Tänään on ollut oikein mukava hässäkkä-päivä, ihana olla vapaalla kuuden työpäivän jälkeen. Pitkästä aikaa ehdin vähän siivoilla kotona, kestitä kamuja ja pyörähtää kaupoillakin, mattokaupoilla itseasiassa. Työpäivinä olen vasta puoli seitsemän aikoihin kotona, eikä sen jälkeen enää ehdi, eikä jaksakaan mitään.

Mulla varmaan sitä kuuluisaa raskaudesta johtuvaa pesänrakennusviettiä. Tuntuu, että nyt on saatava vihdoinkin tehtyä tää koti vähän ”valmiimmaksi”. Marraskuussa olisi tarkoitus muuttaa meidän parisänky pienempään makkariin, että saadaan kerrossänky isompaan makuuhuoneeseen. Tammikuuhun mennessä haluaisin saada pienimuotoisen kylppärirempan valmiiksi, toivottavasti me saadaan joku tekemään se, terkkuja vaan Makolle ;)

 

Ostettiin Kodin 1:stä tämä iso ja  helposti puhdistettava matto olohuoneeseen. Talja puolestaan muutti meidän makkariin.

 

Miika testaa mattoa ;)

 

Matto antaa vähän lämpöä meidän olkkariin ja siinä on kiva Rebekan leikkiä, Viivin jumppailla ja tulevaisuudessa vauvan ryömiskellä!

 

Rebekka innostui uudesta matosta ja ”tääräsi”  itsensä vauvan viereen ”ukkumaan”

 

Ikean ja Marimekon tyynyt sulassa sovussa.

 

Meillä oli Repsun kamu Janna äitinsä kanssa kylässä, mutta mitä Tepolle on tapahtunut?

 

Perusmeitsi, aina villitsemässä lapsia. Kaksi mahtuu helposti masun lisäksi mun syliin <3 Sain muuten suostuteltua Jannan äitin tekemään mulle imetystyynyyn uuden päällisen, ajattelin laittaa siihen jotain Marimekon kangasta ehkäpä.

 

Illalla laittelin kynttilöitä ja kaivoin ensimmäiset jouluvalot esille, joo ihan oikein luitte, jouluvalot… :D

 

 

Mamman pikkuinen meni tänään omaan huoneeseen nukkumaan, jännityksellä odotan, että mitähän tästä tulee?

Toistaiseksi sieltä ei ole kuulunut mitään.

Me ollaan valvottu Rebekan kanssa puolitoista vuotta enemmän ja välillä hiukan vähemmän. Toivottavasti unet rauhoittuisivat omassa huoneessa ja saataisiin hiukan hengähtää ennen vauvan syntymää.

 

Ostettiin meillekin myös uudet tyynyt, vanhojen littanoiden tilalle.Valitsin itselleni puolikorkean mallin, mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan…?

 

Kyllä yöunet ovat vaan tärkeä asia ihmiselle. Ennen pidin nukkumista itsestään selvänä asiana, mutta nykyään paremmin nukutun yön jälkeen olo on kuin lottovoittajalla… Se on niin harvinaista herkkua tänä päivänä…

 

Kauniita unia, nukkukaahan hyvin…

 

-Maj

0 Comments

  1. liisa 23.10.2011

    sun blogia on niin kiva seurata, vaikka elääkin itse vähän eri tilanteessa :)

    http://liisamarian.blogspot.com/

    Vastaa
    • Maj 23.10.2011

      Kiva kuulla :)

      Vastaa
  2. nana 23.10.2011

    Mistä toi teidän sohva on? Ihana :)

    Vastaa
    • Maj 23.10.2011

      Ikeasta :)

      Vastaa
  3. Jatta 23.10.2011

    Puolikorkea tyyny on mun käsittääkseni tarkoitettu sellaiselle ihmiselle, joka nukkuu eniten selällään. Matala on mahallaan nukkujille ja korkea taas kyljellään uneksiville. Tai näin minä olen ymmärtänyt, mutta satavarma en ole :D Teillä on aivan ihana koti! Pitää ottaa vähän ideoita teiltä ;)

    Vastaa
    • Maj 23.10.2011

      Mä pystyn nukkumaan enää vain kyljelläni, mutta Miikan tyyny joka oli napakka ja korkea, tarkoittettu harteikkaalle kyljellään nukkujalle, oli mulle ainaskin liian muhkee :) Toivottavasti tuo mun puolikorkee tyyny olis nyt hyvä!

      Vastaa
  4. MillaH 23.10.2011

    Tosi hieno matto, sopii hyvin teidän sisustukseen!

    millamainen

    Vastaa
    • Maj 23.10.2011

      Jee, thänks, toivottavasti se on käytännöllinen myöskin :)

      Vastaa
  5. kalamuija 23.10.2011

    Kylla uni on tarkeeta! Itse olen raskaana viikolla 33. ja ihan toivotonta. Koko raskauden ajan olen nukkunut huonosti, mutta nyt viim. pari kk tosi huonosti. Miten sita jaksaa sitten vauvaa hoitaa kun on jo valmiiksi ihan poikki. En muistanut minkalaista tama valvominen on kun nuorin lapsi on jo 7v:) No nukutaan elakkeella;)

    Vastaa
    • Maj 23.10.2011

      ”Kuolema kuittaa univelat”, vai miten se meni?

      Vastaa
  6. Maija 23.10.2011

    Voi kun kiva postaus. :) Mietin vaan, että asutteko siis kolmiossa (varmaan on kyllä tullut ilmi jossain vaiheessa..)? Jos kyllä, niin ootteko nyt aatellut tulevan perheenlisäyksen myötä joskus tulevaisuudessa muuttaa isompaan asuntoon, sitten kun Rebekka ja tuleva vauva ovat vähän isompia? Ihan mielenkiinnosta vaan kyselen :)

    Vastaa
    • Maj 23.10.2011

      No toistaiseksi asutaan tässä, mutta tietty haaveilla voi kaikenlaista :)

      Vastaa
      • Nata 24.10.2011

        minä ja systerini asuttiin 19-vuotiaaks saakka yhteisessä huoneessa, teillä ei oo mikää kiire haha!

        Vastaa
  7. Laura 23.10.2011

    Mielenkiinnosta kysyn että heräileekö Rebekka vielä öisin syömään vai muuten vaan kukkumaan? :)

    Vastaa
    • Maj 23.10.2011

      Ei Rebekka enää syö yöllä, herää muuten vaan… :/

      Vastaa
  8. hennakatarina 23.10.2011

    Hyvännäköinen matto! Muistatko tai tiedätkö minkä niminen matto kyseessä? Meilläkin maton hankinta edessä olohuoneeseen ennen vauvan syntymää, sillä nykyinen on niin koiran valtaama että olisi aika saada helpommin puhdistettava :D

    Vastaa
    • Maj 23.10.2011

      En kyllä katsonut missään vaiheessa sen nimeä :D

      Vastaa
    • Krista 25.10.2011

      Voi ei, meillä on äidillä tuo ihan sama matto, ja _joka ikinen_ kerta kun käydään siellä koiran kanssa, se syöksyy ensimmäiseksi kieriskelemään ja hankaamaan itseänsä siihen :D Kai toi on sitten parempi selän hankaukseen kun kotona oleva pörrömatto.

      Vastaa
  9. juska 23.10.2011

    Sohvasta kyselen minäkin… mistä? Se on tosi kiva, kuten muukin teidän asunto :)

    Vastaa
    • Maj 23.10.2011

      Kiitokset, se sohva on Ikeasta :)

      Vastaa
  10. lotta 23.10.2011

    :D ihana toi kuva teposta kaulakoruun sonnustettuna. :D

    Vastaa
    • Maj 23.10.2011

      Tepon miehekkyys vähän kärsii, mut :D

      Vastaa
  11. sande 23.10.2011

    Tänään ekan kerran törmäsin sun blogiin varmaan sen takia kun yleensä oon lukenu pelkästään muoti/kauneusblogeja nyt ihan mielenkiinnosta päätin katatsastaa sun blogia ja voi että kun rakastuin heti tähän! (: sun lapset on tosi sulosia ja koti aivan ihana! tollanen unelmaperhe (:

    Vastaa
    • Maj 24.10.2011

      Kiva kuulla ja tervetuloa lueskelemaan blogin tekelettäni :))

      Vastaa
  12. Jennis 24.10.2011

    Kivan näköinen matto! Meillä on kanssa uusi etsinnässä. Nykyiseen jää niin helposti kiinni kaikki roskat ja koirankarvat, ei kaikista kivoin matto ryömiä :/

    Vastaa
  13. caisha 24.10.2011

    Saanko udella mistä tuo olohuoneen pöytä on? Tuo on juuri ihanan jotenki ronski mutta silti niin kaunis. Arkkupöytiä on paljon kaupoissa, mutta mistä nuin kauniita saa? :0 kiitos jos jaksat vastata!

    Vastaa
    • Maj 24.10.2011

      Olohuoneen valkoinen arkku on ostettu kirpparilta, mutta Miika on itse tuunannut sen!

      Vastaa
  14. Miu 24.10.2011

    Meillä on 1kk Repsua vanhempi tyttö,ja 3kk vanha vauva. Tyttö on AINA nukkunu ihan tosi huonosti. Heräilee vieläki monta kertaa yössä.. ..ja sit taas vauva vetelee sikeitä yöt läpeensä kertaakaan heräämättä :D Toivon niin,että Repsun yöt rauhottuis (monet sanonu et heti ku täyttää 2) ja tuleva vauva olis mestarinukkuja :))

    Meillä tyttö nukkuu meiän makkarissa ja nyt olis muutto omaan huoneeseen. Fiksumpaa olis ollut tehdä se ennen vauvantuloa meilläkin. Toivottavasti siitä olis sitten apua niin meillä ku teilläki!!

    Mun onki pitäny jo aikasemmin kysyä,et jääkö Repsu kotiin ku vauva syntyy vai jatkaako hän päiväkodissa?

    Ihanaa odotusta teille :)

    Vastaa
    • Maj 24.10.2011

      Sitä voi vaan toivoa… :) Kyllä Repsu taitaa jäädä meidän kanssa ihan vain kotosalle, kun vauva syntyy :)

      Vastaa
  15. Tiina 24.10.2011

    Ihanan kodikkaan oloinen matto. Ja kynttilät luo ihanaa tunnelmaa. Mullakin on jo valotähti ikkunassa, kai se jouluvalo on :D

    Vastaa
  16. Laura 24.10.2011

    Heips,

    koskas julkaiset haalarikisan voittajan? Muistaakseni sanoin kertovasi sen jo viikko sitten..

    ps. Teillä on niiiin siistin näköistä :)

    Vastaa
    • Maj 24.10.2011

      Koitan tehdä sen… Mahdollisimman pian? :)

      Vastaa
  17. Tanja 24.10.2011

    Meillä tytön kanssa ei auttanu öihin muu ku viereen ottaminen että sai nukkua,mutta poika ku siirrettiin omaan huoneeseen niin yöheräilyt loppu siihen,toivottavasti teilläki loppuu! :)

    Vastaa
  18. MOzarella 24.10.2011

    Meillä 4.v poika nukkui ekat pari vuottaan huonosti, heräsi useamman kerran itkemään tuttia. Toinen poikamme on nyt 1.v ja jos mahdollista hän on vielä huonompi nukkuja, eikä käytä edes tuttia jolla rahoitella helpommin. Välillä myös 4.v herää, tosin enää harvemmin mutta kasvukipuihin joskus. Allekirjoitan täysin että ennen lapsia sitä piti unta itsestäänselvänä, nykyään se on tosiaan luksusta!

    Minäkin virittelen pian jouluvalot, vaihtuuhan se marraskuu kohta!

    Vastaa
  19. Paula 24.10.2011

    Kaunis matto, olikohan noita muun värisenä? :)

    Kysyisin myös semmosta, että onko se Reiman talvipuku jo arvottu? en oo löytänyt ainakaan arvontaa mistään.. :o

    Vastaa
    • Maj 24.10.2011

      Mattoja oli myös ruskeena :) Reima-arvontaa ei ole suoritettu vielä!

      Vastaa
  20. minä 24.10.2011

    kiva matto! :)

    tulin vähä kurkkimaan, miten siinä reiman arvonnassa on käyny, mun en löytäny postausta, että arvonta ois suoriettu? voin olla väärässä kyllä……? :)

    Vastaa
  21. Amelia 24.10.2011

    Niin, kyllä nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin! :) Sitä osaa arvostaa kun on joskus ollut aikoja jolloin on saanut syystä tai toisesta nukuttua huonosti.

    Ihana sohva ja uusi matto teillä!:) Oon myös haaveillut samanlaisesta sohvasta…

    Vastaa
  22. Mirjam 24.10.2011

    Voi että, tiiän niin hyvin mistä puhut! Se on tosi rankkaa kun ihmiseltä riistetään sellainen perustarve kuin nukkuminen. Meillä kanssa vauva valvottaa kovasti, tuntuu että tilanne pahenee vaan…. Toivotaan että Rebekka viihtyisi omassa huoneessa hyvin, ja että uusi vauva olisi parempi nukkuja. :) Nehän VOI olla hyvinkin erilaisia! :)

    Vastaa
  23. mia 24.10.2011

    Hieno matto, teillä on kyllä niiiiin kivan näköinen koti muutenkin. Saanko muuttaa teille? ;)

    Ja ihanuus mikä kuva Teposta helmineen :D

    Hyvää alkavaa viikkoa koko porukalle!

    Vastaa
  24. jkaneli 24.10.2011

    Tää oli tosi kiva pitkä ja kaunis postaus. (: Jotenkin toi matto toi kyllä paljon kodikkuutta ja pehmeyttä teidän olkkariin! Me likey! Pystyisitkö tekemään postauksen siitä minkälaista on asua Tampereella ja ehkäpä opiskella siellä. Mulla on nyt niin paniikki kun pitäs valita opiskelukaupunki Tampereen, Turun ja Helsingin välillä… :/

    Vastaa
  25. Riikka 24.10.2011

    Sun blogi on kyllä aina päivän piristys! :)

    Onko toi Viivikin sun lapsi :)

    Vastaa
    • Maj 24.10.2011

      Viivi ei ole oikeasti mun biologinen lapsi, mutta se kuulema voi olla vähän munkin lapsi :)

      Vastaa
      • hanskubansku 26.10.2011

        Viivi on (Rebekan lisäksi:)) erittäin kaunis tyttö, ja kuvista välittyy ihana lämpö Viivin ja Repsun välillä:) Onko Viivi siis sun miehes lapsi? Luulin ennen aina sukulaistytöksi, siskon lapseksi tai jotain :)

        Vastaa
  26. Katariina 24.10.2011

    Hei!

    Mistä teidän sohvapöytä on hankittu? Tosi kivan näkönen :)

    Oon itse ihan eri elämäntilanteessa, mutta silti sun blogia on ihana seurata.

    Vastaa
    • Maj 24.10.2011

      Se on kirpparilta :) Mäkin tykkään seurailla tosi erilaisissa elämäntilanteissa olevien bloggaajien kirjoituksia!

      Vastaa
  27. KerttujaKorento 24.10.2011

    Teillä on tosi kivan näköstä, hienosti sisustettu.

    Ja ihanat kynttilälyhdyt (vai onko niissa joku led-valo tms..?)

    ja aivan mainio Rebsu.

    Ja onnellista odotusaikaa sulle,

    ihanaa ku Rebsusta tulee isosisko! :)

    Vastaa
    • Maj 24.10.2011

      Ne on ihan tavalliset tuikkulyhdyt ja ulkona heilahtelee sellainen myrkylyhty :) Kiitos ihanasta kommentistasi!

      Vastaa
  28. Satu 24.10.2011

    Ihana ”ukkumaan”-kuva. On ne niin söpöjä noi pienet, kun ne alkaa touhuta omia juttujaan. Täällä pieni, samaa ikäluokkaa Rebekan kanssa, puistelee mm. välillä pikkumattoja, kun on nähnyt äidin tekevän niin. : D Niin ja se kun hoitaa omaa leikkivauvaansa, se on niin hellyyttävää. : )

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *