Mä koen, että en ole koskaan ollut missään asiassa erityisen hyvä tai lähelläkään edes parhaimmistoa. Tiedättekö, koulussa yksikään aihe (tai aine) ei erityisemmin kolahtanut. Kuulostaako tutulta, anyone? Olin siis keskiverto koulussa ja harrastuksissa. En ole osannut koskaan soittaa mitään instrumenttiä, en ollut mimmiliigan loistavin tähti (todellakaan) ja hevosillakin ratsastin aina maastossa, niin ettei kukaan näe. En ole mitenkään katkera (enpä!) mutta toivoisin, että jossain vaiheessa elämää löytäisin sen oman juttuni, ehkä se onkin tää bloggailu, vai lasketaanko tätä :D

Olen kuitenkin sellainen, voisiko ehkä sanoa, arjen suorittaja? Teen aamusta iltaan kaikenlaisia asioita, siivoan, siivoan ja siivoan, järjestelen, hoidan juoksevat asiat ja koitan muutenkin aina saada mahdollisimman paljon ”tehtyä”. Ystäväni Saara kuvailisi minua sanalla tehokas.

Usein vedän kuitenkin itseni ihan liian piippuun ja unohdan välillä nauttia arkisista askareista. Rebekka nukkuu edelleen huonosti, hän saattaa herätä välillä viisikin kertaa yössä, mutta en siltikään nuku päiväunia (ihan oikeasti) koskaan, paitsi tänään. Ponnistelin silti tänäänkin kovasti ja kyselin Miikalta vielä, että kannattaakohan mun… Paras neuvo, minkä olen saanut lastenhoidon suhteen on, että nuku silloin, kun vauvakin nukkuu. En vain ikinä noudata sitä.

Meillä ei täällä kotona ole mitenkään täydellisen siistiä, mutta aika siistiä kuitenkin. En ymmärrä mikä minua vaivaa, miksi en osaa chillata, rentoutua, lakata stressaamasta? Äitini on aina sanonut, että ”En voi rentoutua, ennen kuin kaikki on järjestyksessä” ja kylläpä vain, minusta on tullut ihan samanlainen. Hoidettavien asioiden lista on pitkä ja niitä tulee koko ajan lisää, joten eihän koskaan tule sellaista tilannetta, että kaikki on hoidettu. Sitäpaitsi minulla on aina to do lista kirjoiteltuna, jos tuntuu, että tekemiset pääsee loppumaan :D

Parempi olisi tyytyä siihen, että tärkeimmät on hoidettu, eikö? Minulla on muuten myös pakonomainen tarve säilyttää tavarat huolella ja sekoan ihan täysin, jos joku on hukassa. Ai miten niin hukassa? Käännän vaikka asunnon ympäri, että löydän hukassa olevan sukan. Tosi järkevää, vai mitä? Kyllähän te ehkä muistattekin sen yhden pellepalikan tarinan…

Jatkossa yritän parhaani mukaan vähän löysätä, ottaa niitä päikkäreitä, antaa muoviastioiden lojua lattialla, pyykitkin voisin jättää silittämättä joskus ja yhden imurointikerran voisin jättää välistä… Sillä arkeahan tämä elämä suurimmaksi osaksi on ja siitä pitäisi ennen kaikkea nauttia, eikä vaan paahtaa kiukulla eteenpäin. Onko siellä muita suorittajia, kuin minä, tunnustakaa pois vaan?

Kaikella rakkaudella,

Maj

ps. Kuvat ovat tältä päivältä napattuja.