Meillä on viikonloppuna kemut kavereiden luona, ohjelmassa hankifutista ja muuta hauskanpitoa. En todellakaan ajattelut lähteä korkokengissä pelailemaan pallopelejä umpihankeen, mutta päivän jälkeen on tiedossa myös vähän juhlimista ja haluaisin edes yrittää vähän pukeutua. Näin arkena kun olen viihtynyt liiankin hyvin niissä iänikuisissa legginseissäni tai vaihtoehtoisesti salikamoissa. Jotain spesiaalia, mutta rentoa ajattelin kaivaa kaapistani, mutta kuitenkin sellaista jossa voin lähteä myös kaupunkiin. Löysin pari vaihtoehtoa, mitä tuumaatte?
Rennot pöksyt ja pörröinen lyhyt paita (Selected), ehkä joku paksu rannekoru ja roikkuvat korvikset kaveriksi. Verkkarimaiset housut saa ryhtiä koroista ja siten toimivat mielestäni hyvin myös iltamenoissa. Mun hiuksia on tosiaan pätkäisty reippaasti ja nyt pidän niistä ihan suorina tai sitten ihan super kevyillä laineilla. Pörröpaidan seuraksi sopisi myös tekonahkapöksyt… mutta kun mulla on ne aina :P Kuvat ovat vähän onnettomia ja ne vääristää pöksyjäkin, siis oikeesti ne on tosi kivat ;) Matskuna mm. Spandex? :D
Toisena vaihtoehtona olisi Asoksen valkoinen mekko. Niin rento päällä, mutta jotenkin se tuntuu tähän vuodenaikaan niiii-iin valkoiselta kalpeahkoa ihoa vasten. Mekkoon yhdistäisin mustat sukkikset ja Statement-korun. Hmm… Pitääpä jäädä vielä pohdiskelemaan :) Tyrmäättekö mut täysin? Pitäisikö mun turvautua niihin PU-pöksyihin taas?
-Maj
Voi, tuo musta asu on kokonaisuudessaan super kiva ja siinä on paitsi varmasti mukava olla, niin se näyttää styleltä. Sille mun ääneni! :)
Tykkään molemmista. Valkonen mekko vie varmasti vähemmän tilaa laukussa, jos siis pitää ottaa matkaan useemmat vaatteet :) Muuten ehkä kannatan tota rentoa kokonaisuutta.
Tuo musta asu on tosi jees!
Joku ihana iso koru siihen vaan kaveriksi..
Sulle muuten sopis ihanasti hiukset korkeelle ponnarille tuon asun kanssa :)
luota mustaan ;) ihana
Ihanat nuo housut, mutta mielestäni musta paita ei sovi kyllä yhteen tuon alaosan kanssa. Jos tuo valkoinen mekko olisi ollut paita, niin olisin sen yhdistänyt noihin housuihin ja paidan helma housuihin sekä statement-koru kaulaan, niin olisi upea!
Musta asu ehdottomasti, mutta toppahousut vielä päälle kun pelaatte futista niin ei housut kastu jos kaadut :)
Musta niillä tekonahkoilla, pörrö tuo huomiota tarpeeks, noihin rennompiin sopis joku tiukempi simppeli. Niin ihana asu! Mulle kanssa :D
molempi parempi! Musta vie pienen voiton käytännöllisyyttä mitattaessa.
Mutta kalpeus on susta (ainakin kuvien perusteella) kaukana! Mun Meksikon nahka häviää värissä sulle kevyesti =D
So don’t worry about that.
Laita vaikka noiden housujen kanssa joku kireempi paita tai sitten tuon paidan kanssa jotkut erilaiset housut..älä loukkaannu mutta mun makuun ei näytä yhtään miltään juhlalliselta bileasulta vaan joltain pehmoselta koti-verryttelypuvulta :)
Mustat housut, mutta eri yläosan kanssa.
Millä teet laineet hiuksiin? Olisiko siitä mahdollista saada postausta?
Mustat housut on kivat ja varmasti mukavat päällä! Mut kuten muutkin sanoi, kokeile jotain tiukempaa paitaa niiden seuraksi. Vaikka joku ihan simppeli yksinkertainen ja jotain koruja kylkiäiseksi! Tulis housutkin paremmin esiin silloin, luulisin.
Mut tämä on vaan mun mielipide! Hyvältä näytät joka tapauksessa!:)
Laita mustat. Molemmat on hyviä vaihtoehtoja. Mekko näyttää rypistyvän helposti, joten mustat on ehkä helpompi vaihtoehto. Plus, että näyttävät superhyviltä ja mukavilta päälläkin. Oot kaunis.
beautyismytreasure.blogspot.fi
Valkoinen! En tiedä, vääristääkö kuva todella, mutta nuo mustat lököhousut ovat hmm, not my thing ;) Tai ehkä noiden pöksyjen pariksi sopisi paremmin tiukempi paita? Jotenkin löysä-löysä- yhdistelmä ei mielestäni toimi. Siksi annan ääneni valkealle ^^