Tämän blogimuuton myötä on tänne Magicpoksiin saattanut ehkä eksyä muutama uusikin lukija tai ainakaan varmasti kaikki teistä eivät ole seuranneet blogia ihan alusta asti? Nouseeko käsiä yhtään ylös? Jos niin, lämpimästi tervetuloa lueskelemaan Magicpoksia :)
Ehkä myös olisi hyvä hetki kertoa ”muutamalla sanalla” itsestäni ja bloggaamisesta, jonka olen aloittanut jo toukokuussa 2009. Vaikea uskoa, että ensi keväänä olen kirjoittanut jo viisi vuotta, kukapa olisi ikinä uskonut…
Kuvat blogistani vuosilta 2009-2010
Olen viisihenkisen perheen keskimmäinen lapsi, siskoni oli odottanut minun syntymääni kuin kuuta nousevaa. Melkein koko lapsuuteni asuimme samassa omakotitalossa Pohjois-Pohjanmaalla, siinä jossa kolme vuotta minua nuorempi veljeni on syntynyt ja jossa vanhempani edelleen asuvat. Lapsuuteni oli onnellista ja huoletonta aikaa, perheemme keskinäiset välit ovat olleet aina avoimet ja tunnelma kotona on lämminhenkinen – olemme kuin espanjalaiset, puhumme paljon ja hetkittäisiltä suuttumisilta tai äänenkorottamisilta ei koskaan olla vältytty. Etenkin äitini on erittäin perhekeskeinen ihminen, välillä hän on jopa miettinyt, että onkohan liiaksikin ;) Se johtaa varmasti juurensa siihen, että hänellä itsellään on ollut kuusi läheistä ja erittäin rakasta sisarusta.
Teini-ikäisenä olin kovin angstinen, maailma tuntui synkältä. Halusin kokeilla kaikkea ja luulin tietäväni myös kaikesta enemmän kuin vaikkapa vanhempani. Naapurin tytön kanssa värjäiltiin hiukset kirkuvan pinkeiksi, leikeltiin kulmakarvat ja jossain vaiheessa minulla oli rastatkin päässä. Niin ja muistan kuinka minua luultiin myös pari kertaa siilitukkaisena pojaksi. Teini-ikä otti tosiaan koville, mutta yläasteen päättyessä aloin hiljalleen taas olemaan oma itseni. Opiskelin audiovisuaalista viestintää kotikaupungissani, mutta sitten kävikin niin, että rakastuin ja huomasin asuvani jo ennen valmistumistani Tampereella.
Hain valmistumiseni jälkeen Helsinkiin, Taikiin opiskelemaan valokuvausta, mutta ei tärpännyt, joten tein parin vuoden aikana muutamaa erilaista duunia uudessa kotikaupungissani. Silloisen poikaystävän kanssa me pidettiin pitkään yhtä, mutta lopulta siinä taisi vain käydä niin, että kasvoimme erillemme. Muutin ensimmäistä kertaa 22-vuotiaana asumaan yksin ja opiskelin siinä samalla kosmetologiksi. Samoihin aikoihin aloitin myös bloggailun ihan silkasta halusta kokeilla jotain uutta. Samalla sain kätevästi välitettyä terveiset perheelleni blogin kautta. Kirjoitin aluksi turhan henkilökohtaisia (ja hölmöjä!) juttuja, joten vuotta myöhemmin suljin blogini, joka oli silloin nimellä ”Magicboxx”. Aloitin tämän nykyisen blogin heti samantien.
Nykyisen aviomieheni Miikan tapasin aika pian sen jälkeen, kun olin vannonut etten tarvitse miehiä elämääni pitkään aikaan. Pitkätukkainen futispoika taisi kuitenkin viedä niin pahasti jalat alta, että peruin puheeni samantien. Miikan kanssa tunsin olevani turvassa – ja niin tunnen edelleenkin. Hänen perusrauhallinen luonteensa tasapainottaa minua, sillä koen olevani herkkä, spontaani ja tiedän stressaavani asioista turhaan. Miikan myötä sain elämääni myös hänen Viivi tyttärensä, joka nykyään on jo niin upea nuori nainen. Kirjoittelin blogiin tosi paljon menemisistämme & tekemisistämme, kauneudenhoidosta ja Maunosta, pienestä Chihuahuastamme.
Maunon kohtalo oli surullinen, hänet nukutettiin hampaiden poistoa varten – siitä pieni ei koskaa toipunut. Sain lukijoilta tosi paljon kommentteja ja alan edelleen itkemään jos menen lukemaan postauksia, jotka kertovat Mauno-koirasta. Olin pari viikkoa ennen Maunon kuolemaa saanut tietää odottavani esikoistamme, joten olin muutenkin tosi herkillä. Päätimme kuitenkin ottaa aika pian uuden koiran ja niin meidän elämäämme tuli sulostuttamaan Teppo-koira.
2010 kevättalvella tyttäremme Rebekka syntyi ja halusin huutaa koko maailmalle, että minusta on tullut äiti. Synnytykseni oli ihan kuin oppikirjasta, itseasiassa muiden puheiden perusteella kuvittelin sen olevan paljon kamalampaa. Muistan kuinka seuraavana päivänä synnytyksestä föönäilin jo hiuksiani ja kätilö tuli kysymään, että en kai vielä ole lähdössä mihinkään?
Rebekan ensimmäinen vuosi oli hyvin haastava, sillä hän kärsi koliikista, maitoallergiasta ja korvatulehduskierteestä. Olin siitä huolimatta onnellinen vauvasta ja tuntui, että äitiys on todella minun juttuni. Jo vähän ennen Rebekan syntymää tutustuin samassa kerrostalossa asuvaan Maija-tyttöseen, jonka tytär on Rebekkaa pari kuukautta vanhempi. Pääsin siis ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilemaan vaipanvaihtoa. En koskaan voi unohtaa sitä miten Maija auttoi minua, hän hieroi vatsakipuista vauvaani ja keinutti tämän uneen, kun itse olin niin puhki, että en pystynyt muuta kuin itkemään. Samaan syssyyn yksi minulle todella läheinen ihminen sairasteli pahasti, joten laihduin kovasti ja olin senkin takia uupunut. Siihen aikaan äitiyttäni arvostelevat kommentit blogissa satuttivat minua ehkä eniten.
Äitiyden myötä olen myös löytänyt aivan mahtavia ihmisiä elämääni – ja olen oppinut antamaan erilailla asioille arvoa. Olen varmasti muuttunut ihan älyttömästi äitiyden myötä, mutta toisaalta olen edelleen se sama Maj, kun ennen lapsiakin. Vaikka rakastan lapsiani yli kaiken, niin en elä pelkästään heidän kauttaan, vaan haluan, että minulla on jotain omaakin.
Tyttäreni ollessa yhdeksän kuukautta siirtyi blogini Indiedaysin alle, se oli ensimmäinen iso askel bloggaajan urallani. Ehdin bloggailla Indiedaysilla puoli vuotta ja sitten olinkin taas raskaana. Kirjoittelin tosi paljon raskaus- ja vauva-aiheisia juttuja blogiin, sillä mistäs muustakaan olisin kirjoittanut kosmetiikka-alalla työskentelevänä ja bloggaavana 1,5 vuotiaan taaperon raskaanaolevana äitinä? Kaikki ajatukseni liittyivät lapsiin tai raskauteen. Silloin minulla ei tainnutakaan olla paljon muuta ”omaa” kuin tämä blogi, henkireikäni.
2012 maaliskuussa syntyi Samuel – melko kivuttomasti. Isä ja papat olivat innoissaan pojasta. Kahden pienen lapsen äitini oleminen on rankkaa, mutta palkitsevaa hommaa. Aluksi tuntui, että arki on yhtä hullua härdelliä, päivitin blogiakin päivittäin. Toisaalta blogin eteen tehty työ lyhensi yöuniani entisestään, mutta toisaalta se piti minut myös järjissäni. Rehellisyyden nimissä pakko sanoa, että kyllä ne yöheräilyt kiristivät kovasti pinnaani, vaikka poika ei ollutkaan niin vaativa vauva, kuin tyttö oli.
Maaliskuussa meillä juhlittiin 1- ja 3-vuotis synttäreitä ja kevät teki tuloaan. Viime kesänä olin onnellisempi kuin koskaan. Nautin lapsista, ystävistä ja hienosta säästä. Heinäkuussa täytin 28-vuotta ja tuntuu, että se kolmenkympin kriisi voi olla alkamassa. Elokuu oli tunteikasta aikaa, sillä vietimme omia häitämme.
Blogin muutto tänne Olivia-lehteen on myös ollut mielettömän iso juttu minulle! Blogista, rakkaimmasta harrastuksestani on tullut minulle ihan oikea työ ja elämämme on muutenkin hiljalleen balanssissa suhteellisen rankkojen vauvavuosien jälkeen. Olen nyt 28-vuotias kahden lapsen äiti, se tuntuu upealta. Edelleen olen vaihtelunhaluinen, spontaani, helposti innostuva ja toisaalta myös kyllästyvä, joten Miika ja muut läheiset saavat kestää tätä tunteiden kirjoa ja vuoristorataa varmaan hamaan loppuun saakka. No, toisaalta ehkä ei ainakaan tule tylsää.
Perhe-elämän ja lastenvaatejuttujen lisäksi minua itseäni kiinnostaa kauneus, pukeutuminen ja muu naistenhömppä – blogini onkin näiden kaikkien aiheiden sekametelisoppa, julkinen päiväkirjani. Magicpoks on minulle paikka, jonne voin kirjoittaa mistä tahansa aiheesta, mikä liippaa minua läheltä tai mikä sattuu sillä hetkellä kiinnostamaan itseäni. Tämä blogi on paikka jonne voin purkaa hyviä ja huonojakin fiiliksiäni, jakaa kauniita, hassuja tai koskettavia hetkiä elämästäni.
Blogi on kuitenkin vain pieni pala elämääni, henkilökohtaisimmat jutut säästän itselleni ja läheisilleni. Ystäväni sen loistavasti kuvaili näin; hän nosti kymmenen sormea ylös ja sanoi ”tässä on sinun elämäsi” sitten hän laski kaikki muut paitsi kaksi sormea ja sanoi ”tässä on se, mitä blogi kertoo siitä” <3
-Maj
Ihana kirjoitus Maj! Onnea matkaan Olivialla – hieno juttu kerrassaan! Oon sun blogin innokas lukija ja Sebukin vähän vierestä seurailee. Ihnaa lukea sun onnellisesta perhe-elämästä, kun itellä elämäntilanne on niin erilainen tällä hetkellä! Keep up the good work!
Voi miten kiva kuulla! Me ollaan Miikan kanssa tehty edetty vaan eri järjestyksessä kuin monet muut, tiedäthän? Koti, avioliitto, lapset… -> lapset, koti, avioliitto! Hehe!
Oli tosi mukava lukea tämä kirjoitus, vaikka olenkin seuraillut blogiasi JO niiltä ajoilta, kun et ollut vielä kertonut lukijoillesi odottavasi esikoista :) En yleensä jostain syystä pidä blogien muuttamisesta eri ”blogikoteihin”, mutta blogisi on poikkeus ja sitä kyllä seurailen kirjoitat sitten missä tahansa ja ainakin muutto IDltä tänne Oliviaan on jotenkin neutraali ja ei häiritse yhtään. Onnea siis uudesta blogikodista! :)
Kiitokset! Mä tiedän ehkä mitä tarkoitat, joskus blogin lukeminen vaan jää, kun sitä ei enää löydykään sieltä samasta paikasta? On jotenkin tosi liikuttavaa tietää, että osa tyypeistä on jaksanut lueskella mun höpinöitä jo miltei viisi vuotta, uskomatonta :”)
Jostain mystisestä syystä rupesin itkemään tätä lukiessa :-D itse olen ollut matkassa mukana Mauno ajoista saakka ja muistan esimerkiksi erittäin elävästi postauksen, missä kerroit odottavasti Samuelia! Tää on niin elämän makuinen blogi, kiitos siitä <3
Kiitokset itsellesi, että olet pysynyt mukana näin pitkään. Maunon muisteleminen tuo yhä edelleen aina vedet silmiin :”)
Eksyin blogiisi juurikin noina surullisina aikoina kun joku toinen bloggaaja kirjoitti Maunon kohtalosta. Kirjoitustyylisi vetosi vaikka muuten meillä ei ole muuta yhteistä kuin Tampere :) Jännä, että näin lapsettomana ja täysin erityylisenä luen edelleen aktiivisesti blogiasi!
Mäkin eksyin tänne Tarun blogin kautta, kun hän oli kirjoittanut Maunon kohtalosta. Mä muistan, että silloin nous vedet silmiin tilanteesta ja tuntu tosi pahalta, vaikka kyseessä oli ihan tuntemattomat ihmiset ja niille tapahtunut kauhea onnettomuus :(
Kiva nyyhkiä ja pyyhkiä kyyneleitä aamubussissa! :'(
Ei vaan kiitos ihanista arjen asioista ja siitä ”hömpästä” jota jaksat jakaa meille ”sielunsiskoille”. Juttusi eivät petä koskaan.
Kaikkea hyvää teille <3
Terv, pikkuäiti
Hieno ja koskettava kirjoitus :) Onnea ja menestystä tulevaan!
Terkuin,
Eveliina
Ihana kirjoitus! Onnea matkaan!
Uusi lukija ilmoittautuu! Mukavaa lukea muodista ja äitiydestä ja sen sellaisesta, hömpästäkin:) Itsellänikin on iso perhe, neljä lasta välillä 3vkoa -6 vuotta, joten uskon että blogistasi löytyy paljon kiinnostavaa ja inspiroivaa!
http://mamainprogess.blogspot.fi/
Hieno postaus! Ja kiitos sinulle Maj, olet ihana! Olen seurannut blogiasi jo sieltä Magicboxx-ajoilta, vaikka itse elänkin jo ihan eri elämänvaihetta kuin sinä. Jatka samaan tyyliin ja eikö ole ihanaa kun elämä alkaa helpottamaan?! Minun oma ”vauva” on jo 13 vuotias ja kyllä tämä aika tosiaankin on hurahtanut hetkessä.
Kiitos <3 ihana juttu taasen!
Rebekan vauva-aika kuulosti jotenkin liian(kin) tutulta..yksi kysymys, oliko Reben maito-allergia selvä?? Hjelp! Mietin (ja lääkärinkin kanssa mietitty..) oman pojan oireilua, ei siis mitään selvää ihottumaa tms. ole ollut. Ja labrat olleet puhtaat, muttei kai 100% luotettavia. Meilläkin alkuun koliikkia ja edelleen 1,2v. pojan unet huonoja :S Ihana, jos ehtisit vastata..
Hei, pakko kommentoida kun huomasin sun kysymyksen Majlle. :)
Meillä esikoinen kärsi hurjasta koliikista ja huusi ekan puoli vuotta yöt ja päivät läpeensä. Lääkäreissä ravattiin, eikä mitään löydetty monista tutkimuksista huolimatta. Korvatulehduskierre alkoi meillä vasta 2 vuotiaana, silti esikoinen valvotti ensimäiset 1,5vuotta herättämällä ja huutamalla 20min-2h välein. Nyt kun neidillä rupeaa olemaan 4v mittarissa alkaa yöt helpottumaan. Meillä on nukuttu jo yksi kokonainen yö putkeen. :) Tosiaan tyttö on täysin perusterve, ei allergioita, eikä muuta, mutta silti yöt meni meillä miten meni. Ja joku viisas mulle joskus sanoikin, että 4 vuotiaana nuo lapset viimeistään rupeaa nukkumaan. :) Toisilla toki hieman aikaisemminkin. ;) Onneksi meidän juniori on tuntunut olevan ihan eri maata nukkumisen suhteen. :) Tsemppiä sulle öihin!
Jep, kiva että joku kommentoi ;)
Huoah…on teilläkin kyllä rankka tie takana! Ei oikeen innosta tuo että vielä 3 vuotta eessä valvomista..meillä yksittäisiä öitä jo on nukuttu omassa sängyssäkin, mutta harva se aamu löytyy kainaloisesta/vierestä.. :S ja se oma nukkuminen potkivan lapsen vierellä..no, on vähä mitä on..Ja jep, unikoulukokeiluja on..en jaksa uskoa meidän tempementtisella kaverilla toimivan, kun aina tulee jotain tekijöitä, kuten hampaat, kuume tms. mikä vaivaa ja unikouluttaa pitäs ehkä 100 x. ;D Kiitos vertaistuesta <3 jollain tavalla aina helpottaa edes asteen kun kuulee että on kohtalotovereita eikä kaikkien lapset oo helppoja ja tössyköitä…ehkä ne pärjää sit elämässä, osaa puoliaan pitää jne..
Voi ei anteeksi, en ole vielä ehtinyt vastailemaan tämän postauksen kommentteihin. Rebekan maitoallergia ei ollut selvä, se ei näkynyt niissä testeissäkään, mutta maidon vaihduttua apteekin maitojauhevalmisteeseen, oireet eli heräily helpotti kovasti. Tyttö joi vielä tosi pitkään maitopullon illalla/yöllä, joten sillä oli suuri vaikutus. Toki myös heräilystä oli ehtinyt jo tulla tapa ja siinä samassa alkoikin se korvakierre jo, joka päättyi vasta korvien putkittamiseen 1,5 vuotiaana. Olen myös jostain kuullut että maitoallergia ja korvavaivat kulkevat käsikädessä, en tiedä pitääkö sit paikkansa. Rebekka alkoi nukkumaan paremmin pari kuukautta ennen kuin hän täytti kaksi vuotta. Kovasti voimia sinne <3 ps. Edelleen pian 4-vuotias tyttö herää yleensä kerran yössä ja kiipeää sänkyymme, mutta se ei tunnu yhtään miltään enää verrattuna aikaisempiin kokemuksiimme. Pikkuveli huutelee äitiä tuolta huoneesta 2-4 kertaa yön aikana, joten ihan vielä en nuku kokonaisia yöunia minäkään :)
Moikka Maj!
Halusin vaan sanoa että edelleen mukana ollaan! Aloitin lukemaan sun blogia jo tuolloin kun se kantoi nimeä ’Magicboxx’. Itsellä saman ikäiset lapset, tosin poika on vanhempi ja tyttö nuorempi.
Haluan sanoa että sä olet hyvä äiti, ja sen näkee susta kuinka paljon nautit siitä sekä sun lapsista!
Kaikkea hyvää sulle ja sun läheisille <3
-Rebekka Taivassalosta
Ihana kirjoitus jälleen Maj, arkiset askareet sinun kertomanasi on niiiin kivoja, lisää niitä ja Onnea tulevaan!
”Edelleen olen vaihtelunhaluinen, spontaani, helposti innostuva ja toisaalta myös kyllästyvä” tuo on kuin minun suustani, jos kuvailisin itseäni. Myös lasten iät ja sukupuolet yhdistävät – ehkä tässä on sitä kuuluisaa samaistumista, miksi on kiva käydä lukemassa blogiasi.
Ihana kirjoitus, ja niin sinunnäköisesi. Olet <3
blogiasi pitkään seuranneena – olipa mukava lukea tällainen sneak peak sun elämästä! :) ihana blogi sinulla, helposti seurattava.
Mä myös olen lukenut sun blogia Magicboxxista lähtien – tää oli kiva yhteenveto :) tsemppiä!
En ole uusi lukija, mutta tässä oli paljon sellaista mitä en tiennyt. ihana kirjoitus :).
Tunteita herättävä kirjoitus. Ihana. Annat niin paljon itsestäsi ja olet aito. Itsekin kirjoitan blogia, olen kolmen alle kouluikäisen lapsen äiti ja innostunut samoista asioista kuin sinä. Vertaistuki on aina parasta. Innolla siis luen blogia. <3
http://beautyismytreasure.blogspot.fi
moikka
huomasin, että tuolta sivupalkeista puuttuu kokonaan blogiarkisto. onko sellainen mahdollisesti tulossa vai jäävätkö vanhat postaukset ikuisesti unholaan?
blogiasi olen lukenut todella kauan, vielä kun se oli magicboxx :) olin tuolloin 18-vuotias, mutta kummasti postauksesi ovat kiinnostaneet tähän päivään saakka vaikka en esim. lapsiarkeen voi samaistua. ihana blogi!
Tääläkin ilmottautuu yksi vanhemmista lukijoista! Elävimpiä muistoja magicpoksista on postaus, jossa ilmoitit Samuelin syntyneen. Minä, joka todella harvoin itken mistään, puhkesin kyyneliin. Se kertoo jotain blogisi aitoudesta. Vaikka muuten pitäisinkin taukoa blogien lukemisesta, magicpoksia tulen silti aina kurkkaamaan tasaisin väliajoin! Aidoin ja lämminhenkisin blogi mitä olen ikinä lukenut ja tuskin tulen lukemaankaan ! <3
Olipas tämä kiva kirjoitus ja katsaus menneisiin vuosiin :)
Ihana postaus, joka vahvasti sitä et tää on mun lempiblogeja:) Samalla avoin suhteessa iloisiin ja vaikeisiin asioihin, mutta riittävän kepeä ja hyväntuulinen. Vaikka itsellä ei olekaan lapsia niin tykkään tästä blogista juuri siitä, että lapset vilahtelee mukana mutta syntyy käsitys, että naisen elämään mahtuu muutakin kuin äitiys. Parhaita paloja on kyl Rebekan ”suusta”, ne ovat niin hellyyttäviä ja antavat tyttärestänne hauskan kipakan ja söötin kuvan:)
Tää tuntuu hassulta kommentoida. En oo muistaakseni koskaan aiemmin kommentoinut sulle, tai ehkä onnitellut lapsista tai sellaista, mutta en muuten muista. Kuitenkin sun blogiasi olen seurannut Magicboxx-ajoista, taisit olla yksi ensimmäisiä blogeja joita seurasin säännöllisesti. Hassua tämä on myös siksi, koska mulla ikää nyt on 19. Olen seurannut sun blogia siis ripari-ikäisestä! Edelleen jaksan ilahtua blogistasi, ja on ollut upea seurata sekä sinun että lasten kasvua.
Ihanaa viikonloppua teille! :)