Viivi sanoi aamulla, että ei jaksa enää odottaa :D Kelloa katseltiin pitkin aamupäivää tiuhaan tahtiin… Lopulta (?) laitoin Rebekan päikkäreille, pappa karkasi töistä ”vauvanvahdiksi” ja me lähdettiin kaksin kohti Kalajokea. Tulin siihen tulokseen, että ei ole mitään järkeä ottaa Rebekkaa mukaan, kun en saanut ketään toista aikuista kaveriksi.
Joku tärisee innostuksesta :D
Asuna mulla oli jotain, mitä olin laukkuuni onnistunut heittämään :P Kiva paita, kivat shortsit, mutta eivät ole yhdessä kovin kivoja :D
Meidän lemppari oli toi vihreäkeltainen liukumäki, jota laskettiin kumiveneellä ja se meni LUJAA!
Pienemmille lapsille oli oma allas ja liukumäet. Taaperoitakin oltiin ajateltu, sillä Jukuparkista löytyi kaikenlaista puuhasteltavaa perheen pienimmille.
Mä istuskelin pyyhkeen kanssa altaan reunalla, sillävälin kun Viivi laski kaikki nuo mäet muutamaan kertaan :P
Tämä kuva on napattu yläilmoista, me oltiin hinattu itsemme sellaisella jännittävällä vekottimella korkeuksiin!
Jukuburgerissa :D
Suosittelemme omien eväiden mukaan ottamista, jonotusaika oli 30 minuuttia ja se voi olla ehkä vähän liikaa nälkäisille vesipedoille.
Jukuparkista löytyi vesijuttujen lisäksi grillauspaikkaa, puistoa, törmäilyveneitä, pomppulinnaa…
Viivin mielestä parasta Jukuparkissa oli tietenkin vesiliukumäet. Sääli ettei meistä ole mitään laskukuvia, sillä heitettiin biksut päälle ja jätettiin kaikki muut kamat kamera mukaan lukien säilytykseen.
Pulikoimisen jälkeen käytiin siinä kylpylän edessä olevassa legendaarisessa kojussa pehmiksillä ja tsekattiin vähän maisemia…
OLI HIKI!
Reissun jälkeen me tyytyväisinä hypättiin Pepen tulikuumaan autoon, laitetiin musa täysille ja huristeltiin kohti mummulaa, hikiset paidat liiskaantuneena selkänojiin <3
-Maj ja Viivi
Hei mistä noi sun kengät on? Näyttää tosi kivoilta! :)
Ne on Dinskosta :)
Moikka! Luin tänään blogiasi ihan ensimmäisen kerran, ja RAKASTUIN :) Olet itse niin kaunis ja siistin näköinen, minusta äidit jotka jaksavat huolehtia lapsen lisäksi itsestään ovat niin ihastuttavia ja kunnioitusta herättäviä! Sinulla on varmasti aivan ihana perhe, ja en epäile mitään muuta, kuin että rakastat perhettäsi koko sydämestäsi. Sellaisen käsityksen sinusta sain, vain ja ainoastaan positiivisen. :) Luin tässä vanhempia postauksiasi, ja pisti mietityttämään tuo kertomasi negatiivinen kommentointi? Ja vieli noinkin häikäilemätön, että lastasi on haukuttu?! Lähinnä siis kiinnostaisi, että millä perusteella sinua on sanottu huonoksi äidiksi tai muuta törkeää? O.o Ja sehän nyt on ihan selvä, että näitä ”oot ruma, oot läski, oot liian laiha”- valittajia riittää, mutta niistä ei kannata välittää! Vaikeaahan se voi olla, mutta ei oikein muutakaan voi – eikä sellaiset ihmiset muuta ansaitsekkaan kuin huomiotta jättämisen! Ja muista, sinä olet IHMINEN, määrittelet itse itsesi, eikä kukaan muu voi sitä tehdä. :) Tsemppiä maailman eniten, olet ihastuttava nainen. Jatka samaan malliin/siihen malliin miltä itsestäsi tuntuu! :) Sinä olet tämän blogin kirjoittaja, olet varmasti aloittanut kirjoittamisen omaksi iloseksi, joten kenelläkään ei ole oikeutta käskeä sinua lopettamaan! Sairainta tulla sanomaan, että lopeta bloggaus ja keskity lapseesi! Lukemani perusteella lapsesi saa huomiota ja rakkautta niin paljon kuin voi vain toivoa, totta kai sinullakin saa/pitää olla omiakin juttuja. Äh, huonosti muotoilin tämän :D
PS. Luettuani tuon postauksen, jossa kerroit että sinulle on laitettu kommentteja joissa haukutaan Rebekkaa, sai minut voimaan pahoin. Tuollaiset ihmiset eivät ole mitään muuta kuin ÄLLÖTTÄVIÄ ja SAIRAITA. Eivätkä ne ansaitse minkäänlaista huomiota. Ihmiskunnan häpeäpilkkuja.
PPS. Tiedätkö miksi oli erityisen järkyttävää lukea, että Rebekkaa on haukuttu rumaksi? Kun aloitin blogisi lukemisen, katselin Rebekan kuvia ja ajattelin; ”Voi kunpa itsekkin saisin joskus noin kauniin lapsen!” :D Rebekka on valehtelematta kaunein lapsi jonka olen piiiitkään aikaan nähnyt. :) Ajattelin vain sanoa! Tsemppiä ja pysy sellaisena kuin olet! :) <3
PPPS. Oon lukenut sun blogia nyt kahdeksan tuntia yhteen putkeen! :D Koko yön siis :DD Ahahhaa, enpä ole tällaista ennätystä ennen tehnyt, oot kyllä ihan ehdottomasti suosikkibloggaajani nyt! ^^
Ai kauhee, aloin jo miettimään, että mitäs kaikkea mä oonkaan tänne raapustellut :P
Voi, että ihana kommentti :) Jos sinä saat lapsen, niin se tulee olemaan mielestäsi maailman kaunein ja rakkain kaikista, usko pois :)
Ompas teillä siellä menoa ja meininkiä! :) Ihana lukea tällaisia kuvien täyteisiä ja värikkäitä ja ILOISIA postauksia!
Jei, superkiva kuulla :)
vähänkö olen kade viiville kun on joku joka lähti hänen kanssaan noin super kivaan paikkaan =D
Hähä, eiks kukaan lähde sun kaa kaa puistoilemaan?
syssymmällä sitte kylpylöidään=D
Tämä Jukuparkkihan näytti varsin kivalta paikalta! En ole koskaan ajatellut, että sinne voisi oikeasti mennä käymään, mutta nyt siitä tuli kesälomareissulle oikein varteenotettava vaihtoehto. Kiitos vinkistä siis! :) Mahtavan näköiset vesiliukumäet, niihin kun pääsisi…
Suvi / http://www.sincerelyyourssuvi.blogspot.com
Menkää ihmeessä, meillä ainaskin oli kivaa ja paras noissa isoissa liukumäissä oli, että niistä pysty laskemaan kaksin tai jopa kolmistaankin :)
Mitähän mieltä viivin äiti (tai isä) on siitä, et julkaiset täällä tytöstä bikinikuvia… ihan hyvällä tarkoitan… :)
Jos tarkotat vain hyvää, niin mikset uskalla kirjoittaa kommenttia omalla nimelläsi tai sähköpostillasi? Viivin äidiltä ja tietty Miikalta olen kysynyt luvan kuvien julkaisemiseen. Älä huoli, mä kyllä saisin tiedon heti, jos olisi jotain sellaista mitä ei saisi julkaista.
Mä oon käynyt tuolla varmaan 15 vuotta sitten viimeksi. Ei siellä sillon ollut noin paljon vesiliukumäkiä :D. Joku pidempi vesiliukumäki oli ja sitten muistaakseni joku putki ainakin. Sitten oli varmaan toi sininen ”liuku” (neljännessä kuvassa). Jos ei sama niin ainakin samanlainen tuossa samassa kohtaa. Siihen en kuitenkaan koskaan uskaltanut :D.
Me käytiin Jukujukumaassa joskus päiväkodin kanssa (80-luvulla) ja myöhemmin perheen ja sukulaisten kanssa muutamia kertoja. Mun isä oli yhteen aikaan Kalajoella opiskelemassa, niin käytiin samalla niiden koululla katsomassa jotain töitä :D.
Mukavaa kesää :).
Joo, Jukujukumaa on muuttunut Jukuparkiksi, aikamoista… Mä olen kans viimeksi ollut siellä tovi sitten, muistaakseni silloin, kun täytin 18 :D
Ihana postaus! Ootte selvästi viettäneet ihanan kesäpäivän yhdessä! :) Tuli jostakin syystä hirveän hyvä mieli tästä postauksesta!
millamainen.blogspot.com
Kiva kuulla :))
Ihanalta vaikutti tuo teidän reissu! :) Mukavaa nähdä miten hyvin tuutte Viivin kanssa toimeen! Ihana juttu!
Mukavaa kesän jatkoa!
Meillä oli kyllä tosi ihana päivä, kiva että se välittyi sinnekin :))
Ihana tyttöjen päivä, you go girls!
Jei, oli kyllä kivaa vaihtelua :)
onpa viivillä ihanan pitkät ripset!
<3
Olen jonkunaikaa seuraillut ihanaa blogiasi (vauvajuttuja, sisustusta, ihania kuvia… ahh) mutta alkutaipaletta lukemattomana on jäänyt epäselväksi, kuka on Viivi? Serkku? Sisko? Sinun vai Rebekan? Ihana päivä teillä, yhtäkaikki :)
Viivi on Rebekan siskopuoli, eli mieheni tytär :)
Ja se selvisikin heti pari postausta alempaa. Ihana perhe teillä :)