IMG_2234

Nämä ihanat aurinkoiset päivät ovat kyllä olleet aika oiva startti toukokuulle. On ehkä vähän hassua sanoa näin, mutta musta tuntuu ihan siltä kuin vihdoinkin oltaisiin voiton puolella, hyvästi synkkä syksy & väsyttävä talvi. Toukokuu on toivoa täynnä, eiks niin?

Itselläni on ainakin on energisempi olo kuin aikoihin. Olen innostunut jälleen lenkkeilystä, ja hiljalleen juoksu alkaa taas rullailemaan. Tarkoituksenani on osallistua kesällä pariin juoksutapahtumaan. Pientä treenipostaustakin on tulossa tällä viikolla tänne blogiin, juoksustakin tekisi mieli kirjoitella. Parin seuraavan viikon aikana tarkoituksenani on näpytellä ainakin jonkin verran postauksia valmiiksi reissumme ajaksi ja erittäin mielelläni toteuttaisin teidän toivomia juttuja eli jos jotain tiettyä on mielessä, niin laittakaahan viestiä?

Olette varmaan huomanneetkin, että muutimme Hannan ja Iinan kanssa Oliviasta tänne Idealistaan? Idealista syntyi, kun Allerin lifestyle-brändit yhdistyivät tv-toimituksen kanssa. Täältä pääset halutessasi lukemaan lisää infoa Idealistasta. Myös Magicpoksin ulkoasuun on tehty pieniä muutoksia ja haluaisinkin kysyä teiltä, onko kaikki pelittänyt samaan tapaan kuin ennenkin? Jäittekö kaipaamaan jotain vanhasta blogisivusta vai onko hyvä näin? Sainkin jo muutaman viestin, että nimenomaan kommentoinnin kanssa on ollut pieniä vaikeuksia.

Kiitoksia vielä kaikille ”Leikittäiskö prinsessaa?” -postaukseen palautetta laittaneille, mukava huomata, että tekstini herätti ajatuksia ja etenkin mielenkiintoista keskustelua. Palailen vielä kommenttiboksin puolella :)

-Maj

Suositellut postaukset

7 Comments

  1. ttuffi- 2.5.2016

    Puhelimell selatessa vedän aina vahingossa liikaa oikealle ja sieltä paljastuu ihan superärsyttävä linkkipalkki, haittaa suuresti lukemiskokemusta.

    Vastaa
    • Maj 3.5.2016

      Laitan tuosta viestiä eteenpäin, hyvä kun kerroit

      Vastaa
    • Virpi 3.5.2016

      Sama juttu!

      Vastaa
  2. whitey 3.5.2016

    Moikka Maj ja ihanaa kesän starttia!
    Toiveena edelleen hiusjuttuja, miten kuivaat hiukset,suoristatko aina pesun jälkeen,miten pidät yöllä hiuksia,lempparituotteet ja arkityyli..
    Idealista on selkeä,mutta onko blogeihin tulossa arkisto-kohtaa,vai pitääkö vanhoja postauksia vain rullata miljoona sivua taaksepäin? Se ei oikein toimi jos haluaisi esimerkiksi katsella teidän menoa ajalta jolloin lapset olivat vaippaikäisiä..(yhden tällaisen äiti)❤️

    Vastaa
  3. Aurora 3.5.2016

    Mä kaipailen arkistoa. En löytänyt ainakaan äkkiseltään nyt mistään ylä- tai sivupalkista mitään mahdollisuutta selailla vanhoja postauksia?

    Vastaa
    • Maj 3.5.2016

      Moikka Aurora! Mä selvitän, voiko arkiston saada takaisin, sitä kun tuntuu niin moni kaipailevan :)

      Vastaa
  4. Iita 3.5.2016

    Huomasin sivujen uudistuneen kun yritin hakea postausta New Yorkista, en löytänyt. Voisko kohtaan kategoria laittaa matkailu osion? Postaus toiveena olisi sinun miehesi pukeutuminen. Sais vähän vinkkejä omalle miehelle :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *