Tänään pompsahdin iloisena ylös sängystä, kun Miika väitti, että ulkona oli yli kakskyt lämmintä. Mä näin lämpömittarissa vain +14. Mikä juksaus, ei yhtään hauskaa! Samuelin kanssa vietetiin kahdestaa aikaa ja lähdettiin käymään lohdutukseksi kaupungilla, niin tai käytännössähän olin siis yksin, koska toinen nukkui koko ajan. Taivaalta ripotteli vähän vettä, mutta jätin tietoisesti sateenvarjon kotiin, kun en jaksanut sitä alkaa etsiskelemään lähteissäni.

Kävin kaupungilla ostamassa vaatteita lapsille. Ihan tarpeeseen tulivat kaikki, Rebekalle etenkin, kun kaikki olemassa olevat vaatteet tuntuvat olevan yhtäkkiä liian pieniä.

Hyppäsin takaisin tullessa pois bussista vähän ennen ”kotipysäkkiä”… Hetkinen, mites tuo mun laukkuviritelmä?

Ai miten vihreää, niin ihanaa. Sateen jälkeen ilma on niin raikas.

Varpaita vähän paleli.

Se neule, Vero Modasta.

Kotipihalla ollaan, mutta…

Vaunuissa yhä vain nukuttiin.

Päädyin sitten ottamaan pari kuvaa itsestäni.

Toivottavasti naapurit ei huomanneet hölmöä puuhaani :D

Lopulta en jaksanut enää odotella, että vauva heräisi, joten mentiin sisälle. Voi haukotus.
Sellainen päivä mulla/meillä. Illalla meille tuli vielä vieraita. Miten teillä on maanantai sujunut? Lastenvaatteista on muuten tulossa parikin juttua tässä lähitulevaisuudessa, mitä siihen sanotte?
-Maj
Jee! Ihanalta näytti sun päivä! Ehdottomasti lastenvaatevinkit toimisivat! Täällä on pieni pallero 4kk, joka jo tuhisee unissaan tuolla! Kivaa tiistaita sinne!
Terkkuja pallerolle :) Kiva kuulla! Uudessa ”Gäng” postauksessa on vähän vinkkiä lastenvaatteista;)
No voi sun, täällä on ollut yli kahtakymmentä pitkään. Tulehan käymään :-)
Tänään meidän pienin täytti yhden vuoden, joten meidän maanantai on mennyt jätskiä, pullia ja mehua nauttiessa.
Kivaa ja lämpöisää viikkoa sinulle!
Voi… EPISTÄ! Mä suuntaan perjantaina pariks viikoks Ylivieskaan ton koko remmin kanssa, auto on TÄYNNÄ :D
Hei nyt on pakko vinkata sulle tästä ihanasta kappaleesta
Ehkä olet jo kuullutkin? ;-)
Ihania kuvia, etenkin tuo viimeinen! ;)
Täälläkään ei keli ollu tänään parhaimmillaan ja illalla sateli aika rankastikin!
Mayo
Kiits, käyn kuuntelemassa :)
Miten pitkiä unia teillä nukutaan…? Kade!
Öisin ihan älyttömän hyvin(esim. nukahtaa ysiltä ja nukkuu kahteen, syö ja jatkaa unia…), päivisin vaihtelee, mut rattaissa vauva saattaa vedellä kolmekin tuntia, riippuu niin monista tekijöistä :D
Voi miten sulonen haukotus. Ihana pian nähdään:)
.
aaawss<3 Ihana haukotus<3 Tuo kuva ei auta yhtään mun vaavikuumeeseen :D
Pakko viä lisätä että tuossa haukotus kuvassa Samuel näyttää ihan isältänsä :D
JOO, lastenvaatepostaukset, ”lasten ostokset”, lasten päivänasut – KAIKKI todella tervetulleita! :)
Moikka, mikäs tuon neuleen hinta mahtoi olla? muistatko yhtään? tai nimi/malli?
OIsko se ollut jotain 30 euron hujakoilla :)
Voi mikä söpöläinen siellä heräili :)
Blogiasi olen seuraillut jo ties kuinka kauan, vaikkei ”mammablogit” ole itselleni mitenkään ajankohtaisia. Nyt vasta sain kuitenkin aikaiseksi rekisteröityä ja kommentoitua :)
Voi että ootte sulosia ♥ (-: Siisti ku kirjotat tänne niin usein että ei pääse tylsistymään tätä lukiessa! PARAS BLOGI♥♥!! :-)
Mistä mahtaa olla tuo ihana vaununsuojus jossa vauvaprintti? Meidän rinsessa on saanut tyytyä vaan harsosuojaan ja tämä mama haluaisi jonkun nätimmän :)
http://caeliasblog.blogspot.com/
http://www.kuopus.fi/tarvikkeet. Tuolta kun selailet niin löytyy erilaisia :)
Jeps, Kuopuksesta mekin ollaan se ostettu :)
Lastenvaate postaukset on tervetulleita=) Meiltä löytyy sama vaununsuoja=)
Tosi kivoja kuvia! Ja ihana tuo neule -sä osaat muutenkin yhdistellä vaatteita hyvin.
Ihan uteliaisuudesta: miksi nykyään äidit pitävät vaunujen ”suuaukon” edessä jotakin kangasta niin helteellä kuin pakkasellakin? Ihan siksi puhun ”nykyäideistä”, kun omat vauvat lähentelee jo murrosikää, eikä silloin tuollaisia pidetty, kun itse niitä vaunuissa työntelin…
No se kankaan tehtävä on suojata vauvaa auringolta, tuulelta ja kaupungin melulta (hiekkapölyltä ym.) :) Ihan siks varmasti vaan :) Eiks ookin aika kätsy?
Hihii, voi ku söpö haukotuskuva (:
Voi ihanuus Samuel <3 lapsen haukotus on niin suloinen.
Great to visit your wonderful blog! <3 amazing inspirations. And what a cute baby :) If you're searching for unique jewelry check out my new collection – A DREAM ABOUT MERMIADS! http://agata-glass-beads.blogspot.com/2012/05/dream-about-mermaids.html
Kiitos selvennyksestä!
Tuon ötökkäsuojan ymmärrän ja tuo kangas tuossa edessä on kyllä kätsy -jos siis välttämättä haluaa vauvansa viedä ehdoin tahdoin aurinkoon, tuuleen, meluun ja hiekkapölyyn.
Haha, ”ehdoin tahdoin” siis toisin sanoen, jos haluat käydä esim. vaunulenkillä aurinkoisella ilmalla… :D Ei kai nyt joka ainoa aurinkoinen/tuulinen/viileä päivä voi kotona pysytellä vai mitä?
En tietystikään tarkoittanut sitä, että huonolla ilmalla pitäisi pysytellä sisällä :D
Ja saat nauraa, jos tahdot, mutta en edelleenkään käsitä sitä, että hyvin suojaavien vaunujen suuaukko tukitaan kankaalla, joka osaltaan aiheuttaa sen, että ilma ei pääse kiertämään vapaasti ja vaunukopan lämpötila saattaa kohota lämpimällä ilmalla (ja esim auringossa). Ja mitä katupölyyn tulee, sen hiukkaset on niin pieniä, että mikään harso tai kangas ei riitä suojaamaan sen tunkeutumiselta vauvan keuhkoihin. Ja sitäpaitsi: kannetaanhan vauvaa kantokopassaankin lähellä ”maanpinnan pölyjä” niin tuulessa kuin auringossakin (ja jopa metelissä :D ), joten miksei hänen päänsä ympärille sitten siinä vaiheessa kiedota riepuja? ;)
Yhtä kaikki, omat lapset ovat terveitä ja reippaita, vaikkei niitä noin hysteerisesti suojeltukaan normaaleilta elämään kuuluvilta asioilta (tuulelta, auringolta jne.)
Hyvää kesää joka tapauksessa teidän perheelle!
öööööh, harson käyttö vaunuissa on nykyään ihan tavallinen juttu. Itse ajattelin niin että se suojaa lasta suoralta auringonvalolta. Kyseessä on enemmänkin vakiintunut käytäntö kuin ”hysteerinen suojelu”, kuten erittäin asiallisesti (not) kommentissasi mainitsit. Ohut kangas ei todellakaan estä ilman kiertämistä vaunuissa- kuten itsekin sanoit että sen läpäisee myös pölyhiukkaset:) Ihmeellistä pikkuasioihin takertumista:D
Todella kiva Vero Modan neule.
Itse olen puhunut tuon tapaisista neuleista ”rätteinä” :D nyt niitä löytyy pari kappaletta omastakin vaatekaapista.
Kivan mukavia päällä! :))