä. =)
ihanat sävyt teidän makkarissa! ja beach housen tuotteet vaikuttavat ihanilta :) like coffee ja like smoke ovat vilttien värit
Värit ovat like coffee ja like smoke. Kiva arvonta :)
Värit: Like coffee ja Like smoke. Ihania tuotteita, kunpa onni suosisi! :)
Ihana arvonta!!! Värit ovat like coffee ja like smoke. :)
Like coffee ja like smoke. Makkarinne rauhallinen tunnelma välittyi tännekin! :)
Toivottavasti arpa suosii. :D värithän ovat ”like coffee” ja”like smoke”.
Like coffee and like smoke ovat värit, iki-ihanat Beach House tuotteet, HeidiS
Voi mikä arvonta! Rakastuin ensisilmäyksellä kylpytakkiin ja yöpaitaan. Toivotaan että arpaonni suosii! Värit ovat like coffee ja like smoke.
Like coffee ja like smoke!
Beach Housen vuodevaatteista on tullut haaveiltua jo pidemmän aikaa, toivottavasti onni on mukana tässä arvonnassa :)
Vilttejä on saatavilla väreissä Like smoke ja Like coffee :)
Värit ovat ”like coffee” ja ”like smoke”. Ai kun näyttää pehmoiselta!!:)
Osallistun, värit ovat Like coffee ja Like smoke.
Like coffee & Like smoke :) voi kun olisi ihana saada jompikumpi paketeista!
Like coffee & like smoke löytyy :)
Teidän makkari näyttää ihanan seesteiseltä!
Like coffee & Like smoke! Katsoinkin jo facebookissa kuinka kaunis tuo yöpaita on!
Värit like smoke ja like coffee. Arvonnassa mukana!
Värit on Like coffee ja Like smoke. Jännätään jospa arpa onni potkaisisi! :))
Like Coffee ja Like Smoke, ja jälkimmäinen sopisi niin meille. Ehkä Joulupukki tuo?
like smoke ja like coffee :) Ihana arvonta!!
Like coffee ja like smoke :) Ai vitsi kun olis kerrankin ihana voittaa!
Ihania nuo beach housen lakanat ym.! Nuo värit ovat like smoke ja like coffee.
Voih, aivan ihania tuotteita!!! Värit ovat like coffee ja smoke.
Like coffee ja like smoke, mukana arvonnassa! Olen lakanafriikki :)
Ihania tuotteita! ja nuo pussilakanat <3
Vilttejä löytyy vaalea "like coffee" ja tumma "like smoke".
Like coffee ja like smoke. Uusi kylpytakki olisi kyllä tarpeeseen, vanha on jo aikansa elänyt! Uudet lakanatkin näyttävät ihanan pehmoisilta. :)
Värit ovat like coffee ja like smoke. Voi kuinka ihanilta nuo näyttävät!
Like coffee & Like smoke :) Voi hitsi, että nuo jersey petivaatteet alkoivat kiehtomaan. Oli pakko kurkata jälleenmyyjät, jos ei arpaonni iske..
Voi, kuinka ihana arvonta! Uudet lakanat ovat ostoslistalla, joten tarpeeseen tulisivat. Eikä toinenkaan paketti huonolta vaikuta :) Vastauksena kysymykseen: like smoke & like coffee.
Värit ovat Like coffee ja Like smoke.
Ihania tuotteita, raaskiski joskus panostaa laatuun ;)
Hej Maj! Ihania kuvia taas! Värit on Like coffee ja Like smoke. Lakanat näyttävät valtavan pehmoisilta, mulle ihan uus tuote myös nää jerseylakanat, täytyykin tutustua!
Like coffe ja like smoke <3
Like coffee ja like smoke on vastaus :-)
oivoi miten ihania.! nuo värit näyttää olevan like coffee ja like smoke :P
Like coffee ja like smoke :)
Like Coffee ja Like Smoke ovat värit :) Olisipa ihanaa saada piristystä syksyyn!
Like coffee ja like smoke! Ihania tuotteita!!
Like coffee ja like smoke.
Like coffee ja like smoke – ihanat nimet ja sävyt<3
Tämä on ihan huippuarvonta – toivottavasti onni suosii♥
Like coffee and like smoke.Toivon arpaonnea itselleni ;)
Susku
”like coffee” ja ”like smoke”. En ole koskaan voittanut mitään missään arvonnoissa, mutta nyt todellakin toivon, että voitto osuisi kohdalle, sillä rakastan pehmoisia lakanoita :’]
Like coffee ja like smoke. Ihana arvonta! :)
Like coffee ja Like smoke. Kunpa arpaonni suosisi:)
Värit ovat like coffee ja like smoke! :) Ihanan laadukkaita tuotteita.
Like coffee ja like smoke. Voi iik miten onnellinen olisin voitosta. Meillä alkaa uusi arki huomenna, kun menen töihin kotivuosien jälkeen. Tuollaiset pehmeät paketit toisivat lohtua ja lämpöä uuteen jännittävään arkeen.
Like coffee ja like smoke.pussilakanoille olisi tarvetta :)
Like coffee ja Like smoke! Ihanan oloisia tuotteita :)
like coffee & like smoke. :-)
Like coffee ja like smoke! :)
Like coffee ja like smoke. 29.10 sattuu just sopivasti mun syntymäpäiväksi, niin jospa onni suosisi!
Like coffee ja like smoke! ihana osallistua ihanaan arvontaan!!
Nuo lakanat <3 Jä viltit olivat like smoke ja like coffee.
Vilttejä on saatavana väreissä ”like smoke” ja ”like coffee”.
Like coffee ja like smoke :) vaikuttaa todella hyvälaatuisilta !
värit ovat ”like coffee” ja ”like smoke”
Like coffee & Like smoke. Nämä Beach House -arvonnat ovat ainoita joihin jaksan blogien kautta osallistua, joten taas peukut ja isovarpaat pystyyn! :)
Värit ovat ”like smoke” ja ”like coffee”. Ihania tuotteita..mukana arvonnassa,toivottavasti onni suosii:)
Like coffee ja like smoke. Mä haluun kerrankin voitaa!;)
Like coffee ja like smoke.
Like Coffee & Like Smoke
Värit ovat ’like coffee’ ja ’like smoke’. Suloista sunnuntaita koko perheelle!
Värit ovat like coffee ja like smoke.
Värit: Like coffee ja Like smoke.
Aivan ihania! Oi kun kerrankin onni suosis! :)
Kyseiset viltit ovat saatavilla väreissä `like coffee´ ja `like smoke`.
Bell-yöpaita olisi juuri sitä arjen luksusta vasta imetyksen lopettaneelle äidille <3
Värit ovat like coffee ja like smoke.Näyttää ihanilta! :)
Like smoke ja Like coffee! Kivat värit!
Like coffee ja like smoke!Oi että näyttävät niin pehmoisilta ja laadukkailta!
Like coffee ja like smoke ovat värit :) tuollaisiin ihanuuksiin kelpaa kääriytyä!
‘LIKE SMOKE’ ja ‘LIKE COFFEE’
Kauniita makkarikuvia, juuri tuollaista seesteistä ja pehmoista mielestäni makuuhuoneessa kuuluu ollakin! Teidän kolmioseinä on upea! Joudun varmaan nappaamaan tuon idean eteisen seinäämme :) Vilttien värit ovat Like smoke ja Like coffee.
Lukee coffee ja like smoke. Voi kun arpaonni suosisi minua, opiskelijana olisi ihanaa yllättää äiti laadukkailla tuotteilla jouluna :’)!
Ihania jälleen kerran. :) Värit ovat Like Coffee & Like Smoke. Voi kunpa onni suosisi, nuo lakanat olisi täydelliset :)
Värit ovat like coffee ja like smoke! Kiitos muuten ihanasta blogista, vaikka eri elämäntilanteissa ollaankin niin sun postaukset piristää aina hurjasti:)
Like coffee ja like smoke! Tosi kiva arvonta :)
Like coffee ja like smoke :) voi kun onni suosisi!
Like smoke ja like coffee. AIvan ihania tuotteita, mutta hinta aika kirpaiseva..!
vilttejä on saatavilla väreissä ”like smoke” ja ”like coffee”. Ihanan pehmoisilta näyttivät, ihanaa :)
Like Smoke ja Like coffee ovat värit. Molemmat niin ihania! Toivottavasti arpaonni olisi kohdallaan :)
Like coffee ja like smoke ovat värivaihtoehdot :)
Vilttien värit on ’like Smoke’ ja ’like coffee’. Ihanaa syksyä sinne ruudun toiselle puolelle!
Täälläkin makkarin uudistusprojekti käynnissä. Nuo lakanat olisivat kuin piste iin päälle uudistettuun makuuhuoneeseemme. Like smoke ja like coffee viltitkin olivat kovin mieleeni.
Väreinä ”like coffee” ja ”like smoke”! Joululahja-ongelmat olisi taputeltu jos onni potkaisisi :D
Like coffee & like smoke! Ylellistä ihanaa, pehmoista, turvallista, lohduttavaa, kaunista!
Kokeilempa arpaonnea minäkin.
Värit ovat like coffee ja like smoke.
like smoke & like coffee :-)
Värit ovat Like Coffee & Like Smoke. Voi, vauvaperheeseen olisi kumpikin palkinto yhtä mieluinen. Äidille kylpytakki tai sänkyyn lakanat…<3
Onnea itselleni arvontaan! ;) Like coffee & like smoke.
”Like smoke” ja ”Like coffee” on vastaus kysymykseen. Oon just muuttamassa ja uuteen kotiin olisi kiva saada jotain uutta :)
Like smoke ja like coffee:)
Like coffee & like smoke :)
Like coffee ja like smoke :)
Mielelläni kääriytyisin kumpaan vaan palkintovaihtoehdoista :)
Like smoke ja like coffee, aivan mahtavia ihanuuksia!
Värit ovat Like Coffee & Like Smoke. Voi noilla lakanoilla olisi ihana kelliä tuoreen vauvamme kanssa <3 Kaunista ja ihanaa,
Uudet lakanat olisi poikaa. :) Vilttien värit olivat maitokahvin värinen ”like coffee” ja savun värinen ”like smoke”.
Värit ovat ”like smoke ja like coffee”. Olisi ihana saada tuollainen kylpytakki ja yöpaita setti. Tämä väsynyt mamma todella kaipaisi tuollaista arjen luksusta!
Like Coffee ja Like Smoke. (:
Vibat välittyvät todellakin tänne saakka. IHanan utuinen ja rentouttava tunnelma…tuo kylpytakkikin näyttää ihanalta!
Olen ehdottomasti mukana arvonnassa vastauksella: Like smoke ja like coffee.
Mukavaa alkavaa viikkoa!
-sanna
Tuo kolmioseinä on huippu idea! Tykkään muutenkin sisustustyylistäsi kovasti :)
Vilttejä löytyy väreissä like coffee ja like smoke. Beach housen tuotteet olisivat oikein tervetulleita meille ;)
Like coffee & like smoke :) Toivottavasti tärppää.
Värit ovat like coffee ja like smoke. Ihana arvonta!
Like smoke ja like coffee:-). Toivottavasti onni suosisi,ihanat!
Like smoke ja Like coffee ovat värit.
Tähän aikaan vuodesta elämän ja ihmisen väliin tarvitaan vähän jotain pehmeää
Like smoke & Like coffee ovat vilttien värit :) Olenkin miettinyt milloin raskisi panostaa oikein hyvälaatuisiin vuodevaatteisiin.. mutta ikea-laatuun on toistaiseksi tyydytty.. jospa nyt arpaonnen kautta saisi inspiraation laittaa uusiksi vaikka kaikki ;)
Like coffee & Like smoke :)
Like coffee ja Like smoke Ja mukana ihanassa arvonnassa :)
Like smoke ja Like coffee on saatavissa. Tämän sarjan tuotteista jo pitkään haaveillena!!! Soisipa kerrankin arpaonnen kolahtaa!
Like coffee ja like smoke!
Like smoke ja like coffee. Ihania!
Like coffee ja like smoke on ihanien vilttien värit!
`Like coffee` ja `like smoke`! Ihana arvonta <3
Like Coffee & Like Smoke.
like smoke ja like coffee. makuuhuoneen remontin jälkeen uudet lakanat olisivat enemmän kuin tervetulleet :)
Like smoke ja like coffee. Ihanan nakoisia!
Ihania vilttejä on saatavissa ”like smoke” ja ”like coffee” väreissä.
Like coffee ja Like smoke, ihana arvonta :)
Like smoke ja like coffee :) Ihanan näköinen makkari!
Like coffee, like smoke. I like!
Kahvi ja savu, sekä em. värit myös raidallisina :) Mukaan arvontaan! :)
”like coffee” ja ”like smoke” on vilttien värit. Aivan ihania, toivottavasti onni suosisi arvonnassa ja saisi piristystä syksyyn :-)
Like smoke ja like coffee. Kutsuvan näköisiä <3
Like Smoke ja Like Coffee. Oi että kun kelpaisivat rankkaa opiskelutäyteistä syksyäni piristämään!
Värit ovat like smoke ja like coffee. Täällä toinen siivous”hullu” toivoisi lakanoita joita ei tarvisi silittää ;-)
Like smoke ja like coffee ovat värit. Ihanan ylellisen näköiset nuo lakanat :)
Like smoke ja like coffee. Toivottavasti arpaonni suosii!
like coffee ja like smoke ovat sävyjen nimet. Ihanan syksyinen arvonta tiedossa.
Ihanat lakanat,kuinka ihanalta tuntuiskaan viileessä syysillassa käpertyä pehmosten lakanoiden alle :) Vilttejä saatavilla väreissä Like smoke ja Like coffee.
Ihania!! :) Värit ovat ”like smoke” ja like coffee”
Like Smoke ja Like coffee :).
Oi, ihana arvonta!!! :-) toivottavasti nyt arpa onni potkaisis!<3 Vilttejä saatavilla väreissä: 'like smoke' ja 'like coffee'.
Ne värit ovat like coffee ja like smoke! :)
Like coffee ja like smoke!
Like coffee ja like smoke :)
Kaunista. ‘LIKE SMOKE’ ja ‘LIKE COFFEE
Like coffee ja like smoke. Voi, toivottavasti onni suosisi, ovat niin ihania!
Viltit saatavilla väreissä Like Smoke ja Like Coffee. :)
Like Coffee & Like Smoke on vastaus. Tämä Beach House oli itselleni ihan uusi tuttavuus.
Kauniit Like smoke ja Like coffee.
Iiks! Ihana arvonta! :D Kaikki äidit tarvitsee jotain ihanaa ja pehmeää ympärilleen :’)
Like smoke ja Like coffee. voi kun onni osuisi, piristäisi niin paljon tällaisena hetkenä! :)
Like smoke ja like coffee ovat värit. Mukana skabassa siis! :)
Viltit ovat saatavilla väreissä Like Smoke ja Like Coffee. :)
Like coffee & like smoke. Näistä tuotteista olen haaveillut jo pitkään! Päätin raskauden alkuvaiheilla, että ylellinen lakanasetti on loistava lahja itselle, kun esikoinen saadaan maailmaan. Nyt 4kk takana ja hirmuiset raskauspahoinvoinnit tiputuksineen koettu. Täytyy toivoa, että tämä tästä hieman helpottaisi.
Oi pussilakanat olisivat aivan ihanat ja tulisivat tarpeeseen. Vilttien värit ovat like smoke ja like coffee.
Oi, ihana arvonta! Värit ovat like coffee ja like smoke. Etenkin nuo lakanat olisivat huippu juttu ja sopisivat makuuhuoneeseemme täydellisesti. Ja kyllä toinenkin palkinto kelpaisi ;).
Like Smoke ja Like Coffee.
Like Coffee ja Like Smoke.
:)
Like coffee ja like smoke ovat värit. Voi että olispa kerrassaan ihanaa voittaa. Lakanoita olen vilkuillut jo ajat. :)
Like coffee ja Like smoke ovat värit ja voi vitsit että minäkin haluaisin heidän tuotteitaan kokeiluun! :)
Pehmoisuudet löytyvät kahdessa kauniissa värissä; like coffee ja like smoke. Molemmat oikein kauniita ja varmasti ylellisen tuntuisia.
like coffee ja like smoke. aivan ihania. oon havitellut beach housen tuotteita jo kauan..
Vastaus: like smoke ja like coffee
Voi kun nuo kaikki tuotteet olisi ihania! Miten sitä itse aina viimeisenä ( eli ei siis ikinä) raaskii panostaa yöpymiskamppeisiin.
Värivaihtoehdot ovat like coffee ja like smoke :)
Like smoke ja like coffee.En ole koskaan voittanut arvonnasta mitään,nyt peukut pystyyn…olis niiin ihanat voitot!!
Saatavissa ’Like smoke’ & ’Like coffee’ väreissä!
Viltit löytyy like coffee ja like smoke sävyissä. Ihanan tunnelman olette luoneet, todellakin välittyy!
Vilttien värit ovat Like smoke ja Like coffee. Ihania tuotteita, mutta ei hintansa puolesta meille mahdollisia. Toivottavasti onnetar siis suosii :)
Monien vastausten lailla värit ovat ”like coffee ja like smoke”. Toivottavasti olisin ees kerran onnettaren suosikki tyttö!
ps. Makkari näyttää kotoisalta!
like coffee ja like smoke.Ja minä like kaikista toooooosi paljon:)
-Tepa
Oioi, toivottavasti arpaonni suosii :). Viltin väreinä ”like coffee” ja ”like smoke”.
Oi miten ihanalta näyttää makuuhuone nykyään :) kotoisa <3
Ja vilttejähän saa "like coffee" ja "like smoke" väreissä =)
Like coffee and smoke, tuo sileys houkuttaa…
Vilttejä on saatavissa Like Coffee & Like Smoke -väreissä!
Nyt sormet ja varpaat ristiin!
Like coffee ja like smoke. Nää on niin ihanat lakanat! Meillä lapsella käytössä, mutta itselle ei ole raaskinut ostaa… :)
like smoke ja like coffee, sormet ristissä :)
Like coffee ja like smoke :) Voi kun arpaonni suosisi!
Värit ovat Like Coffee & Like Smoke :) Muutan viikon päästä ja olisi huippua saada uudet lakanat uuteen kotiin!
Like Smoke ja Like Coffee. Ihanat olis nuo lakanat (ja muutkin)!
like smoke ja like coffee :)
Kahta sävyä, like coffee ja like smoke. Tuo smoke.. <3 Mutta ihana arvonta :)
Värit ovat Like Coffee ja Like Smoke. Siis aivan mieltsin ihanat olisivat tuollaiset pehmoiset lakanat! Voih!
Liike cofee&like smoke. Erityisesti kylpytakin ja yöpaidan voittaminen olisi mahtavaa, sillä jäin juuri äitiyslomalle ja kotona tulee hengattua mitä kauheimmista verkkari- ja t-paitayhdistelmissä!! ;D
Kyllä makuuhuoneenne kotoisa tunnelma välittyy myös tänne ruudun toiselle puolelle. Kotoisuutta ja pehmeää tunnelmaa kaivataankin syksyn pimeää karkoittamaan :) Kiitos mukavasta ja laadukkaasta blogistasi!
Curly-vilttejä on saatavilla väreissä Like Coffee ja Like Smoke.
Like smoke, like coffee. Nuo ois namit!
Vilttien värit ovat Like smoke ja Like coffee. Fingers crossed!
Like smoke ja Like coffee
Superihania!
Ihana makkari teillä !:)
Vilttejä on väreinä like coffee ja like smoke.
like coffee ja like smoke väreissähän niitä saa. Lakanat tuntuu varmaa just eikä melkeen niin pehmeiltä kuin se ”lempparipaita”. :)
curly-vilttejä saa väreissä Like Coffee ja Like Smoke. Ihana kyllä tuo kylpytakki <3
Vilttejä on kahta väriä, like smoke ja like coffee. Onpas ihana arvonta!
Like smoke ja like coffee! Ihanalta kutsuvalta näyttää teidän sänky ja makuuhuone muutenkin! Pienikin remontti piristää mieltä ja uudet petivaatteet on aina luksusta!
Like Coffee ja Like Smoke.
salla.si@luukku.com
Like Coffee & Like Smoke! Aivan ihania! :)
Like smoke& Like coffee. Olisi varmasti ihanaa pehmeyttä!!
Vilttejä on Like Coffee ja Like Smoke -sävyissä. Aiiiivan ihania kaikki Beach Housen tuotteet!
Like smoke ja like coffee.
Like smoke, Like coffee
Ihana arvonta, jospa arpaonni suosisi :)
Like smoke, Like coffee
Ihana arvonta, jospa arpaonni suosisi :)
Oi, kumpi vain paketti olisi tervetullut. Värit ovat Like Coffee ja Like Smoke.
Like coffee ja like smoke. Oltas niin uusien lakanoiden tarpeessa eikä huonoa tekisi uusi kylpytakki ja yöpaitakaan :)
Like smoke ja Like coffee :) niin ylellisiä ja ihania!!!
Hihii :) Värit ovat like coffee ja like smoke!
Ihana arvonta! Vilttien värit ovat Like Coffee ja Like Smoke.
Värit ovat like coffee ja like smoke :)
Like coffee ja like smoke :)
Värit ovat ”like coffee” ja ”like smoke”. Aivan ihana arvonta, Nää olisi kaikki aika luksusta opiskelijan kotiin! :))
Like coffee, like smoke.Ihana lakanasetti ja kaunis makkari!
nuo olisi niin ihanat :-) vastaus: like coffee ja like smoke.
Aivan ihana arvonta, ehdottomasti mukana :) Vilttien värit ovat like coffee ja like smoke.
Ooh, just puhuin että uusille petivaatteille ois tarvetta. Isosti mukana siis :) vastaus kysymykseen on Like coffee & like smoke.
Oih, mikä arvonta! :) Nimet ovat like smoke ja like coffee. Lakanat olis niin luksusta… :D
Oi, miten ihana arvonta! Eli like coffee ja like smoke olis vastaus :)
Värit ovat Like Coffee ja Like Smoke <3
Like coffee & like smoke! Like to win this :) !
Ihanan rauhallinen makuuhuonefiilis, tollanen sänky johon tekisi mieli jäädä kokonaiseksi päiväksi kotoilemaan! :) Vilttien värit olivat Like Coffee ja Like Smoke.
Lisäksi pienenä palautteena yrityksen suuntaan, että nettisivujen mobiiliselaaminen iOS:illa oli vähän turhan haastavaa, halusin vain poistua sivulta mahd pian. Ei ehkä kenenkään mobiilioptimoinnin missio. :)
Like smoke and coffee.. Ja toivoo kovasti arpaonnea.
Like coffee, like smoke on värit. Jään jännityksellä odottamaan josko onnetar sattuisi omalle kohdalle. =)
Kahvi ja savu, siis like coffee ja like smoke. Olisi ihana saada testattua tuollaiset pehmoudet! :)
Like Coffee ja Like Smoke. Ihania kaikki, mieluusti kotiuttaisin! :)
Like smoke ja like coffee. :)
Like smoke ja Like coffee. Oi arpa onni suosi nyt, suosi!!!!
Like coffee ja like smoke. Tosi ihanilta näyttää tuotteet!
Like smoke, like coffee. Mukana arvonnassa, kylpytakki yms. kelpaisi meillekkin mielummin. Lupaan kuitenkin nauttia myös pussilakanoista.
Vilttejä löytyy kahdessa värissä, like smoke ja like coffee. Just ihanat nuo lakanat! :)
Like coffee ja like smoke.
Like Smoke ja Like Coffee ovat vilttien värit. Oi, kun saisin jotain noin kaunista kuin nuo lakanat! En edes osaa kuvitella, miten ihanaa noiden välissä olisi pötkötellä…
Like coffee&like smoke! Uudet lakanat olisivat ihanat, en ole koskaan omistanut noin ylellisen tuntuisia lakanoita!
Like Coffee ja Like Smoke =) Huikea arvonta! Yhtään Beach Housen tuotetta en vielä valitettavasti omista, mutta jos arpaonni suosii minua niin olisin ikionnellinen =)
Värejä löytyy kaksi kappaletta (like coffee & like smoke). Uusi pehmoinen kylpytakki olisi niin tervetullut meille :) uuden työni aloitettua herätyskello pärähtää soimaan 04.30, eikä olisi mitään ihanampaa kuin sujauttaa tuollainen harteille lämmittämään :)
Like coffee & like smoke! Miten nuo voikaan näyttää niin pehmoisilta! Viltin tai täkin alle ja takan ääreen lämmittelemään :)
Like coffee & like smoke! Miten nuo voikaan näyttää niin pehmoisilta! Viltin tai täkin alle ja takan ääreen lämmittelemään :)
Like coffee ja like smoke! Aivan ihanat palkinnot, ja ihana blogi :)
Like coffee ja like smoke. Upea arvonta.
Liike smoke, like coffee. Ihana arvonta!
Ihania! Like smoke ja like coffee :)
like coffee, like smoke! :) ihana palkinto, olisi tervetullut!
Väreinä Like Coffee ja Like Smoke.
Like coffee ja like smoke! Niin ihana blogi ja ihana arvonta! Tulisi tarpeeseen!<3
Ihanat värit teidän makkarissa ja aivan loistava arvonta, pakko koittaa josko onni suosisi! :) Vilttejä saa väreissä Like Coffee ja Like Smoke.
Like coffee ja like smoke! voi, miten ihania! molemmat ovat joulupukin listalla joten olisivat lämpöisen tervetulleita!
Värit: Like coffee ja like smoke.
Ihana blogi. Ihana arvonta. Ihanat palkinnot :)
Voi vitsit mikä ihana arvonta! :) Vilttien väreinä on Like Coffee ja Like Smoke.
Uuuuiiii, tahtoo nuo lakanat! Niistä on kuulut niin paljon hyvää:)
vilttien värit: Like coffee ja like smoke.
Ihana arvonta! Vastaan myös Like Coffee ja Like Smoke =)
Like coffee ja like smoke. Mielellään kelpuuttaisin kotiimme jokaisen noista tuotteista.Kauniita ja ylellisiä!
Alpaca Line Curly- vilttejä on saatavilla kahdessa värissä; Like Coffee ja Like Smoke. Beach Housesta on kyllä noussut nopeasti suosikkini kodinsisustuksessa viime aikoina!
Oi, ihana arvonta! Noissa lakanoissa unen tuloa ei tarvitsisi kauan odottaa. Nyt nostan peukut pystyyn, jotta onnetar suosisi ja vastaan: like coffee ja like smoke.
Like coffee & like smoke :)
Ihana arvonta! Vilttejä saa väreissä like coffee ja like smoke.
Voi mikä ihana arvonta!:) Värit on like coffee ja like smoke!
Vastaushan kuuluu: Like coffee & like smoke
Kunpa vihdoinkin saisin jotain näitä tuotteita itselleni! Ihanat palkinnot! :)
Wihii, like coffee ja like smoke taitavat olla oikeat vastaukset ja kumpi vaan palkinnoista tähän osoitteeseen tervetullut! :)
oispa ihaa saada lakanat tai kylpytakki. Vilttien värit: like coffee ja Like smoke
Smoke ja Coffee taitavat olla saatavilla olevat värivaihtoehdot. Luksus arvonta tämä! :-)
Like coffee, like smoke!
Like Coffee ja Like Smoke ovat värit. Toivottavasti onni suosii. Upea blogi ja ihanat palkinnot.
Väreinä on like coffee ja like smoke :)
Like coffee, Like smoke. Oih,lakanasetti olisi huipujuttu, ollut toivelistalla jo pitkään:)
Like Coffee ja Like Smoke
Like Coffee ja Like Smoke! Kävispä tuuri!
MerviK
Like smoke ja likecoffee. Näyttää ihanan pehmeiltä! Oi että!
Like coffee ja like smoke… ehdottomasti mukana! :)
Väreinä Like Coffee ja Like Smoke !
like coffee ja like smoke :)
Teidän makkarin tunnelma on ihanan lämpöinen, pehmoinen, kutsuva ja samalla kodikkaan tyylikäs. Onnea vielä uudesta blogikodista! Muutto uuteen on jännittävää, meillä on edessä myös muutto uuteen kotiin, missä Beach Housen tuotteille olisi paljon tarvetta :)
Ai niin, värit ovat siis like coffee ja like smoke, ihania nekin!
Olishan se ihana setti, vanhojen luiden lämmikkeeksi:)
like coffee ja like smoke…
Väreinä Like Coffee ja Like Smoke. Vau mitkä palkinnot, laadusta ei ole tingitty:)
Like Coffee ja Like Smoke. Beach House tuotteet ovat niin ihania! <3
Like smoke ja like coffee
Like Coffee & Like Smoke
Uuteen kämppään tuollaiset ei olis pahitteeksi;)
Väreinä ovat Like coffee ja Like Smoke. Upeat palkinnot, jään odottelemaan peukut pystyssä, muuten joutuu kirjoittamaan joulupukille ;)
Vastaus taitaa olla like coffee & like smoke.
Ihanat kuvat!!
väreinä: like coffee ja like smoke :)
Like Coffee ja Like Smoke :) ihanat lakanat!
Liike smoke, like coffee. Minulle joululahjaksi :)
Ihana arvonta! Väreinä ovat: like coffee ja like smoke. Itselläni on yksi Beach House yöpaita ja ne ovat kyllä ihania ja kestävät kulutusta.
Like coffee ja like smoke
Like coffee ja like smoke; täälläkin tehdään muutoksia makuuhuoneeseen ja uniin haetaan muutosta. Niin vanhempien kuin kaksi vuotiaan poikamme, joten palkinto olisi taivaallinen! Ihanalta näyttää makuuhuoneenne!
Like coffee & like smoke! Ihana arvonta, syksy täytyy istua kynttilöitten valossa viltin alla :)
Like coffee ja like smoke . Niiiin ihanat palkinnot , voittaja tulee hykertelemään onnesta :)
‘LIKE COFFEE’ ja ‘LIKE SMOKE’. Ihanan pehmoisen näköinen saunatakki.
Like coffee & like smoke on ne värit! Ihanalta näyttää varsinkin tuo tummempi :)
like smoke ja like coffee! näyttää niin unelmalta! meilläkin makuuhuone uudistus käynnissä ja nuo lakanat ois unelmien täyttymys :)
Like Smoke & Like Coffee. Kylpytakki tulisi todellakin tarpeeseen! :)
Like coffee ja Like smoke! Tällaiset olleetkin haaveissa jo pitkään, toivottavasti arpaonni tälläkertaa suosisi! :-)
Täydelliset UNELMA-lakanat talviöiden lämpimiin uniin : )Like coffee & like smoke.
Vilttien värit ”like coffee” ja ”like smoke”. Ja teidän makuuhuoneessa on todellakin ihana tunnelma, ihan minun makuuni. Pilvenpehmeä tunnelma :)
Oih, ihana makuuhuone. Niin rauhallinen tunnelma. ♥
Upeat palkinnot, osallistun ja toivon että onni todella suosisi kerrankin! :)
Vilttejä löytyy kahdessa värissä, ’like smoke’ ja ’like coffee’.
Like coffee ja like smoke, Like coffee on juuri sen värinen viltti mitä olen pitkään jo etsinnyt :)
Vilttejä saa väreissä like coffee ja like smoke.
Like Coffee & Like Smoke
like coffee & like smoke. Mummille antaisin!!:)
like smoke & like coffee
Like coffee ja like smoke, mukaan arvontaan!
Like coffee ja like smoke. Mahtava arvonta.
Vilttejä saa väreissä like coffee ja like smoke. Kauniita kuvia makkarista!
Alpaca Line Curly -vilttien varit: ’like smoke’ & ’like coffee’ , mukavasti piristaisi nama palkinnot tata sateista viikkoa. T.anna
Värit ovat Like coffee ja Like smoke! Ihanan näköisiä ovat kyllä, sopisivat hyvin mun uuden asunnon makkariin :)
Like coffee & Like Smoke,
Olispa mahtava joululahja itselleni ;)
Like Coffee & Like Smoke
Noihin lakanoihin voisi eksyä pidemmäksikin aikaa :)
Todella kiireisen ja levottoman viikonlopun jälkeen on ihanaa pitää vapaata maanantaina ja katsella blogisi tunnelmallisia kuvia. Niistä välittyy juuri se fiilis, jota haluan tämän päivän varjella. <3 Ihanaa alkavaa viikkoa!
Värit ovat like smoke ja like coffee.
Kaksi väriä, Like smoke ja Like coffee. On kyllä ihanan näköisiä lakanoita!
Like coffee & like smoke. Ihana arvonta!
like coffee & like smoke!
Ihana blogi! Molemmat palkinnot tulisi tarpeeseen! :)
Like coffee & like smoke. Ihana arvonta. :)
Väreinä on Like smoke ja Like coffee. Huippu arvonta!
Like smoke, like coffee. Ihania tuotteita nettisivut pullollaan ja värit kuin tehty omaan kotiin sopiviksi!
Värit ovat Like coffeet ja Like Smoke. Ihania kummatkin ;)
Like coffee & like smoke, oi.. toivottavasti arpaonni suosisi tällä kertaa olisi todella tervetullut palkinto ;)
Värit on like coffee ja like smoke!
Voi juuri oon kattonu noita lakanoita mutta toistaseksi jääny ostamatta, toivottavasti nyt onnistais :)
Väreinä Like Coffee ja Like Smoke. :) Ois ihana antaa tuollaiset äitille ja iskälle joululahjaksi tai veljelle uuteen kotiin <3
Like smoke ja like coffee. Pussilakanasetti olisi kyllä ihana voittaa.
Like coffee!
Like smoke!
Cosyt kuvat ja ihana fiilis! Toivottavasti samaa ihanaa meille!
Rauhalliselta ja avaralta näyttää teidän makkari. Puhtaisiin lakanoihin on ihana illalla mennä nukkumaan. Ja vastaus on:like coffee and like smoke. Uudet pussilakanat olisivat super ihana joululahja.
Väreinä ovat Like Coffee ja Like Smoke. Muutmmme viime viikonloppuna uuteen omaan kotiimme ja mikäpä olisi mukavampaa kuin voittaa uusi pussilakansetti. Myös kylpytakki olisi enemmän kuin tervetullut! En vielä omista sellaista ja takki onkin kyllä hankintalistalla. :)
Värit ovat Like Coffee ja Like Smoke. Ihanat palkinnot!! Ja teidän makuuhuone on niin kaunis ja levollisen näköinen!
Like smoke ja like coffee! Ihana arvonta ja ihana blogi. :)
Värejä löytyy like coffee sekä like smoke :)
like coffee ja like smoke. ihanan näköiset lakanat, yöpaita ja kylpytakki. pirtsakkaa viikkoa teille!! :)
like coffee & like smoke on vastaus.
Pakko kysyä mikä kamera sulla on? Koitin etsiä täältä, mut en löytänyt.. Löysin vasta blogisi ja tykästyin!:)
Like coffee & like smoke! Voi kun voittaisin nyt! Aivan ihanat palkinnot! :)
Like coffee & like smoke ovat värit. Olisipas ihana saada mukavan pehmeitä tuotteita omaankin valikoimaan :)
Värejä on kaksi, like coffee (love it!) ja like smoke.
Meillä olisi tilausta juuri tuollaisille laadukkaille petivaatteille makuuhuoneen remontin kunniaksi!
Kaunista! Like Coffee ja Like Smoke,mukana arvonnassa!
Like coffee ja like smoke. Voikun kerrankin voittaisin ja saisin nuo ihanat lakanat!olen niitä hiplaillut kaupassa useaan otteeseen..
Like coffee ja Like smoke. Ihana arvonta ja varsinkin lakanat tulisivat tarpeeseen.
Ihanan pehmoisen näköstä :) like coffee & like smoke väreissä löytyy
Like Coffee ja Like Smoke. Makkari näyttää niiin levolliselta :) Voi kunpa arpaonni suosisi, tulisivat tähän syksyyn ihanana palkintona erittäin streessavasta alkusyksystä työ- ja kotirintamalla, joka nyt on jo kääntynyt voiton puolelle!
Like coffee & Like smoke, koitan mukaan arvontaan… :)
Teillä on tyylikäs tyyli ja nämä tuotteet ovat piste i:n päälle! Ihania luksustuotteita! (Vast. Like Coffee ja Like Smoke).
Like coffee ja like smoke :) ihana arvonta!
like coffee & like smoke :)
Like coffee & Like smoke. Hieno arvonta, peukut pystyyn!!!
Like coffee ja like smoke.
Like coffee ja Like smoke! Olispa ihanat lakanat!
Voi kun onni potkaisisi :) Vastaukseni on Like smoke ja Like coffee!
Like coffee & Like smoke. Unelmien täyttymys jos tuohon pussilakanasettiin arpa nappais..
Smoke and coffee ! Ihanuuksia
Like coffee sekä Like smoke
Like coffee ja Like smoke. Kiva arvonta :)
Ihana Makkari!Mukana arvonnassa:Like coffee ja like smoke.
Like coffee & Like smoke! Nuo lakanat ois aika kivat <3
Like coffee sekä like smoke. Ihania ovat, kuten muutkin tuotteet! :)
Like coffee & Like smoke. Mukana arvonnassa! :)
Like coffee ja Like smoke. Kivoja tuotteita arvonnassa:)
Like coffee ja like smoke
Like coffee ja like smoke
Like coffee & Like Smoke!! Ihanat lakanat tulis tarpeeseen!
Like coffee ja like smoke.
Like coffee ja Like smoke :)
Vastaus kysymykseen: Like coffee ja like smoke. Ihanalta ja rauhalliselta näyttää teidän makkari… Itsekin alkaa näin syksyllä toteuttaa sisustusprojekteja, nuo Beach Housen tuotteet sopisivat meillekin… ;)
Tää sarja on jotain niin luksusta<3 Mun vastaus on Like Coffee ja Like Smoke!
Väreinä Like Coffee ja Like Smoke.
Like coffee & Like smoke. arjen luksusta kelpais tännekin :)
Alpaca Line Curly -vilttejä on saatavilla väreissä ’Like Coffee’ ja ’Like Smoke’.
Like coffee ja like smoke. Lakanat on jo <3 Voi kun sais kylpytakin ja yökkärin!
Oi ihanan näkösiä! (vastaus: Like Coffee ja Like Smoke)
Like coffee ja like smoke.
Ihania tuotteita, voi että!
Aivan ihanat lakanat! Nehän ovat Like coffee ja Like smoke.
Täällä on peukut ja varpaat pystyssä ;)
Vastaus: Like Coffee ja Like Smoke.
Ehdottomasti osallistuttava arvontaan! :-)
Like coffee & Like smoke
Teidän uusi makkari on tosi kiva! Ja näytät ihan jumalaiselta näissä kuvissa, as always.
Ja nyt peukutan arpavoiton puolesta itselleni! Mulla on niin maailman nukkavieruin yöasugarderoobi ja kylpytakki… ja kyllä tuollaiset lakanatkin kelpais!
Like coffee ja Like smoke!
like coffee & like smoke
Like Coffee ja Like Smoke. On noin vaan ihania
Like Coffee ja Like Smoke.
Oi kun kerrankin osuisi Onnetar kohdalle! :)
Like coffee & Like smoke
Like coffee & Like smoke. Toivottavasti olisi arpaonni myötä kerrankin :)
Like coffee & like smoke.
Beach Housen tuotteisiin voisi tutustua kyllä tarkemminkin, näyttävät todella kivoilta.
Like coffee & like smoke. lakanat ois ihana saada!
Like coffee & Like smoke
Arvonnassa mukana. Voi kun voittaisin!!
Ihanan näköiset tuotteet! Vastaus on Like smoke ja Like coffee, nyt kun vielä arpaonni osuisi kohdalleen :)
Oivoi jos arpaonni suosisi! Talvi tuntuisi niiiiiin paljon helpommalta selättää ;) Ja vastaus kysymykseen; kahvin ja savun värisinä!
Like Coffee ja Like Smoke. Ihanat lakanat ja yövaatteet!
Like coffee & Like smoke! Niin ihana arvonta!:)
Like Coffee & Like Smoke. Ihanan seesteinen tunnelma välittyy makkari -kuvista :-) Toivottavasti tällä kertaa arpaonni suosii, meidänkin makuuhuone kaipaa jotain kaunista ja pehmoista uutta!
Like coffee ja like smoke :)
Like coffee ja Like smoke
Ihana luksusarvonta! <3
Mukana arvonnassa; like coffee&like smoke. Aivan ihania tuotteita, toivottavasti arpaonni suosii! :)
Like Coffee ja Like Smoke. Ihanat Beach Housen tuotteet. Olisin niin onnellinen jos arpaonni suosisi. :)
Like coffee ja like smoke. Ihana arvonta ja makuuhuone näyttää todella mukavalta!
like coffee & like smoke.
Ihana arvonta, voi kun kerrankin olisi nyt onni myötä :)
Like coffee & Like smoke
Erityisesti pussilakanasetti miellyttäisi :)
Like coffee & Like smoke :)
Minäkin haluan mukaan arvontaan :Like coffee ja like smoke
Like coffee ja like smoke. Aivan ihania ois nuo palkinnot!
Like coffee & Like smoke! Jospa onni suosisi tällä kertaa :-)
Like coffee & like smoke. Olisipa kerrankin arpaonnea :))
Täälläkin onneaan koittava vastaa like coffee & like smoke :)
Like coffee & Like smoke.. Kumpa natsais <3
Like coffee ja Like smoke.
Like coffee & Like smoke
Olisipas kiva voittaa :-)
Like coffee&like smoke.
Voi arpaonni,osu tällä kertaa minun kohdalle,kiitos:)
Like coffee & like smoke :)
Tähän on ehdottomasti osallistuttava! Viltit ovat saatavilla siis Like Coffee ja Like Smoke väreissä:)) Aivan ihania tuotteita! <3
Oi, makuuhuoneen rauhallinen ja kotoisa tunnelma todellakin välittyy myös ruudu tälle puolelle! Osallistun siis kilpailuun havittelemaan samaa fiilistä.:) Vastaukseni: Like Coffee ja Like Smoke
Like coffee ja Like smoke. Toivottavasti arpaonni suosii! Täällä vanhassa kivitalossa on vähän turhankin raikas tunnelma, kun lämpötila pysyy jääräpäisesti 18 asteessa.
Like coffee ja Like smoke. Ihana makkari ja ihanan pehmoisia palkintoja!
Like coffee ja Like smoke! Olispa ihanaa saadat tuollaiset lakanat. Ja tuo yöpaita… Se on niin kiva :)
Värithän ovat ihanat Like Coffee ja Like Smoke :) Nyt vain jännittämään arvontaa!
Like Coffee ja Like Smoke :) Nyt tarvittais kyllä sitä arpaonnea!
Kahvin (like coffee) ja savun (like smoke) väreissä sekä yksivärisenä että raidallisena :)
IhaniaIhania! Vastaus: Like coffee & Like smoke
Like coffee ja like smoke. Kylpytakki ja yöpaita näyttävät ihanan pehmeiltä!
Like Coffee ja Like Smoke, osallistun arvontaan!
Like coffee ja Like smoke :)
Nyt sormet ja varpaat ristiin, että onni kerrankin suosisi. Niin ihana arvonta!
Niin ja vastaus on Like Coffee ja Like Smoke :)
Like coffee ja Like smoke. Pidän mulle peukkuja.
Like coffee ja like smoke :) arpaonnea itselleni!
Like smoke ja like coffee ovat huopien värit. Arpaonnea toivon todella! :))
Osallistun arvontaan!
Like coffee & like smoke on vastaukseni.
Like smoke ja like coffee. Arvonnassa mukana, olisipa kiva voittaa.
Like smoke ja like coffee. Arvonnassa mukana, olisipa kiva voittaa.
Like Coffee & Like Smoke :)
Ihana arvonta, nyt jännäämään!!
Like coffee ja like smoke. Pidän peukkuja itelleni:)
v: like coffee & like smoke
juuri sain uuden sängyn niin olisi niin ihana ylläri voittaa uudet lakanat!:) ei haittas tuo kylpytakkikaan yhtään:p
Melkein niinku kahvia ja savua eli Like coffee ja like smoke :)
I do LIKE COFFEE but dont LIKE to SMOKE. Mukana! :D
Olisipas ihana saada Like smokey tai Like coffee viltti talveksi tänne kylmään asuntooni, jossa pakkasten aikana on 14-16 astetta lämmintä. :D Lämmittäisi mukavasti eikä tarvitsisi nukkua monet vaatekerrat päällekkäin! :)
Like coffee ja Like smoke. Ihania ovat, kunpa kerrankin onni suosis :)
Like coffee, like smoke. Vaikuttaa niin ihanan ylellisiltä, että pakko kokeilla onnea :)
Voi että miten toivonkaan, että arpaonni osuisi kohdalleni! Vastaukseni kysymykseen: like coffee ja like smoke.
Oli ihan pakko osallistua tähän! Sävyt ovat Like Coffee ja Like Smoke;)
Like coffee & Like smoke :)
Like coffee ja like smoke, eli kahvin ja savun värisenä. Olisi huippua saada jotain noin ylellistä, varsinkin lakanat olis ihanat.
Niitä on Like coffee ja Like Smoke…
Olisipa ihana voittaa, oi! :)
Toivon arpaonnea; like coffee ja like smoke. :)
Oi ihanuus <3 nyt sormet ja varpaat ristiin! Like coffee ja like smoke on vastaus.
Beach Housen tuotteet on niin ihania!! :) Vastaus: Like Coffee & Like Smoke
Like coffee & Like Smoke!
Like coffee & Like smoke :)
Like coffee and like smoke :)
Vilttejä löytyy väreissä Like coffee ja Like smoke :)
Like coffee & Like smoke, ihana arvonta!
Like coffee & Like smoke. Kerrassaan ihastuttavia tuotteita!
-SAara
Like coffee like smoke. Voi, kunpa onni suosisi!
Like coffee ja like smoke. TAHDON!
Like coffee, like smoke.
Peukut pystyyn, voittaisinpa kerrankin jotakin… Ja vielä näin ihanaa.
Niitä löytyy Like coffee ja Like smoke väreissä. Pehmoisinta ja parasta laatua :)
Like coffee ja Like smoke! Jee ehkä tällä kertaa arpaonni suosii meikäläistä:)
Like coffee & Like smoke :) kunpa arpaonni suosisi!!
Voisiko onnetar suosia minua, nyt jos koskaan niin toivoisin!! Noita lakanoita ja yöpaitaa olen usasti ihastellut monessakin eri putiikissa. <3
vastaus on curly like coffee, fuzzy like coffee ja curlyl ike smoke sekä fuzzy like smoke..
Like coffee ja Like smoke! Niiiiin nättiä ja passais meillekin :)
Like Coffee ja Like Smoke. Voi ihanat lakanat tänne, kiitos! :) Ja toki kylpytakki ja yöpaitulikin kelpaavat… :)
Like coffee ja Like smoke! :) ihania ovat.
Mulla on ajatuslistalla ostaa seuraavaksi yöpaidaksi tuollainen Bell-yöpaita. Ois kyllä niiin luksusta voittaa tää!
Like coffee ja like smoke ja molempia yksivärisenä ja raidallisena on vastaukseni kysymykseen.
”Like coffee” ja ”Like smoke”! Oh pliiiiiz let me have some beach houz! :)
Like coffee ja Like smoke. :)
Like coffee ja like smoke. Voi että kuinka ihania nuo Beach Housen tuotteet ovat! Kumpa arpaonni suosisi minua tällä kertaa!! :)
Tähän on pakko osallistua. ”Like coffee” ja ”Like smoke” :)
like coffee ja like smoke, myös raidallisina. Aivan ihania <3
Life coffee ja like smoke! Aivan ihanan näköisiä :)
Heti kirjoitus virhe.. Eli like coffee ja like smoke :)
Like coffee ja like smoke :)
Like smoke ja Like coffee :) Ja löytyy myös raidallisena Fuzzy like smoke ja Fuzzy like coffee! Toivottavasti arpaonni suosii!! :))
Like coffee ja like smoke ja raidallisina. Tuohon kylpytakkiin ja yöpaitaan olisi ihana kääriytyä!
Tuo kylpytakki + yöpaita olisi aivan unelma! Pakko siis yrittää:) “Like coffee” ja “Like smoke”
Like smoke ja like coffee. :)
Like coffee ja like smoke. Miten kauan olenkaan haaveillut näistä, josko onni suosisi:)
like coffee + like smoke………….
like coffee ,like smoke, ihania kuin mitkä
Like coffee ja like Smoke♥
Niin ihanaa kun tuhisevan pienokaisen vieressä onkin nukkua, niin kaipaan hieman sitä kun voi syventyä lukemaan kirjaa sängyssä ennen nukahtamista… Kun ne valot herättää beibini. Tuo yöpaita ja kylpytakki olisivatkin nyt luksusta taaperon äidin ilta-, yö- ja aamuhässäkkään ;)
Like coffee ja Like smoke. Jos arpaonni ei suosi, niin kirjoitan joulupukille tästä.
Like coffee & Like smoke. Uh, nää on niin niin ihania! Pakko se on yrittää :)
Like coffee ja Like smoke. Niiiiin ihana makkari ja ihanat lakanat! Seesteinen tunnelma todella välittyy :)
Like coffee ja Like smoke
Aivan ihanaa ois tuollaiset omistaa! Vastaus on Like coffee ja like smoke.
Coffee ja Smoke.
Noista lakanoista olen haaveillut jo pidempään, mutta ikinä en ole missään törmännyt niihin niin, että olisin päässyt edes hypistelemään. Jospa onni nyt siis suosisi… Vilttien värit ovat Like coffee ja like smoke.
Like smoke ja like coffee
Like Coffee ja Like Smoke
Like coffee ja like smoke.:)
Like smoke ja like coffee.
Pakkohan se on tämmösen vilttiriippuvaisen osallistua, ihana arvonta!
Like coffee ja like smoke, molempia yksivärisenä ja raidallisena :)
Alpaca Line viltit ovat saatavilla sävyissä Like Coffee ja Like Smoke. Ihanan pehmoisen ja lämpimän näköisiä!
Like coffee ja like smoke !
Like coffee ja Like smoke. Ihanat lakanat!
Like coffee ja like smoke… (täältäkin olisi vastauksen voinut luntata, kävin toooosi fiksuna ihan liikkeen sivuilla vilkaisemassa…)
Like coffee & like smoke :)
Like coffee ja like smoke! Voikin arpaonni suosisi kerrankin :)
Like coffee ja Like smoke. Voi kunpa onni potkasis oikeen kunnolla!;)
Voi ei miten ihania juttuja Beach Houselta löytyykään! :) Vilttejä on saatavilla ’Like coffee’ ja ’Like smoke’ väreissä.
Like Coffee ja Like Smoke
Voi kun voittaisinkin, sehän olisi aivan megaluksusta?
Like coffee & Like smoke! :)
Like coffee ja like smoke. Ihanat!
Viltit ovat Like coffee & Like smoke. Nää on niin ihania! Ja sopis meille super hyvin. ;)
Like coffee ja Like smoke :-)Toivottavasti arvonnassa onnistaa…
Like coffee ja like smoke ovat nuo värit. Harmi, kun yleensä en ole Hannu Hanhen kaltainen onnenmyyrä jota onnistaisi arvonnassa..
Jee ihana kilpaulu! Värit ovat coffe ja smoke.
Like coffee & Like smoke, ihanuuksia!
LIKE COFFEE ja LIKE SMOKE
Like coffee & like smoke! Voi kunpa arpaonni suosisi, Beach Houset kuulostavat ainakin kertomusten perusteella niin houkuttelevilta :)
Like coffee & Like Smoke. Ihana arvonta! :)
Like coffee ja like smoke. Oispa onnea :)
Like smoke ja liike coffee:-)
Saatavilla olevia värejä on like coffee ja like smoke.
Vilttejä löytyy LIKE COFFEE ja LIKE SMOKE sävyissä, aivan parhaat sävyt ja viltit ovat varmasti mitä pehmeimpiä :)
’Like smoke’ ja ’Like coffee’ sekä raidallisina ’Fuzzy like smoke’ ja ’Fuzzy like coffee’. Toivottavasti tärppäisi! :)
Värit ovat Like coffee ja Like smoke. Toivottavasti arpaonni suosii! :) Ihania tuotteita! :)
Like coffee ja like smoke :) Ollappa kerranki joku onnenkantamoinen! :)
Viltit ovat like coffee ja like smoke! Lakanat sopisi tosi hyvin meidän sänkyymme! :D
Like coffee & Like smoke on värit. Aivan ihania juttuja palkintoina!
Ihanat värit like coffee ja like smoke!
Like coffee ja like smoke. Aivan ihana arvonta, kumpa onni suosisi.
Kahvi ja savu! Ihania juttuja tuolla Beach Housella :)
Like Coffee ja Like Smoke
Oih, ihania! :D
Vilttejä on saatavilla Like Coffee ja Like Smoke värisenä!
Laadukkaita ja ihania tuotteita, rakastan kaikkea pehmeää ja kaunista!<3
Like coffee ja like smoke!:)…näytti aivan ihanilta…
Oi, mitä ihanuuksia!
Like coffee ja like smoke taisivat olla värit.
Like coffee ja like smoke ovat saatavilla olevat värit. Kerrassaan ihania juttuja ja juuri sellaisia mitä tarvitsisin! :)
Like coffee ja Like smoke on vilttien värit! Voi miten ihania juttuja BeachHousella taas, kunpa vaan voittaisin!! Jännityksellä laskemaan öitä arvontapäivään ;)
Vastaus kysymykseen: Like coffee ja Like smoke -värisinä. Beach Housen tuotteet vaikuttavat laadukkailta ja ylellisiltä. Erityisesti tyykkään juuri tuotteiden luonnonläheisistä väreistä. Oispa ihanaa voittaa!
Aivan ihana arvonta, toivottavasti tällä kertaa arpaonni suosisi! Like coffee ja Like smoke ovat värit joina vilttejä löytyy :)
Like coffee ja Like smoke löytyy :)
Värivaihtoehdot on like coffee ja like smoke. Kiitos arvonnasta! :)
Värivaihtoehdot näyttäisivät olevan Like Coffee ja Like Smoke. :)
Like coffee ja like smoke ovat vilttien värit. Toivottavasti onnii suosii ja saan jomman kumman ihanista palinnoista.
Oi, mulle kelpais kumpi vaan paketti! :) Värit ovat ’Like smoke’ ja ’Like coffee’…
Like coffee and like smoke. Ihanan pehmoinen arvonta :)
Villi veikkaus: vastaukset ovat Like coffee ja like smoke :)
Oih, en kerennyt googlaamalla löytää kuin maitokahvin ruskean (like coffee)viltin kun tuli jo kiirus tänne se ilmoittaa, niiiin täydellinen viltti että huh huh <3
Like coffee ja like smoke :)
T. Piia
Like Coffee ja Like Smoke, voi, miten ihanat!!
Like coffee ja like smoke. Voi, kun arpaonni suosisi!! :D
Onpas ihana arvonta! <3 kauan olen haaveillut Beach Housen tuotteista, mutta vielä ei ole budjetti antanu periksi…
Värit ovat like coffee ja like smoke.
Like Coffee ja Like Smoke. Mukana kilpailussa!
’LIKE COFFEE’ ja ’LIKE SMOKE’, jospa arpaonni osuisi joskus kohdalle! :)
Jee, kello varttia vaille kuusi, eli viime metreillä mukaan :)
Värit ovat Like coffee & Like smoke!